Varha tuotti 31 videota perhevalmennusta varten

Mietityttääkö synnytys? Entä miten raskausaikana tulisi liikkua tai mitä pitäisi huomioida raskausajan ravitsemuksessa, synnytyksestä toivuttaessa tai vauva-arjen ergonomiassa? Kysymyksiin löytyy vastaus sähköisestä perhevalmennuksesta. Kokonaisuus koostuu 31 videosta ja se on katsottavissa verkossa milloin tahansa. Sähköinen kokonaisuus tarjoaa perheille yhdenvertaisen osallistumismahdollisuuden valmennukseen asuinpaikasta ja ajankohdasta riippumatta.

Perhevalmennuksia on järjestetty Varsinais-Suomen hyvinvointialueen (Varha) alueella toistaiseksi vaihtelevasti. Palvelu ei ole lakisääteisesti järjestettävää ja resurssin määrä vaikuttaa Varsinais-Suomen erikokoisten perhekeskusten mahdollisuuteen turvata palvelu. Sähköisen perhevalmennuksen tavoitteena onkin juuri parantaa palvelun laatua ja vähentää eriarvoisuutta.

Perhevalmennuksella halutaan vahvistaa vanhemmuutta ja siten koko perheen hyvinvointia.

– Valmennuksen on oltava asiakkaille helposti tavoitettava, aikatauluun sopiva, häiriötön ja kiireetön hetki. Asiatiedon äärelle on tärkeää voida palata uudestaan raskauden edetessä, lapsen jo kasvettua leikki-ikäiseksi, uutta raskautta suunniteltaessa tai parisuhteeseen ja seksuaalisuuteen liittyvissä erityiskysymyksissä – yksin ja yhdessä, perhekeskuspäällikkö ja projektista vastaava Tytti Lääperi Varhasta kertoo tiedotteessa.

Terveyden- ja hyvinvoinninlaitos (THL) suosittelee vapaaehtoisuuteen perustuvia perhevalmennuksia esikoistaan odottaville perheille. Sähköisen perhevalmennuksen pariin vanhempien toivotaankin löytävän jo raskautta suunniteltaessa tai sen jälkeen, kun taas ryhmäperhevalmennuksiin osallistutaan yleisimmin noin 30–32 raskausviikon vaiheilla.

Sähköinen valmennuskokonaisuus ei sulje pois tuttuja fyysisiä perhevalmennuksia, vaan sähköiset valmennukset ovat asiakkaille yksi vaihtoehto. Sähköisestä valmennuksesta esiin mahdollisesti nousevista, mieltä askarruttavista aiheista voi aina jutella oman terveydenhoitajan tai lääkärin kanssa vastaanottokäynnillä. Perhekeskuksissa ammattilaiset taas voivat vastaavasti kannustaa palaamaan valmennuksen osioihin rauhassa.

Erikoissairaanhoidossa synnytysvalmennus tapahtuu fyysisenä tutustumiskäyntinä synnytyssairaalassa.

Varsinaisesta synnytystapahtumaa koskevasta osiosta vastaa erikoissairaanhoito omalla digihoitopolullaan. Perhekeskukset taas vastaavat sen ulkopuoleisesta ajasta.

– Yhteistyö on ollut antoisaa, kun päällekkäisyyksistä luovutaan ja asiakkaan palvelupolku selkeytyy, Lääperi lisää.

Valmennuskokonaisuuden tietotausta perustuu tutkittuun tietoon ja näyttöön. Sisällöstä on vastannut yhteistyössä laaja joukko alan ammattilaisia mm. kätilö, terveydenhoitaja, ravitsemusterapeutti ja suuhygienisti.

Toistaiseksi sähköinen perhevalmennuskokonaisuus on kuunneltavissa ja katsottavissa suomen kielellä. Tekstitykset videoihin ovat saatavilla suomeksi ja ruotsiksi.

– Valmennuksen sisältö laajenee asiakastarpeen ja -palautteen pohjalta. Tämän vuoksi rakentavat palautteet ovat meille erityisasemassa, Lääperi kertoo.

Valmennusta ovat olleet tuottamassa Varsinais-Suomen hyvinvointialueen perhekeskus, ravitsemusterapia, fysioterapia ja suun terveydenhuolto sekä Tulevaisuuden sosiaali- ja terveyskeskus -hanke ja Turun kaupungin liikunta- ja kulttuuripalvelut.

Sähköinen perhevalmennus on tarkoitettu koko Varhan alueen perhekeskusten asiakkaiden ja henkilöstön käyttöön. Sähköisen perhevalmennuksen pariin pääsee varha.fi-sivuilla www.varha.fi/perhevalmennus.

Aamuset-kaupunkimedia (AKM)

Autoliikenne sähköistyy EU:ssa

Euroopan autoteollisuutta edustavan ACEA:n tilastot tammi-huhtikuulta kertovat sähköistymisen etenevän EU-alueella. Tammi-huhtikuussa ensirekisteröidyistä henkilöautoista 19,7 prosenttia eli 747 000 kappaletta oli täyssähköisiä, kun osuus vuosi sitten vastaavaan aikaan oli 15,3 prosenttia. Suomessa tammi-huhtikuussa ensirekisteröidyistä henkilöautoista 10 800 eli jo 47,3 prosenttia oli täyssähköisiä.

Mopojen virittely yhä riesana

Liikenneturvan kyselyn mukaan lähes joka neljäs nuori on ajanut sallittua nopeammaksi viritetyllä mopolla. Mopoilijan vanhempi on vastuussa nuorensa kulkupelistä. Myös liikenteessä liikkumisen pelisääntöjä on syytä käydä läpi yhdessä nuoren kanssa.

Sotkuinen sekajäte nielee rahaa

Lounais-Suomen Jätehuollon (LSJH) ympäristökouluttajat jalkautuvat kesällä toreille teemalla Pelasta sekajätteestä.

Lasten uimataito heikentynyt

Lasten uimataito on heikentynyt huolestuttavaa vauhtia. Yhä harvempi suomalaislapsi täyttää uimataidon perusvaatimukset. Suomen Uimaopetus- ja hengenpelastusliiton mukaan vuonna 2022 vain 55 prosenttia kuudesluokkalaisista osasi uida pohjoismaisen määritelmän mukaan. Vuonna 2016 uimataitoisia kuudesluokkaisia oli 78 prosenttia.

Aurajoesta nostettiin kuollut keski-ikäinen mies

Poliisi sai ilmoituksen elottomasta henkilöstä kello yhdentoista jälkeen perjantai-iltana Aurajoessa. Ilmoituksen tehneet olivat havainneet vedessä ihmisen Itäinen Rantakatu 66:n kohdalla. Keski-ikäinen mies, joka löydettiin elottomana joesta, oli nähty muutamaa tuntia aikaisemmin jokirannassa vahvassa humalassa. Mies todettiin kuolleeksi paikan päällä ennen puolta yötä.

Vasemmistoliiton mepit ehdottavat taiteilijoiden perustuloa

Vasemmistoliiton europarlamentaarikot tekivät EU:n kulttuuripääkaupungissa Oulussa 12. kesäkuuta pidetyssä kesäkokouksessa avauksen taiteilijoiden perustulokokeilusta Suomessa. Mepit ehdottavat, että Suomen seuraavaan hallitusohjelmaan kirjataan kaksi vuotta kestävä taiteilijoiden ja kulttuurialan ammattilaisten perustulokokeilu, jolla parannetaan näillä aloilla työskentelevien työmarkkina-asemaa, ehkäistään sosiaaliturvassa väliinputoamista sekä tuetaan pitkäjänteisen työskentelyn perusedellytyksiä.

Lonkkamurtumat vähentyneet Varsinais-Suomessa

Lonkkamurtumien vähentämiseksi on tehty Varsinais-Suomessa järjestelmällistä työtä. Murtumien määrä lähti hyvinvointialueella laskuun. Lonkkamurtumat ovat yhteiskunnalle kalliita hoitaa ja pahimmillaan ne heikentävät ikääntyneen toimintakykyä pysyvästi.

Kauppakeskus Skanssin alkuvuosi sujunut valoisasti

Kauppakeskus Skanssin alkuvuosi on ollut menestyksekäs. Skanssin alkuvuosi on ylittänyt Suomen kaikkien kauppakeskusten keskiarvoluvut.

Lintujen kevätmuutto päättynyt – Suomelle uusi pesimälaji

Viimeisenä vakituisen pesimälajiston kevätmuuttajana Suomeen saapui lapinuunilintu viime viikon torstaina. Mattimyöhäisiä viitakerttusia, pajulintuja tai muita hyönteissyöjiä saattaa vielä ilmestyä uusille reviireille, mutta kokonaisuutena kevätmuuton voidaan todeta päättyneen.

Saneeraustöitä Jäkärlässä pitkälle syksyyn

Kadunrakennustyöt ja Jäkärlän urheilupuiston saneeraustyöt sulkevat Rautakaudenpolun, Merovinkikadun ja Riipuspolun kaikelta liikenteeltä. Kiertotie opastettu Asematien, Paimalantien ja Arkeologinkadun kautta. Työt alkavat ensi viikolla ja jatkuvat 7. elokuuta saakka. Paikalla on liikenneopasteet ja työkoneita liikkuu liikenteen seassa.

Raision Martinkadulla tietyö heinäkuun loppuun saakka

Viemäri- ja vesijohtotyötä tehdään Raisiossa Martinkatu 6:n kohdalla. Työt alkavat 15. kesäkuuta ja kestävät heinäkuun loppuun saakka. Paikalla on yksi ajokaista pois käytöstä. Ajo Martinkadulta Nesteentielle estetty.

Varhan sovellukseen uusia asiointia helpottavia toimintoja

Varha on ottanut käyttöön uusia palveluja, jotka helpottavat asiointia terveysasemien ja muiden asiantuntijoiden kanssa. Uudistukset sujuvoittavat kiireettömien asioiden hoitamista ja tarjoavat uusia tapoja saada apua ja neuvontaa. Varha-sovellus tarjoaa nyt entistä sujuvamman tavan hoitaa kiireettömiä asioita oman terveysaseman kanssa. Sovelluksen Viestit-osiossa asiakas voi lähettää viestin omalle hoitavalle tiimilleen.

Juhannussalko luo Hansatorille ahvenanmaalaista tunnelmaa

Hansatorille on pystytetty ahvenanmaalainen juhannussalko, jonka ovat rakentaneet Fixtjänstin työpajatoiminnassa mukana olevat erityistä tukea tarvitsevat henkilöt. Ahvenanmaan matkailua edistävä Visit Åland halusi tänä vuonna muistaa turkulaisia tällä erityisellä kesätervehdyksellä.

Viemärityö hidastaa liikennettä Tervahovinkadulla

Viemäri- ja vesijohtotyö katkaisee tien moottoriajoneuvoliikenteeltä Tervahovinkadulla Stålarminkadun risteyksen kohdalta 12.–26. kesäkuuta välisen ajan. Kiertotie on opastettu Mestarinkadun ja Tiilentekijänkadun kautta.Kävelijät pääsevät kulkemaan työmaan ohi opastettua reittiä pitkin. Paikalla on liikenneopasteet ja työkoneita liikkuu liikenteen seassa.

Jukka Nylund on kausittaisesti turkulainen

Jukka Nylund löytää Turusta edelleen säännöllisesti uutta, vaikka on jo pitkään kausittaisesti kaupungissa vaikuttanutkin.

– Muistaakseni olin Turussa ensimmäistä kertaa töissä kesällä 2010. Siitä lähtien Café Art on ollut vakkarikahvilani, jonka terassilla tulee kesäaikaan istuttua mielellään. Aika usein vapaapäivinä tänne huomaan hakeutuvani kahville ja lohivoileivälle, kertoo Samppalinnan kesäteatterin taiteellinen johtaja Jukka Nylund .

Monet kotimaiset kasvilajit kertovat ihmisen historiasta

Suomen luonnossa on runsaasti kasvilajeja, jotka ovat kulkeutuneet tänne ihmisen mukana esihistoriallisella ajalla tai keskiajalla. Uutuusteos esittelee kulttuurihistoriallisesti merkittävät suomalaiset kasvilajit.

Titanikissa avautuu juhannusviikolla tyhjiöitä ja poissaoloa tutkiva keramiikkanäyttely

Risako Yamanoin ja Özgü Gündeşlioğlun näyttely The void swallows the names we gave it avautuu yleisölle Titanik-galleriassa aivan juhannuksen kynnyksellä 18. kesäkuuta.

Kyvykkäät toimitusjohtajat viestivät ilmastoriskeistä johdonmukaisemmin

Johtamistaidoiltaan kyvykkäiden toimitusjohtajien yritykset käyttävät yhdenmukaisempaa kieltä viestiessään ilmastoriskeistä, osoittaa Turun yliopiston tutkimus.

Näköislehti

Urheilu

Otteluanalyysi: Hylätty maali jäi kaivelemaan Inter-leiriä kärkikamppailussa

Clinton Jephta (oik.) valittiin toukokuun pelaajaksi Veikkausliigassa.

Inter pelasi jo kuudennen tappiottoman pelin peräkkäin jalkapalloilun Veikkausliigassa, mutta se oli laiha lohtu, sillä joukkue olisi halunnut kolme pistettä kärkikamppailusta, jossa Kupittaalla vastassa oli sarjan kakkonen AC Oulu. Ottamatta jäi, sillä peli päättyi 0–0. Hylätty maali jäi erityisesti kismittämään Inter-leiriä.

Sihvonen ja Rekomaa jatkavat Loimussa

Raision Loimun joukkueen kokoaminen syksyllä alkavaan uuteen Mestaruusliiga-kauteen on jatkunut kevään ja alkukesän ajan. Aiemmin julkaistun neljän sopimuspelaajan rinnalle on nyt aika julkaista kaksi vuoden mittaista jatkosopimusta, sillä oranssimustissa paidoissa jatkavat ensi kaudella viime kausina joukkueen kapteenina toiminut libero Ville Sihvonen sekä keskipelaaja Rami Rekomaa . Kaksikko tuo kokemusta joukkueeseen ja on aikaisempina kausina osoittanut kuuluvansa pelipaikoillaan parhaimmillaan liigan eliittipelaajien joukkoon.

Tuton Juha Helppi Mestiksen hallitukseen

Mestis-seuroja edustavan Jääkiekon Sarjaseurat ry:n vuosikokous järjestettiin tiistaina 9. kesäkuuta. Kokouksessa päätettiin hallituksen jäsenten määräksi kymmenen jäsentä. Hallituksen jäseniksi valittiin jokaisesta seurasta puheenjohtaja ja lisäksi yksi asiantuntijajäsen.

Puukkokatsomo: Kovia tuloksia Paavolla

Paavo Nurmi Games järjestettiin tänä vuonna hieman aiempaa aiemmin. Suomalaisen yleisurheilukauden kesän avaus onnistui kuitenkin aavistuksen haastavista lähtökohdista varsin hyvin. Yleisöä oli jälleen tuvan täydeltä ja myös tulostaso oli kova. Yksi huippuhetki koettiin miesten seipääässä, kun Kreikan Emmanouíl Karalís vastasi odotuksiin ja ylitti kuusi metriä.

TPS:n jalkapallonaisille uusia juniorisopimuksia

Turun Palloseuran naisten edustusjoukkue on solminut juniorisopimukset neljän nuoren pelaajan kanssa. Sopimuspelaajiin kuuluvat hyökkääjä ja laitapelaaja Dina Päkkilä , puolustaja Viivi Helle , keskikenttäpelaaja Emilia Jämsén sekä maalivahti Siiri Sorsakivi . Heistä Päkkilä ja Helle ovat syntyneet vuonna 2009. Jämsén ja Sorsakivi ovat syntyneet vuonna 2010.

Daniel Forsberg kohtaa Magan taas

Daniel Forsberg.

Kuten Ice Cage 7:n jälkeisten tapahtumien jälkeen saattoi arvata, Turkuhallissa 19. syyskuuta Ice Cage 8:ssa nähdään Daniel Forsbergin ja Magamed Gadievin kohtaaminen thainyrkkeilyssä. Kaksikko otti yhteen jo vuosi sitten toukokuussa Ice Cage 4 -tapahtumassa Helsingissä. Tuolloin turkulainen Forsberg vei ottelun nimiinsä kokemuksensa turvin kaikin tuomariäänin. Pysyvätkö asetelmat ennallaan Forsbergin kotiyleisön edessä?