Viikon yhdistys: Alle viisikymppisille tulilla oma Martta-yhdistys

Maarit Hatakka toivoo nuorempiakin mukaan Martta-toimintaan. Maarit Hatakka toivoo nuorempiakin mukaan Martta-toimintaan. Kuva: Jori Liimatainen

Lounais-Suomen Martat järjestää 4. marraskuuta teeillan, johon ovat tervetulleita kaikki Marttojen toiminnasta kiinnostuneet, mutta erityisesti nuoremmat. Teeilta järjestetään kello 17.30–19.30 piirijärjestön toimistossa osoitteessa Yliopistonkatu 33 G.

– Ajatus syntyi siitä, että meiltä on kyselty viime aikoina paljon nuorempien, Marttojen tapauksessa 20–50-vuotiaiden, Martta-toimintaa, kertoo Lounais-Suomen Marttojen järjestökoordinaattori Maarit Hatakka.

Sikäli kun tapahtuma herättää runsaasti kiinnostusta, tarkoitus on muodostaa uusi alayhdistys nuorille Martta-toiminnasta kiinnostuneille.

– Katsotaan millainen kiinnostus on, mutta jos kiinnostuneita on riittävästi, se on mahdollista. Omassa ”nuorten yhdistyksessä” kiinnostuneet voisivat järjestää sellaista toimintaa, joka heitä kiinnostaa, Hatakka toteaa.

– Meillä on aikanaan ollutkin nuorten äitien oma yhdistys, mutta sen toiminta loppui aikanaan, kun äitien lapset kasvoivat, hän jatkaa.

Hatakan mukaan viime aikoina on ollut nähtävillä halu marttailua ja yhdessä tekemistä kohtaan. Sen taustalla on todennäköisesti monia syitä.

– Monelle Martoissa toimiminen on omaa aikaa perhe-elämältä, mutta toisaalta samaan aikaan myös yhdessä tekemistä ja uuden opettelua. Edelleen aika usein törmään käsitykseen, että Martathan osaisivat kaiken. Näinhän ei todellakaan ole, mutta yhdessä opettelemme kaikenlaista, Hatakka luonnehtii.

Ilkka Lappi

Hämähäkkitontin loistohotellin suunnittelukilpailu avattu

Parkkipaikkana toimineelle Hämähäkkitontille halutaan loistohotelli.

Turun jokiranta saa tulevina vuosina uuden maamerkin, kun Hämähäkkitontille on päätetty sijoittaa kansainvälisen tason loistohotelli. Turun kaupunki on tänään avannut kehityskilpailun kohteesta. Tontti sijaitsee Turun keskeisten kulttuurikohteiden Fuugan, kaupunginteatterin ja WAMin naapurissa.

Viemäri- ja vesijohtotyö sulkee ajokaistan Ratapihankadulla

Viemäri- ja vesijohtotyötä tehdään 4.–5. marraskuuta Ratapihankadulla LogoHubin kohdalla. Yksi ajokaista on pois käytöstä Helsingin suuntaan ajettaessa. Työt aloitetaan keskiviikkona kello 9 ja molemmat ajokaistat Helsingin suuntaan ovat jälleen käytössä torstaina kello 16:een mennessä.

Arkkipiispa Tapio Luoma: Jakolinja hyvään ja pahaan kulkee jokaisen sisimmässä

Kirkolliskokouksen marraskuun istuntoviikko käynnistyy Linnasmäen opistolla maanantaina 2. marraskuuta. Arkkipiispa Tapio Luoma käsitteli avauspuheessaan dualistista maailmankuvaa, jossa mustavalkoisesti esitetään jako meihin ja muihin, hyvän puolella oleviin ja pahan puolella oleviin.

Maxim Fedorov vierailee Martinsalissa

Maxim Fedorov.

Toimittaja ja tietokirjailija Maxim Fedorov vierailee Raision Kirjastotalon auditorio Martinsalissa tiistaina 17. marraskuuta kello 18–19.

Lasten tunne- ja vuorovaikutustaitoja vahvistava toimintamalli laajenee kaikkiin päiväkoteihin Raisiossa

Raision varhaiskasvatuksessa kokeiltu lasten tunne- ja vuorovaikutustaitoja vahvistava toimintamalli laajenee vaiheittain lähes kaikkiin kaupungin päiväkoteihin. Mallia on kehitetty ja testattu neljässä päiväkodissa.

Lounais-Suomen Säästöpankkisäätiö perustettu – Säästöpankki Kalanti-Pyhäranta lahjoittaa miljoona euroa säätiön pääomaksi

Nestori Mäkelä ja Ainokaisa Saarinen.

Säästöpankki Kalanti-Pyhärannan isännät perustivat pankin 130-vuotisjuhlavuoden kunniaksi 29. lokakuuta Lounais-Suomen Säästöpankkisäätiön. Pankki lahjoittaa uuden säätiön pääomaksi

Varsinais-Suomeen halutaan neljä Suomi-pistettä

Varsinais-Suomeen esitetään neljää valtion palveluiden yhteistä asiakaspalvelupistettä eli Suomi-pistettä. Pisteet sijoittuisivat Turkuun, Saloon, Loimaalle ja Uuteenkaupunkiin. Varsinais-Suomen alueellinen suunnitelma hyväksyttiin valtion palvelu- ja toimitilaverkkouudistuksen ohjausryhmässä 30. lokakuuta.

Uusi draama kuvaa nykyajan yrittäjyyttä

Viimeinen sytyttää valot nähdään kaupunginteatterin Pienellä näyttämöllä.

Turun kaupunginteatterin kantaesitys Viimeinen sytyttää valot vie Liinan ryysyistä rikkauksiin. Sami Keski-Vähälän uusi näytelmä Viimeinen sytyttää valot suuntaa valokeilan yrittäjyyteen ja menestyksen vaateisiin. Vauhdikkaan startup-draaman on ohjannut Kari Heiskanen . Kantaesitys on kaupunginteatterissa 5. marraskuuta.

Tuomiokirkkosillan peruskorjaus sai vesiluvan – vuollejokisimpukat kartoitetaan ennen rakentamista

Tuomiokirkkosillan peruskorjaus on etenemässä vesiluvan myötä kohti rakentamisvaihetta. Ennen töiden alkamista kartoitetaan suojellun vuollejokisimpukan esiintyminen työalueella. Rakentamisen vaikutuksia Aurajoen samentumiseen seurataan.

Petteri Lindbohm siirtyy TPS:ta ulkomaille

Petteri Lindbohm.

TPS:n ja puolustaja Petteri Lindbohmin välinen pelaajasopimus on purettu pelaajan käytettyä sopimukseensa sisältyneen ulkomaanoption. Syyskuussa TPS:n vahvuuteen liittynyt Lindbohm siirtyy jatkamaan uraansa ulkomaille. Lindbohm solmi TPS:n kanssa syyskuussa loppukauden kattavan sopimuksen, johon sisältyi mahdollisuus siirtyä ulkomaille kesken kauden.

Paketti- ja kuorma-autojen ensirekisteröinnit viime vuotta jäljessä

Tammi–lokakuussa henkilöautoja on ensirekisteröity yhteensä 62 614 eli 4,1 prosenttia edellisvuoden vastaavaa aikaa enemmän. Lokakuussa henkilöautoja ensirekisteröitiin 5 685, mikä on 8,6 prosenttia vähemmän kuin viime vuoden lokakuussa.

Digitaalinen palvelu ei saa muuttua uudeksi jonoksi

Turun seudulla kehitetään sosiaali- ja terveyspalveluja tilanteessa, jossa henkilöstöstä ja rahasta on pidettävä tarkkaa huolta. Digitaaliset ratkaisut voivat auttaa tässä merkittävästi. Moni asia hoituu nykyään ilman matkustamista, odotushuonetta tai työpäivän keskeyttämistä.

Linnasmäen opisto valittiin vuoden kansanopistoksi

Raati kiitti Linnasmäen opistoa ennakointityöstä, koulutuksen laadun järjestelmällisestä kehittämisestä ja hyvistä tuloksista.

Suomen Kansanopistoyhdistys on myöntänyt Vuoden kansanopisto -palkinnon turkulaiselle Linnasmäen opistolle. Valinta perustui kansanopistojen yhteisiin tulevaisuuskuviin pohjautuviin palkintokriteereihin, joiden toteutumista Linnasmäen opisto on osoittanut pitkäjänteisellä koulutuksen laadun kehittämisellä, uudistumiskyvyllä ja koko kansanopistokenttää hyödyttävällä toimintamallilla. Palkinto jaettiin 2. marraskuuta Jämsän Kristillisellä Opistolla järjestetyssä Kansanopistokokouksessa.

Hallintosääntöön muutoksia ja täsmennyksiä, jotka koskevat toimivaltuuksia, henkilöstöasioita ja päätöksentekomenettelyjä

Turun kaupunginhallitus hyväksyi hallintosääntöön muutoksia ja täsmennyksiä, jotka koskevat muun muassa toimivaltuuksia, henkilöstöasioita ja päätöksentekomenettelyjä.

Ihan pasta kirja valittiin vuoden kotimaiseksi keittokirjaksi

Ruokatoimittajat ry palkitsee Vuoden kotimaisena keittokirjana Joonas Laurilan Ihan pasta kirjan . Se on kunnianhimoinen, oivaltava ja inspiroiva teos, joka tarkastelee pastaa uudesta näkökulmasta. Teos on paljon enemmän kuin reseptikirja, toteaa Ruokatoimittajien raati.

Turku vetäytyy jääkiekon nuorten MM-kilpailujen isännyydestä, mikäli Venäjä osallistuu turnaukseen

Turku luopuu vuodenvaihteessa 2027–28 pelattavien nuorten jääkiekon MM-kilpailujen isännyydestä, mikäli Venäjän maajoukkue osallistuu turnaukseen. Kaupunki toivoo, että Kansainvälinen Jääkiekkoliitto ja Suomen valtio löytävät ratkaisun, joka estää Venäjän osallistumisen. Jos kisat järjestetään ilman Venäjän osallistumista, Turku on mielellään kisaisäntänä.

Yli miljoona tulisijaa odottaa päivitystä

Suomessa on edelleen noin 1,5 miljoonaa ennen vuotta 2018 asennettua tulisijaa.

Nykyaikaisen tulisijan hyötysuhde voi nousta 75–85 prosenttiin, kun vanhemmilla malleilla se jää usein 50–60 prosenttiin, ilmenee Tulisija- ja savupiippuyhdistys TSY:n tuoreesta Puulämmityskäyttötutkimuksesta. Suomessa on edelleen noin 1,5 miljoonaa ennen vuotta 2018 asennettua tulisijaa. Niiden päivittäminen säästäisi vuosittain 5,3 miljoonaa kuutiometriä puuta ja 6,36 terawattituntia energiaa.

Varsinais-Suomelle paikka lisää eduskuntaan

Ensi kevään eduskuntavaaleissa jokaisesta vaalipiiristä valittavien kansanedustajien määrät on laskettu väestötietojärjestelmän tietojen perusteella. Vuoden 2023 eduskuntavaaleihin verrattuna vaalipiirien edustajapaikkojen määriin on tullut yksi muutos. Varsinais-Suomen vaalipiiri saa yhden edustajapaikan lisää ja Hämeen vaalipiiri menettää yhden paikan.

Näköislehti

Urheilu

Petteri Lindbohm siirtyy TPS:ta ulkomaille

Petteri Lindbohm.

TPS:n ja puolustaja Petteri Lindbohmin välinen pelaajasopimus on purettu pelaajan käytettyä sopimukseensa sisältyneen ulkomaanoption. Syyskuussa TPS:n vahvuuteen liittynyt Lindbohm siirtyy jatkamaan uraansa ulkomaille. Lindbohm solmi TPS:n kanssa syyskuussa loppukauden kattavan sopimuksen, johon sisältyi mahdollisuus siirtyä ulkomaille kesken kauden.

Otteluanalyysi: Inter roikkuu mukana mestaruustaitossa

Jean Botué päätti kuivan kautensa Veikkausliigassa.

Inter ja Gnistan järjestivät todelliset maalikarkelot jalkapalloilun Veikkausliigan toiseksi viimeisellä pelikierroksella, joka oli samalla Interin viimeinen kotiottelu. Inter vei maalijuhlat lopulta 4-3. Etenkin loppuhetkillä mätettin maaleja vuoronperään.

Ommi Mingsupphakunille thainyrkkeilyn Euroopan mestaruus

Ommi Mingsupphakun voitti thainyrkkeilyn ISKA-liiton Euroopan mestaruuden 63,5 kilon sarjassa teknisellä tyrmäyksellä.

Turku Muay Thain Ommi Mingsupphakun voitti viime lauantaina thainyrkkeilyn ISKA-liiton Euroopan mestaruuden 63,5 kilon sarjassa toisen erän teknisellä tyrmäyksellä. Mingsupphakun löi Tanskan Siam Warriors -tapahtumassa Kööpenhaminassa kyynärpäällä haavan vastustajalle silmien väliin. Mingsupphakun on vienyt jo kolmannen mestaruusvyön ulkomailta.

Puukkokatsomo: Raju ulospuhallus TPS:ssä

Jos joku olisi sanonut jalkapallokauden 2026 alla, että TPS on Veikkausliigassa yhdeksäs, eikä joudu jännittämään sarjapaikkansa puolesta viimeisillä kierroksilla, moni turkulainen olisi varmasti ottanut tilanteen avosylin vastaan.

Maahockeyseura Kilppari vetäytyy Slovakian turnauksesta venäläisseurojen mukaantulon takia

Turkulainen maahockeyseura HC Kilppari vetäytyy ensi toukokuussa Slovakiassa järjestettävästä kansainvälisestä turnauksesta. Syynä on venäläisseurojen mahdollinen hyväksyminen turnaukseen. Jo aiemmin Valko-Venäjä hyväksyttiin takaisin eurooppalaiseen hockeykilpailutoimintaan.

Iida Suloselle tuplapotti tanko- ja ilmaurheilun MM-kisoista

Iida Sulonen nousi toisen kerran kakkoskorokkeelle.

Turkulainen Iida Sulonen , 18, voitti torstai-iltana hopeaa Artistic Pole Senior 18+ Women -sarjassa tanko- ja ilmaurheilun maailmanmestaruuskilpailuissa Prahassa. Kisat ovat lajien vuoden suurimmat. Tapahtumaan osallistuu yli 650 urheilijaa kymmenistä eri maista ja useassa sarjassa vain maansa paras lunastaa paikan MM-kisoihin.