Varaudu yöpakkasiin, jos vaihdat jo kesärenkaita

Moni vaihtaa huhtikuussa kesärenkaat autoihinsa, jos kevätkelit ovat jo riittävän pitkällä. Autoilijoiden kannattaa tarkkailla sääennusteita, sillä yöpakkaset voivat tehdä teistä liukkaita. Renkaiden vaihdossa kannattaa ottaa huomioon, että jos suunnitelmissa on esimerkiksi ajomatka pohjoiseen, voivat olosuhteet olla siellä huomattavasti talvisemmat kuin omalla kotipaikkakunnalla. Myös kotiseudulla ajokeli voi vaihdella vielä paljon.

– Vaikka päivällä olisi jo lämmintä ja aurinkoista, voivat yöpakkaset tehdä ajoradasta aamulla hyvin liukkaan. Myös varjoisiin paikkoihin kannattaa kiinnittää huomiota, sillä kevätpäivinä moni tie voi olla osin liukas ja osin pitävä, muistuttaa Fennian ajoneuvovakuutuspalveluiden osastopäällikkö Fredrik Gruner tiedotteessa.

Liian pitkään renkaiden vaihtamisen kanssa ei kannata odotella. Pidemmän päälle kuivat ja kovat tiet kuluttavat turhaan talvirenkaita ja irtoilevat nastat voivat myös aiheuttaa kiveniskemiä takana ajavan tuulilasiin. Nasta- ja kitkarenkailla on kuivalla asfaltilla kesärenkaita huonompi pito.

Renkaidenvaihdon yhteydessä on hyvä hetki tarkistaa autosta muitakin asioita. Rengaspaine on hyvä tarkistaa sekä renkaiden vaihdon yhteydessä että säännöllisesti sen jälkeen – väärällä rengaspaineella ajaminen lyhentää merkittävästi renkaan käyttöikää. Myös tuulilasinpyyhkimien sulat kannattaa tarkistaa sekä auton tuulilasi kiveniskemien varalta.

– Varsinkin uudemmissa autoissa autojen tuulilasit sisältävät paljon teknologiaa ja vaikuttavat auton sensoreihin ja turvajärjestelmiin. Sen vuoksi lasivahingot tulisi korjauttaa viipymättä. Lisäksi moni lasivahinko, josta selviäisi nopealla paikkauksella, vaatiikin helposti koko lasin vaihtoa, jos kiveniskemä pääsee kehittymään halkeamaksi, Gruner muistuttaa.

Renkaiden vaihtamisen jälkeen on syytä muistaa myös renkaiden jälkikiristys. Grunerin mukaan pultit tulisi jälkikiristää noin sadan kilometrin ajon jälkeen. Pahimmassa tapauksessa vanteisiin on päässyt renkaiden vaihdon yhteydessä epäpuhtauksia ja ne voivat aiheuttaa renkaan kiinnityksen pettämisen.

Renkaidenvaihdon yhteydessä tärkein tarkistettava asia on renkaiden urasyvyys. Kesärenkaiden urasyvyyden ehdoton vähimmäisraja on 1,6 milliä, mutta niin pitkälle ei Grunerin mukaan renkaiden uusimisessa kannata odottaa.

– Sakkorajaan asti ei pidä odotella. Yksi hyvä muistisääntö on, että kesärenkaat kannattaa uusia, kun urasyvyys on tuplasti vähimmäisraja eli 3,2 milliä. Vastuullisen kuljettajan tulee itse seurata renkaidensa kuntoa säännöllisesti ja huolehtia, että renkaat ovat turvalliset. Renkaiden pito on yksi olennaisimpia tekijöitä auton turvallisuudessa.

Renkaiden syviä uria tarvitaan ennen kaikkea ohjaamaan tiellä olevaa vesikerrosta. Jos urat ovat liian matalat, voi rengas nousta vesikerroksen päälle, ja siitä häviää pito eikä autoa voi enää ohjata. Puhutaan vesiliirtoon joutumisesta.

Grunerin mukaan renkaan pito ei korostu ainoastaan äkillisissä vaaratilanteissa, kuten peuran tullessa yhtäkkiä tielle. Jos ajat kovalla vauhdilla jyrkkään mutkaan, voi auto lähteä luisuun, jos pito ei ole kunnossa.

– Jos kesärenkaat tulee kuitenkin vaihdettua liian aikaisin ja yöllä tulee pakkasia tai lunta, ei kesärenkailla kannata ajaa ollenkaan, Gruner huomauttaa.

Moni suosii renkaidenvaihtopalveluita ja rengashotelleja. Varsinkin sähköautoihin renkaat kannattaa vaihdattaa ammattilaisella. Gruner muistuttaa, että sähköautonvalmistajan ohjeita noudattaa tarkasti, jos sähköauton renkaat haluaa vaihtaa itse.

‒ Akusto voi vaurioitua, jos tunkin asettaa väärään kohtaan sähköautoa. Sen vuoksi suosittelemme renkaidenvaihtoon ammattilaista. Lisäksi sähköauto on akkunsa vuoksi painavampi kuin vastaava polttomoottoriauto, joten tunkki ei välttämättä kestä pidempiä aikoja, Gruner sanoo.

Aamuset-kaupunkimedia (AKM)

Ajokelit muuttumassa monin paikoin huonoiksi

Suomeen on sääennusteiden mukaan saapumassa lauantaista 25. huhtikuuta alkaen lumisadealue, joka tuo runsaasti lunta maan etelä- ja keskiosiin. Lumisateet alkavat lauantain vastaisena yönä maan länsiosasta ja leviävät päivän aikana etelä- ja keskiosan yli kaakkoon. Runsas lumi- ja räntäsade sekä navakka, puuskittainen tuuli tekevät ajo-olosuhteista vaikeat tai erittäin vaikeat.

Vain joka viides seuraa sähkön hintaa

Jopa 45 prosenttia kotitalouksista on solminut sähkösopimuksen, jossa hinta on kokonaan tai osittain sidottu pörssisähköön.

Tuore selvitys paljastaa, että vain noin joka viides suomalainen (22 %) seuraa sähkön hintaa päivittäin. Suurin osa tarkistaa hinnan harvemmin tai ei lainkaan – ja erityisesti nuorten kohdalla kiinnostus jää selvästi vähäisemmäksi. Tämä tarkoittaa, että monelta jää hyödyntämättä mahdollisuus vaikuttaa omaan sähkölaskuunsa.

Junnila: Naton putkiverkosto ulotettava Suomeen ja Ruotsiin

Kansanedustaja ja talousvaliokunnan puheenjohtaja Vilhelm Junnila (ps.) vaatii Naton pohjoiseurooppalaisen putkiverkoston laajentamista Suomeen ja Ruotsiin. Hän esitti näkemyksensä Delphi Economic Forumissa energiapolitiikkaa käsittelevässä puheenvuorossaan.

Aura Sinfonian konsertissa Alma Meretojan pianokonserton kantaesitys

Alma Meretoja.

Turun konservatorion ja Puolalanmäen musiikkilukion yhteinen sinfoniaorkesteri konsertoi Sigyn-salissa keskiviikkona 29. huhtikuuta kello 19. Konsertti on saanut nimekseen Ikara , kantaesitettävän pianokonserton mukaan. Pianosolistina soittaa teoksen säveltäjä Alma Meretoja ja orkesteria johtaa Olli Vartiainen .

Eurojackpotin potti kohosi 45 miljoonaan euroon – Suomeen yli 900 000 euron voitto

Perjantaina arvottu Eurojackpot ei antanut yhtään täysosumaa, joten ensi viikon tiistaina potissa on tarjolla noin 45 miljoonaa euroa. Suomeen osui yksi arvonnan suurimmista voitoista.

Turku Fashion Gala järjestetään Forum Korttelissa

Turku Fashion Gala järjestetään lauantaina 25. huhtikuuta kello 20 Forum Korttelissa. Ohjelmassa on MILLI O -muotinäytös, A’Krios-muotinäytös ja Dance Show by Enni Bäckmann .

Ikäkausiuimarit kisaavat Impivaaran uimahallissa

Uinti Turku – Åbo Simning ry:n (ÅTUS) järjestää Turussa, Impivaaran uimahallissa 50 metrin radalla kansalliset XXIII GANT Turku Junior Games -uintikilpailut ikäkausiuimareille lauantaina 25. huhtikuuta. Kilpailut alkavat kello 9.30.

Valtakunnalliset tanssikilpailut Ilpoisissa

Mikael Hagelstam.

Ilpoisten palloiluhallissa järjestetään lauantaina 25. huhtikuuta alkaen kello 10 valtakunnalliset vakio- ja latinalaistanssien kilpailut. Kilpailu tuo yhteen tanssiurheilijoita eri puolilta Suomea. Tapahtuman järjestävät Turun alueen seuroista DC Diamond ry ja La' Team ry yhteistyössä.

Luksusta artistin ehdoilla

Musiikista tykkäävien keikoilla käynti on noudatellut perinteisesti tiettyä kaavaa. Esiintyjä lähtee kiertueelle ja yleisö pääsee suhteellisen vähällä vaivalla esiintyjän luokse. Musiikki tulee kuluttajan luokse.

Ethän tuuleta petivaatteita nyt ulkona?

Siitepöly tarttuu helposti lakanoihin ja tyynyihin.

Siitepölyallergian oireista kärsiville kevätkuukaudet tietävät usein tukalia aikoja. Koti Puhtaaksi Oy:n toimitusjohtaja Reetta Alastalon mukaan oireita voi kuitenkin lievittää siivouksella merkittävästi. Avainasemassa on hyvästä ilmanvaihdosta huolehtiminen ja petivaatteiden pesu – tuuletusta ja pyykkien kuivatusta ulkona tulee ehdottomasti välttää.

Lindén: Tavallisen ihmisen lääkärikäynti kallistuu tuntuvasti

Hallitus nostaa kehysriihessä terveyskeskusmaksuja 20 prosentilla ja kiristää laajasti sosiaali- ja terveydenhuollon asiakasmaksuja. Kansanedustaja Aki Lindénin (sd.) mukaan Päätökset näkyvät suoraan ihmisten arjessa: jo muutama lääkärikäynti vuodessa maksaa jatkossa kymmeniä euroja enemmän.

Meyer Turku käynnistää viisivuotisen veturiohjelman

Meyer Turku Oy:n liikevaihto oli viime vuonna 2,1 miljardia euroa.

Meyer Turku käynnistää viisivuotisen Business Finland -osarahoitteisen MERiON-veturiohjelman, jonka tavoitteena on vahvistaa laivanrakennusteollisuutta ekologisten, digitaalisten ja geopoliittisten muutosten keskellä. Ohjelma kokoaa yhteen yrityksiä, korkeakouluja ja tutkimuslaitoksia kehittämään ratkaisuja risteilyaluksiin ja kelluviin infrastruktuureihin.

Kevätmyrsky kurittaa maan etelä- ja keskiosia viikonloppuna

Pohjoistuuli voimistuu jo lauantaina iltapäivällä maan länsiosassa ja leviää sunnuntaina maan etelä- ja keskiosiin aiheuttaen vahinkoja. Runsaimmat lumisateet osuvat maan keski- ja itäosiin ja tekevät ajokelistä hetkittäin jopa erittäin huonon.

Moottoripyöräilijän havaittavuuden parantaminen voi ehkäistä onnettomuuksia

Pyörän hallintataitojen ja ennakoivan ajamisen lisäksi moottoripyöräilijän turvallisuuteen vaikuttaa keskeisesti näkyvyys – kuinka havaittava tämä on erityisesti muiden kuljettajien näkökulmasta.

Poliisi ja Liikenneturva kannustavat moottoripyöräilijöitä turvalliseen kauden aloitukseen. Motoristi voi itse torjua monet riskitekijät ennalta ajotavallaan sekä paikan ja varusteiden valinnoillaan. Myös kaikkien muiden tielläliikkujien on syytä valpastua moottoripyöräilykauden aloitukseen.

Poliisi vieraillut Lounais-Suomen kouluilla ja päiväkodeissa jo yli 200 kertaa tänä vuonna

Lounais-Suomen poliisi on tehnyt koulujen ja päiväkotien kanssa yhteistyötä alueen molemmissa maakunnissa Varsinais-Suomessa ja Satakunnassa. Alkuvuoden aikana poliisi on jalkautunut kouluille ja päiväkodeille jo yli 200 kertaa.

Lintukevät etenee, mutta ei ryminällä

Punakylkirastas.

Rastaiden muutto on vilkastunut, ja kuluneella viikolla Suomeen on saapunut kymmenkunta uutta muuttolintua. Pohjoisvirtaus pidättelee kuitenkin muuttajia, eikä muuttoryntäyksiä ole luvassa.

Liisa Hyssälä Euroopan elintarviketurvallisuusvirasto EFSA:n johtokunnan jäseneksi

Kelan ex-pääjohtaja, ministeri Liisa Hyssälä on valittu Euroopan parlamentin edustajaksi Euroopan elintarviketurvallisuudesta vastaavan organisaation EFSA:n johtokuntaan.

Turun kaupunginhallitus käsittelee raitiotiepäätöstä maanantaina

Raitiotien linjaus kulkisi Humalistonkatua pitkin.

Turun joukkoliikenneratkaisu etenee päätöksentekoon, kun Turun kaupunginhallitus käsittelee raitiotie-esitystä maanantaina 27. huhtikuuta. Kaupunginhallitukselle esitetään, että Turkuun rakennetaan satama–Varissuo-raitiotie. Esitys etenee kaupunginvaltuuston käsiteltäväksi 18. toukokuuta.

Näköislehti

Urheilu

Ikäkausiuimarit kisaavat Impivaaran uimahallissa

Uinti Turku – Åbo Simning ry:n (ÅTUS) järjestää Turussa, Impivaaran uimahallissa 50 metrin radalla kansalliset XXIII GANT Turku Junior Games -uintikilpailut ikäkausiuimareille lauantaina 25. huhtikuuta. Kilpailut alkavat kello 9.30.

Valtakunnalliset tanssikilpailut Ilpoisissa

Mikael Hagelstam.

Ilpoisten palloiluhallissa järjestetään lauantaina 25. huhtikuuta alkaen kello 10 valtakunnalliset vakio- ja latinalaistanssien kilpailut. Kilpailu tuo yhteen tanssiurheilijoita eri puolilta Suomea. Tapahtuman järjestävät Turun alueen seuroista DC Diamond ry ja La' Team ry yhteistyössä.

Otteluanalyysi: Anini Jr. pelasti TPS:lle pisteen viime hetkellä

Sivurajalla riitti tapahtumia perjantaina.

Näytti pitkään siltä, että TPS kärsii kauden ensimmäisen tappionsa, mutta sitten esiin astui vaihtopelaaja Samuel Anini Jr . Lisäajalla ottelun viimeisellä kosketuksella hän sijoitti tasoituksen takakulmaan ja räjäytti Kupittaan huutomyrskyyn. Maalintekijälle maali myös varmasti maistui. Edellisen kerran Veikkausliigassa hän osui vuonna 2023.

Moukarin supertähti Camryn Rogers Paavo Nurmi Gamesiin

Camryn Rogers.

Naisten moukarinheiton supertähdeksi noussut kanadalainen Camryn Rogers kilpailee Turun Paavo Nurmi Gamesissa 3. kesäkuuta.

Åboraakkeli: Toukokuu on julmin?

Theodoros Tsirigotis.

Ei nyt vielä julisteta mitään, kun Veikkausliigaa on takana vasta kolme kierrosta, mutta korkeimmalle sarjatasolle palanneen TPS:n osalta alku on ollut lupauksia herättävä. Pisteitä on tullut, eikä tie Suomen Cupissakaan katkennut Tammisaaressa.

Milla Granlund palautti TPS:n salibandyn Suomen mestariksi

TPS voitti Tampereen Classicin neljännen kerran naisten F-liiganfinaaleissa ja palasi vuoden tauon jälkeen Suomen mestariksi. Finaalisarja meni TPS:lle suoraan neljässä ottelussa.