Lapsen painajaiset voivat kertoa uusista taidoista

Lisääntyneet painajaiset voivat kertoa siitä, että lapsi on oppinut uuden taidon. Myös tunne-elämän tapahtumat heijastuvat uniin, kertoo neurologian erikoislääkäri, professori ja unilääkäri Markku Partinen Terveystalosta.

Painajaiset ilmenevät REM-unen aikana ja niitä esiintyy eniten aamuyöllä. Silloin tahdosta riippumaton hermosto on aktiivisessa tilassa: lapsen silmät voivat liikkua luomien alla vilkkaasti, pulssi kohota yli sataan lyöntiin minuutissa, verenpaine heitellä ja lapsi liikehtiä. Jos hän herää tai hänet herätetään, pupillit ovat laajat.

− Lapsen lisääntyneet painajaiset voivat johtua siitä, että hänen oppimansa taidot välittyvät REM-unen kautta pitkäaikaiseen muistiin. Kun lapsen motoriset taidot ottavat harppauksia esimerkiksi kävelemään oppiessa, unet ovat tärkeitä näiden taitojen tallentajia, Partinen kuvailee tiedotteessa.

Lapsi voi nähdä painajaisia myös tunne-elämässä tapahtuvien myrskyjen vuoksi.

− Jos kotona esimerkiksi riidellään paljon ja vanhempien välit ovat jännittyneitä, se voi heijastua lapseen ja tämän yöuniin.

Satunnaiset painajaiset ovat luonnollisia ja kuuluvat elämään. Jos lapsella kuitenkin esiintyy painajaisia toistuvasti, yli kolme kertaa viikossa, asiaan on syytä puuttua. Vanhempien olisi tärkeää ottaa tilanne puheeksi lapsen kanssa.

− Lapsen kanssa pitää selvittää, mikä tunne-elämän taustalla vaikuttaa painajaisiin. Ovatko vanhemmat purkaneet vaikkapa taloudellisia huoliaan lasten kuullen? Kouluikäisen mieltä voivat painaa luokan jännitteet tai kaverisuhteet, joita hän ei oma-aloitteisesti uskalla ottaa puheeksi aikuisen kanssa.

Pitkäaikaisissa seurantatutkimuksissa on havaittu Partisen mukaan myös toistuvien painajaisten kasvattavan mielenterveysongelmien riskiä aikuisena.

− Tutkimusten mukaan lapsen toistuvat painajaisunet voivat ennakoida jopa Parkinsonin tautia, Partinen jatkaa.

Painajaista näkevää lasta ei tarvitse herättää, ohjeistaa Partinen. Lasta voi kuitenkin hieman paijata tai muuten koskettaa.

− Jos lapsi herää itse painajaisesta, hän voi olla hetken hyvin hämmennyksissä, koska ei tiedä, mikä on totta ja mikä ei. Silloin rauhoittelu ja lohduttaminen auttaa. Lapselle kannattaa kertoa, että painajaiset ovat vain unta, eikä ole mitään hätää. Lasta ei tulisi torua painajaisista, tai estää häntä tulemasta aikuisen luokse, se voi lisätä hänen pelkojaan, Partinen huomauttaa.

Yöllä painajaisesta ei kannata sen kummemmin keskustella, vaan ottaa se puheeksi vasta seuraavana päivänä. Lasta voi kannustaa kertomaan, millainen uni oli, jolloin siitä voidaan keskustella yhdessä.

− On tärkeää antaa lapselle tilaa ilmaista tunteitaan ja käsitellä kokemuksiaan.

Yöllinen kauhukohtaus on unenaikainen voimakas pelkotila, jonka aikana unessa oleva lapsi voi huutaa tai itkeä kauhuissaan, nousta ylös ja kävelläkin hetken ajan. Kauhukohtaus on vaaraton ja johtuu havahtumishäiriöstä eri univaiheiden välillä.

− Kauhukohtaukset tapahtuvat, kun syvästä unesta siirrytään kevyeen uneen, painajaiset puolestaan REM-unen aikana. Painajaisessa lapsi on täysin unessa, kauhukohtauksessa osa hänen aivoistaan nukkuu, osa on hereillä. Lapseen ei kuitenkaan saa kauhukohtauksen aikana kontaktia. Lapsi ei itse muista kauhukohtausta aamulla, painajaisen hän voi muistaa, Partinen kuvailee.

Liikkuminen tekee lapselle hyvää sekä yleisesti että unen kannalta. Urheilu parantaa lapsen unen laatua ja edistää syvää unta. Siksi häntä tulisi kannustaa säännöllisesti liikkeelle.

− Liikkuminen kannattaa kuitenkin ajoittaa oikein, sillä liian raskas rasitus juuri ennen nukkumaanmenoa voi lisätä kauhukohtauksia.

Ilta on myös hyvä rauhoittaa esimerkiksi liian jännittävältä elokuvalta tai tv-ohjelmalta. Unen näkeminen on päivän tapahtumien uudelleenkäsittelyä, ei siis kannata illan viimeisenä tapahtumana jättää lasta pelottavan ohjelman takia kiihtyneeseen tilaan.

− Turvallinen ympäristö vähentää lapsen painajaisia. Erityisesti uusissa paikoissa, kuten kyläillessä ja matkoilla, lapsi voi tarvita vanhemman läheisyyttä ja haluta nukkua tämän vieressä.

Aamuset-kaupunkimedia (AKM)

Nenästä tuli ilmiö

Lambert Wilson.

Turun saaristoa markkinoidaan nenällä. Kyllä, luitte oikein. Nenällä. Turun, Naantalin ja Paraisten matkailuorganisaatio Visit Turku Archipelago rekrytoi nenää, joka haistelee ensi kesänä viikon ajan saaristoa ja saa työstä palkkaa 2 000 euroa.

Suomi ja Viro laajensivat väestörekisterien automaattista tiedonvaihtoa

Digi- ja väestötietovirasto (DVV) ja Viron sisäministeriö ovat laajentaneet Suomen ja Viron väestörekisterien välistä automaattista tiedonvaihtoa. Suomen ja Viron kansalaisten osoitetietojen muutokset siirtyvät nyt automaattisesti maiden väestörekisterien välillä.

Puurokalenterista iloa joulunodotukseen

Elovena-kaurajuomat ovat saaneet tänä vuonna juhlavan joulukuosin.

Elovena Annospikapuuro -joulukalenterin 24 luukun takaa paljastuu eri makuisia annospikapuuroja, jotka valmistuvat helposti vain kuumaa vettä lisäämällä. Annospikapuurot on valmistettu Suomessa suomalaisesta täysjyväkaurasta. Kalenterin juhlava kuvitus on kuvittaja Sanna Manderin käsialaa.

Varsinais-Suomeen 21 000 euroa Kevan työelämän kehittämisrahaa

Keva on myöntänyt työelämän kehittämisrahaa 23 julkisen alan hankkeelle ympäri Suomea yhteensä 540 000 euroa. Hankkeissa korostuvat ennakoiva työkyvyn tuki, esihenkilöiden osaamisen vahvistaminen, yhteisten toimintamallien rakentaminen sekä hanketyön tulosten järjestelmällinen seuranta.

Turkulainen MarshallAI tähtää kansainvälisille panimomarkkinoille tekoälyllä, joka tarkastaa yli 120 000 tölkkiä tunnissa

MarshallAI:n kehittämä Rogue Can Detector tunnistaa tuotantolinjalle vahingossa päätyneen väärän tölkin yli 120 000 tölkin tuntivauhdilla.

Bittiumin kasvusijoituksen viime vuonna saanut turkulainen tekoäly-yhtiö MarshallAI tähtää teknologiallaan seuraavaksi kansainvälisille juomateollisuuden markkinoille. Yhtiön kehittämä järjestelmä pystyy erottamaan tuotantolinjalla toisistaan lähes identtisiä tölkkejä ja tarkastamaan jokaisen tölkin päiväysmerkinnän sisällön yli 120 000 tölkin tuntinopeudella.

Alkoholin toimituslupia voi hakea Lupa- ja valvontavirastolta

Yli 2,8-prosenttisten alkoholijuomien toimittaminen suoraan kuluttajille edellyttää Lupa- ja valvontaviraston myöntämää toimituslupaa. Toimituslupien hakeminen Lupa- ja valvontavirastolta on mahdollista tiistaista 3. marraskuuta lähtien. Jos vähittäismyyntiluvan hakijan vähittäismyyntipaikka tai toimitusluvan hakijan toimipaikka sijaitsee Ahvenanmaan maakunnassa, luvan myöntää kuitenkin Ahvenanmaan valtionvirasto. Alkoholin toimitus voi kuitenkin alkaa aikaisintaan 3.1.2027.

Jos polttaa puuta oikein, päästöjä voi vähentää merkittävästi

Vähäpäästöisessä puunpoltossa on tärkeää opetella juuri oman tulisijansa oikea käyttö. Piipusta tupruava väritön savu kertoo, että palaminen on vähäpäästöistä.

Puunpoltosta muodostuu aina päästöjä, mutta oikeilla puunpolttotavoilla päästöjä syntyy merkittävästi vähemmän. Tämä parantaa oman kodin ja lähialueen ilmanlaatua. Lisäksi lämmön saa paremmin talteen ja tulisija pysyy paremmassa kunnossa. Tärkeintä on polttaa vain kuivaa ja puhdasta puuta.

Furuholm: Keinoja köyhyyskriisin ratkaisemiseksi kyllä löytyisi

Kansanedustaja Timo Furuholm (vas.) arvostelee oikeistohallitusta köyhyysongelman pahentamisesta. Furuholm piti vasemmistoliiton ryhmäpuheen, kun eduskunta keskusteli elämisen kustannuksia koskevasta opposition välikysymyksestä.

Saaristomeren pienten jätevedenpuhdistamoiden tehostamiseen haettavissa avustusta ravinnekuormituksen vähentämiseksi

Saaristomeren tilaa heikentää rehevöityminen, jonka vuoksi ravinteiden kierrätystä on tehostettava ja mereen päätyvää ravinnekuormitusta pienennettävä.

Lounais-Suomen elinvoimakeskus on avannut haun Saaristomeren pienten jätevedenpuhdistamoiden toiminnan kehittämisen hankkeille. Haku on avoinna 31. joulukuuta saakka.

Polaaripyörteen poikkeuksellinen heikkeneminen voi muuttaa alkutalven säätyyppejä

Polaaripyörre on vuodenaikaan nähden erittäin heikko. Mahdolliset vaikutukset Suomen säähän selviävät kuitenkin vasta viikkojen viiveellä. Pohjoisen napa-alueen ylle stratosfääriin, eli noin 10–50 kilometrin korkeuteen, talviaikaan muodostuva tuulijärjestelmä on nyt vuodenaikaan nähden jopa ennätyksellisen heikko. Polaaripyörteeksi nimetty ilmiö tavallisesti voimistuu marraskuussa, kun lämpötilaero kylmenevän napa-alueen ja keskileveysasteiden välillä kasvaa. Samaan talviseen kiertoliikkeeseen liittyy troposfäärin länsivirtaus, joka tuo Suomeen usein lauhaa, tuulista ja sateista säätä.

Kuvataiteilijat voivat hakea Henry Lönnforsin ateljeestipendiaatiksi vuosilla 2027–29

As. Oy Albatrossin ylimmässä kerroksessa oleva huoneisto on tarkoitettu ainoastaan työskentelyyn.

Turun taidemuseota hallinnoivan Turun Taideyhdistyksen rahastonhoitaja Henry Lönnforsin testamentin mukaisesti Taideyhdistys perusti Lönnforsin nimeä kantavan ateljeen vuonna 2004. Turussa Puolalanpuistossa sijaitsevaan ullakkoateljeeseen valitaan nyt hakemusten perusteella kuvataiteilija, joka saa työskentelytilan käyttöönsä seuraavaksi kolmeksi vuodeksi.

OP Varsinais-Suomen edustajiston vaalien äänestys alkanut

OP Varsinais-Suomen edustajiston vaalien äänestys on alkanut. Edustajiston vaaleissa on ehdokkaana 308 OP Varsinais-Suomen omistaja-asiakasta. Ehdokkaisiin voi tutustua vaalikoneessa osoitteessa op.fi/varsinais-suomi/vaalit. OP Varsinais-Suomen omistaja-asiakkaat voivat äänestää vaaleissa 3.–17. marraskuuta.

Apetit haluaa Suomeen 100 000 hehtaaria lisää öljykasveja

Luonnonvarakeskuksen tuoreen satoarvion mukaan rypsin ja rapsin yhteenlaskettu sato nousee 93 miljoonaan kiloon, mikä on 53 prosenttia viime vuotta enemmän.

Suomen nykyistä rypsin ja rapsin viljelyalaa pitäisi kasvattaa 100 000 hehtaarilla. Lisäalan voisi saavuttaa pääosin ottamalla öljykasvit viljan viljelykiertoon. Kotimaiselle sadolle olisi käyttöä: viime vuonna kotimainen rypsi- ja rapsisato kattoi vain 28 prosenttia Suomessa tapahtuneen puristuksen raaka-ainetarpeesta. Kuluvan vuoden sato kasvaa voimakkaasti.

Kirkolliskokous: Tulevaisuudessa kaste voidaan toimittaa painavista syistä ilman kummia

Kirkkohallitus sai tehtäväksi valmistella kirkkojärjestyksen muutoksen, joka mahdollistaisi kummien enimmäismäärän poistamisen. Tällöin kaste voitaisiin painavista syistä kirkkoherran päätöksellä toimittaa myös silloin, kun kastettavalla ei ole yhtään kummia, jos kastettavan lapsen huoltajat tai kastettava itse sitä esittävät.

Hämähäkkitontin loistohotellin suunnittelukilpailu avattu

Parkkipaikkana toimineelle Hämähäkkitontille halutaan loistohotelli.

Turun jokiranta saa tulevina vuosina uuden maamerkin, kun Hämähäkkitontille on päätetty sijoittaa kansainvälisen tason loistohotelli. Turun kaupunki on tänään avannut kehityskilpailun kohteesta. Tontti sijaitsee Turun keskeisten kulttuurikohteiden Fuugan, kaupunginteatterin ja WAMin naapurissa.

Viemäri- ja vesijohtotyö sulkee ajokaistan Ratapihankadulla

Viemäri- ja vesijohtotyötä tehdään 4.–5. marraskuuta Ratapihankadulla LogoHubin kohdalla. Yksi ajokaista on pois käytöstä Helsingin suuntaan ajettaessa. Työt aloitetaan keskiviikkona kello 9 ja molemmat ajokaistat Helsingin suuntaan ovat jälleen käytössä torstaina kello 16:een mennessä.

Arkkipiispa Tapio Luoma: Jakolinja hyvään ja pahaan kulkee jokaisen sisimmässä

Kirkolliskokouksen marraskuun istuntoviikko käynnistyy Linnasmäen opistolla maanantaina 2. marraskuuta. Arkkipiispa Tapio Luoma käsitteli avauspuheessaan dualistista maailmankuvaa, jossa mustavalkoisesti esitetään jako meihin ja muihin, hyvän puolella oleviin ja pahan puolella oleviin.

Maxim Fedorov vierailee Martinsalissa

Maxim Fedorov.

Toimittaja ja tietokirjailija Maxim Fedorov vierailee Raision Kirjastotalon auditorio Martinsalissa tiistaina 17. marraskuuta kello 18–19.

Näköislehti

Urheilu

Petteri Lindbohm siirtyy TPS:ta ulkomaille

Petteri Lindbohm.

TPS:n ja puolustaja Petteri Lindbohmin välinen pelaajasopimus on purettu pelaajan käytettyä sopimukseensa sisältyneen ulkomaanoption. Syyskuussa TPS:n vahvuuteen liittynyt Lindbohm siirtyy jatkamaan uraansa ulkomaille. Lindbohm solmi TPS:n kanssa syyskuussa loppukauden kattavan sopimuksen, johon sisältyi mahdollisuus siirtyä ulkomaille kesken kauden.

Otteluanalyysi: Inter roikkuu mukana mestaruustaitossa

Jean Botué päätti kuivan kautensa Veikkausliigassa.

Inter ja Gnistan järjestivät todelliset maalikarkelot jalkapalloilun Veikkausliigan toiseksi viimeisellä pelikierroksella, joka oli samalla Interin viimeinen kotiottelu. Inter vei maalijuhlat lopulta 4-3. Etenkin loppuhetkillä mätettin maaleja vuoronperään.

Ommi Mingsupphakunille thainyrkkeilyn Euroopan mestaruus

Ommi Mingsupphakun voitti thainyrkkeilyn ISKA-liiton Euroopan mestaruuden 63,5 kilon sarjassa teknisellä tyrmäyksellä.

Turku Muay Thain Ommi Mingsupphakun voitti viime lauantaina thainyrkkeilyn ISKA-liiton Euroopan mestaruuden 63,5 kilon sarjassa toisen erän teknisellä tyrmäyksellä. Mingsupphakun löi Tanskan Siam Warriors -tapahtumassa Kööpenhaminassa kyynärpäällä haavan vastustajalle silmien väliin. Mingsupphakun on vienyt jo kolmannen mestaruusvyön ulkomailta.

Puukkokatsomo: Raju ulospuhallus TPS:ssä

Jos joku olisi sanonut jalkapallokauden 2026 alla, että TPS on Veikkausliigassa yhdeksäs, eikä joudu jännittämään sarjapaikkansa puolesta viimeisillä kierroksilla, moni turkulainen olisi varmasti ottanut tilanteen avosylin vastaan.

Maahockeyseura Kilppari vetäytyy Slovakian turnauksesta venäläisseurojen mukaantulon takia

Turkulainen maahockeyseura HC Kilppari vetäytyy ensi toukokuussa Slovakiassa järjestettävästä kansainvälisestä turnauksesta. Syynä on venäläisseurojen mahdollinen hyväksyminen turnaukseen. Jo aiemmin Valko-Venäjä hyväksyttiin takaisin eurooppalaiseen hockeykilpailutoimintaan.

Iida Suloselle tuplapotti tanko- ja ilmaurheilun MM-kisoista

Iida Sulonen nousi toisen kerran kakkoskorokkeelle.

Turkulainen Iida Sulonen , 18, voitti torstai-iltana hopeaa Artistic Pole Senior 18+ Women -sarjassa tanko- ja ilmaurheilun maailmanmestaruuskilpailuissa Prahassa. Kisat ovat lajien vuoden suurimmat. Tapahtumaan osallistuu yli 650 urheilijaa kymmenistä eri maista ja useassa sarjassa vain maansa paras lunastaa paikan MM-kisoihin.