Suomalaista teknologiaa ulkoavaruuteen – tavoitteena auttaa suojelemaan Maata asteroidien törmäyksiltä

VTT:n kehittämä ASPECT-hyperspektrikamera, joka on kiinnitetty Milani-pienoissatelliittiin. VTT:n kehittämä ASPECT-hyperspektrikamera, joka on kiinnitetty Milani-pienoissatelliittiin. Kuva: Tyvak International

VTT:n kehittämä ASPECT-hyperspektrikamera on mukana Euroopan avaruusjärjestön ESA:n avaruusmissiossa, jossa testataan teknologiaa potentiaalisesti vaarallisen asteroidin kiertoradan muuttamiseksi. Helsingin yliopisto ja Aalto-yliopisto vastaavat datankäsittelystä, laitteiston testauksesta ja operaation tieteellisestä suunnittelusta. Kuva Space on suunnitellut hyperspektrikameran dataprosessointiyksikön ja laitteet, jotka ylläpitävät luotaimien elintoimintoja matkalla asteroideille.

– Hera-missio tulee tarjoamaan arvokasta tietoa niin planetaarisen puolustuksen kuin asteroidikaivostoiminnan seuraaviin kehitysvaiheisiin, sanoo VTT:n johtava tutkija Antti Näsilä tiedotteessa.

Teknologian tutkimuskeskus VTT, Aalto-yliopisto, Helsingin yliopisto ja Kuva Space ovat mukana Hera-avaruusmissiossa, joka lähti matkaan 7. lokakuuta Floridasta, Yhdysvalloista. Hera-mission tavoitteena on tutkia Didymos-kaksoisasteroidia, johon Yhdysvaltain avaruusviraston NASA:n DART-luotain törmäytettiin syyskuussa 2022.

Didymos-kaksoisasteroidi koostuu vuoren kokoisesta Didymos-pääasteroidista (halkaisijaltaan noin 780 metriä) ja osapuilleen Gizan pyramidin kokoisesta Dimorphos-asteroidista (halkaisijaltaan noin 150 m), joka kiertää pääasteroidia kuun tapaan. DART-luotaimen törmäys toteutettiin pienempään Dimorphos-asteroidiin, ja nyt Hera-luotain lähtee tutkimaan törmäyksen vaikutuksia.

– Aivan kuin sodassakin, myös planetaarisessa puolustuksessa on äärimmäisen tärkeää tuntea vihollisensa, kertoo ASPECT-hyperspektrikamerahankkeen johtava tieteellinen tutkija Tomas Kohout.

– Ennen kuin Maata uhkaavia asteroideja voidaan luotettavasti torjua, meidän on ymmärrettävä sekä miten asteroidit reagoivat törmäykseen että miten tehokkaasti niiden kiertorata muuttuu. Siksi haluamme tutkia asteroidin muotoa ja koostumusta, avaruusaluksen törmäyksen aiheuttamaa muutosta sen kiertorataan sekä törmäyksessä irronneen materiaalin määrää.

Hera-missio koostuu Hera-pääsatelliitista sekä kahdesta sen kyydissä matkustavasta, noin kenkälaatikon kokoisesta pienemmästä luotaimesta, jotka pääsatelliitti vapauttaa perille päästyään. Kyseessä on ensimmäinen kerta, kun pieniä, verrattain edullisia luotaimia lähetetään toisen taivaankappaleen kiertoradalle. Näistä toisen kyydissä avaruuteen lähtee myös suomalaista hyperspektrikamerateknologiaa.

VTT:n kehittämän ASPECT-hyperspektrikameran avulla päästään tutkimaan ja analysoimaan Dimorphos-asteroidin mineraalikoostumusta. DART-luotaimen törmäyksen aiheuttama kraatteri on paljastanut näkymän asteroidin sisempiin kerroksiin, joita nyt päästään tutkimaan. Hyperspektrikameran avulla saadaan selville, mistä mineraaleista asteroidi tarkalleen koostuu, ja voidaan verrata pinnan alta paljastuneiden kerrosten heijastusominaisuuksia asteroidin pinnan ominaisuuksiin.

– Pääsemme vertailemaan, miten miljoonien vuosien säteilyn ja avaruuspölyn armoilla oleminen vaikuttaa asteroidien pintarakenteeseen. Kun opimme avaruuden olosuhteiden vaikutuksista enemmän, pystymme tulevaisuudessa myös yhä tarkemmin havaitsemaan vaikkapa kaivostoiminnalle potentiaalisimpia asteroideja ilman kalliita testikaivuita, Näsilä kertoo.

Helsingin yliopisto on vastannut hankkeessa tieteellisestä suunnittelusta sekä hyperspektrikameroiden ominaisuuksien testaamisesta laboratorio-olosuhteissa meteoriitteja apuna käyttäen.

Aalto-yliopistossa puolestaan vastataan projektin tietojenkäsittelystä, operaation tieteellisestä suunnittelusta ja siihen liittyvästä algoritmikehityksestä, jotta ollaan valmiina keräämään kaikki olennainen data sitten, kun luotain pääsee perille Didymos-asteroidille.

– Avaruudessa laitteistoa ei enää voi korjata, ja toiminta-aika perillä on vain joitakin viikkoja. Siksi huolellinen testaus ja datankeruun suunnittelu ovat ensisijaisen tärkeitä, jotta laitteet täyttävät tieteelliset vaatimukset ja saamme asteroidista kaiken tarvittavan datan oikeassa muodossa, työaikansa Aalto-yliopiston ja Helsingin yliopiston kesken jakava Tomas Kohout kertoo.

Hyperspektrikameroita voidaan tulevaisuudessa käyttää myös miehitetyillä avaruuslennoilla vesimuodostumien tunnistamiseen taivaankappaleiden pinnalta.

Kuva Space on suunnitellut hyperspektrikameran dataprosessointiyksikön sekä laitteet, jotka ylläpitävät molempien luotaimien elintoimintoja ja seuraavat niiden kuntoa matkalla asteroideille.

Hera-luotain pääsee perille noin kahden vuoden päästä laukaisusta, jolloin se tulee olemaan noin 195 miljoonan kilometrin päässä Maasta. Suomalaiset tahot ovat olleet vahvasti mukana hankkeessa aivan sen alkumetreiltä lähtien.

Aamuset-kaupunkimedia (AKM)

Miten nauttia kesästä ilman ulkonäköpaineita?

Kesä on kuumimmillaan ja vaatteet vähenevät. Vaikka kesä kutsuu nauttimaan, monelle se voi tuoda mukanaan myös paineita ja oman kehon vertailua muihin. Mehiläisen asiantuntijat muistuttavat, että lempeämpi suhtautuminen omaan kehoon ja huomion kiinnittäminen kehon tuntemuksiin voivat auttaa keskittymään siihen, mikä on itselle tärkeää.

Merihanhien määrä romahti Suomen tärkeimmässä sulkimiskeskuksessa

Merihanhi.

Suomen tärkeimmässä merihanhien sulkimiskeskuksessa Hailuodon Isomatalalla havaittiin heinäkuun alun laskennoissa enintään 1 670 merihanhea. Se on vain noin 30 prosenttia viime vuoden määrästä (5 300), mikä herättää vakavaa huolta kannan kehityksestä. Tästä huolimatta Riistakeskus on myöntänyt Hailuotoon poikkeusluvan merihanhien ampumiseen jo 16. heinäkuuta.

Kadoksissa ollut iäkäs nainen löytynyt

Turun keskustassa katosi maanantaina iltapäivällä iäkäs nainen. Nainen löytyi pian hyväkuntoisenaNainen katosi Aninkaistenmäestä maanantaina iltapäivällä kello 15:n jälkeen.

Joka kahdeksas asunto-osakkeen omistaja arvioi kotitaloon kertyneen korjausvelkaa

Korjausvelalla tarkoitetaan niitä tarpeellisia korjauksia, jotka asunto-osakeyhtiö on jättänyt tekemättä ajallaan.

Joka kahdeksas asunto-osakkeen omistaja tunnistaa omassa kotitaloyhtiössään korjausvelkaa. Korjausten varalle on kerätty puskuria vain noin joka toisessa taloyhtiössä.

Etätyöt ja suoratoisto seuraavat myös mökille

Mökkikausi on monelle myös etätyö-, suoratoisto- ja yhteydenpitokautta, jolloin toimivan nettiyhteyden merkitys korostuu. DNA:n Digitaalinen elämä -selvityksen mukaan 21 prosenttia suomalaisista on kohdannut haasteita nettiyhteytensä kanssa. Vaikka ongelmia esiintyy yleisimmin kodin internetyhteyksissä, myös mökeillä yhteyden hitaus tai toimimattomuus aiheuttaa päänvaivaa osalle käyttäjistä. Moni ongelmista ratkeaa kuitenkin jo yksinkertaisilla toimenpiteillä, joista helpoin on modeemin uudelleenkäynnistys.

Toivolankatu suljettu liikenteeltä rakennustyömaan vuoksi

Toivolankatu on suljettu liikenteeltä 20.–28. heinäkuuta Käpytien ja Kyrönkadun välillä rakennustyömaan vuoksi. Jalkakäytävä pysyy kuitenkin käytössä. Ajoneuvoliikenne tonteille on sallittu.

Furuholm: Palloliiton peruttava tukensa Gianni Infantinon jatkokaudelle

Kansanedustaja ja entinen ammattilaisjalkapalloilija Timo Furuholm (vas.) vaatii Suomen Palloliittoa pyörtämään päätöksensä tukea Gianni Infantinon jatkoa kansainvälisen jalkapalloliiton Fifan puheenjohtajana.

Liedon Rinki-ekopisteen puristimet pois käytöstä

Liedon ekopisteen kartonki- ja muovipuristimet ovat toistaiseksi pois käytöstä.

Liedon ekopisteen kartonki- ja muovipuristimet ovat toistaiseksi pois käytöstä. Osoitteessa Hanhenkaari 3 sijaitsevan ekopisteen puristimet eivät ole toiminnassa virransaantiongelman takia. Ongelmaa selvitetään. Paikalle ollaan tuomassa lavaa muoville ja kartongille. Pisteelle voi tuoda kartonkia, lasia, metallia, muovia, paperia ja vaatteita.

Runsaat kesäsateet koetelleet tieverkkoa

Viime viikkojen poikkeuksellisen runsaat sateet ovat koetelleet tieverkkoa. Äkilliset tulvat sulkivat teitä liikenteeltä ja lisäksi sade aiheutti asfalttitien sortuman Somerolla ja sorateiden sortumia Keski-Suomessa ja Pirkanmaalla.

Työntekijämäärä laski kesäkuussa

Työntekijämäärä laski kesäkuussa Ilmarisen suhdanneindeksiin kuuluvissa yrityksissä 0,1 prosenttia vuodentakaisesta. Vaikka indeksi jäi niukasti miinukselle, talouden piristymisestä on merkkejä näkyvissä. Työmarkkinoilla käänne näkyy kuitenkin viiveellä.

Aurinko häikäisi, ukkonen iski ja pullonpalautusjono venyi – parkkireklaatioissa luovuus kukkii

Lomakausi saa autoilijoiden mielikuvituksen laukkaamaan. Suomen suurin pysäköintialan työllistäjä ParkkiPate vastaanottaa vuosittain satoja reklamaatioita, joissa autoilija vierittää syyn pysäköintivirheestä sääolosuhteille. Kesäkuukausina syytettyjen penkille joutuvat aurinko, ukkoskuurot ja jopa kaupan pullonpalautusjono.

OnniBus lisää vuoroja Helsingin ja Salon välille

OnniBus tekee muutoksia vuoroliikenteeseen Turun ja Helsingin välillä.

OnniBus muuttaa 10. elokuuta alkaen Turun alueen liikennettä. Helsinki–Turku-välin linjanumerointi muuttuu, lisäävät Helsingin ja Salon välisiä yhteyksiä sekä nopeuttavat Salon kautta kulkevien vuorojen matka-aikaa. Samalla osa pysäkeistä muuttuu ja Säkylän linjanumerot uudistuvat.

Alakouluikäinen lapsi jäi päästään jumiin sängyn ja lattian väliin

Alakouluikäinen lapsi jäi leikkiessään päästään jumiin sängyn ja lattian väliin Piispankadulla sunnuntaina iltapäivällä.

Jatkuvasti märkä turkki altistaa koiran ihotulehdukselle

Koirat eivät aina osaa itse pitää taukoja vesileikeistään, joten uimisen määrää kannattaa rajoittaa ongelmien ennaltaehkäisemiseksi.

Uiminen ja vesileikit tuovat koiralle helpotusta helteeseen. Kohtuus kannattaa kuitenkin muistaa, sillä runsas uiminen voi aiheuttaa lemmikille myös ikäviä terveysongelmia.

Aikuisilla koirilla vatsavaivat yleisimmin vakuutuskorvausten aiheuttajana – pennuilla korostuu silmälasien tuhoaminen

Koirien vahinkoilmoituksissa korostuvat oksentelu ja ripuli, iho- ja korvatulehdukset sekä äkilliset ontumiset. Koiranpentujen uteliaisuus näkyy selvästi myös omaisuusvahinkojen puolella: useimmiten koiranpennun hampaisiin näyttävät päätyvän silmälasit.

Kun lämmin ruoka ei maistu

Kesäleipiä.

Kesällä ruokailurytmi saattaa muuttua, etenkin lomaillessa. Helteellä raskaat ja kuumat ateriat eivät aina houkuttele, mutta keho tarvitsee silti energiaa, proteiinia, kuitua ja muita tärkeitä ravintoaineita. Ravitsevan aterian voi rakentaa helposti myös leivän ympärille.

Joka toinen suomalaisvanhempi huolissaan taloustilanteen vaikutuksesta lastensa tulevaisuuteen

Vanhemmat ovat Suomessa selvästi enemmän huolissaan taloustilanteen vaikutuksista lastensa tulevaisuuteen kuin muissa Pohjoismaissa. Huoli sosiaalisen median vaikutuksista puolestaan yhdistää pohjoismaisia vanhempia.

Ylläpitokulut jakavat mökkikansaa

Lähes joka neljäs mökkeilijä on toteuttanut tai harkinnut rakentamista mökille kevyemmällä lupamenettelyllä.

Mökin ylläpitokulut jakavat mökkikansaa. Neljännes olisi valmis alle sadan euron kuluihin kuukausittain, mutta osa ei ole valmis maksamaan mitään. S-Pankin asiantuntija kehottaa tarkastelemaan mökkiin liittyviä kuluja kokonaisuutena oman talouden pitämiseksi tasapainossa. Lisärakentamiseen tullut kevennys on houkutellut mökkiläisiä harkitsemaan ja toteuttamaan etenkin vierasmaja ja saunan rakentamista.

Näköislehti

Urheilu

Otteluanalyysi: Ilves haki ensimmäisen vierasvoittonsa Kupittaalta

Elmo Henriksson joutui antautumaan kolmesti.

Mitä tapahtuu, kun jalkapalloilun Veikkausliigan tämän kauden toiseksi paras kotijoukkue (TPS) kohtaa Kupittaalla kolmanneksi huonoimman vierasjoukkueen. Tietenkin se, että huono vierasjoukkue voittaa hyvän kotijoukkueen. Ilves iski kolme maalia, voitti maalein 3–1 ja kirjasi tililleen kauden ensimmäisen vierasvoitonsa.

Lausteen Pro Tour päättyi Leppäahon ja Davidssonin voittoihin

Daniel Davidsson.

SFL Powergrip Pro Tourin Turun osakilpailu päättyi sunnuntain finaalikierrokseen Lausteen frisbeegolfpuistossa. Naisten luokassa Netta Leppäaho nousi kolmen heiton takaa kauden avausvoittoon. Avoimessa luokassa Daniel Davidsson nousi finaalikierroksen parhaalla tuloksella kilpailun voittoon.

Kindstedt kasvatti johtoaan – Talikainen nousi kärkeen Lausteen Pro Tourilla

Teemu Lampainen on yleisen sarjan kakkosena.

Turun Pro Tour jatkui lauantaina Lausteen frisbeegolfpuistossa. Naisten luokassa Olivia Kindstedt kasvatti johtonsa kolmeen heittoon ennen finaalikierrosta, kun taas avoimessa luokassa Teemu Talikainen nousi kilpailun kärkeen erittäin tasaisessa voittotaistelussa.

Kindstedt ja Lampainen avasivat Lausteen Pro Tourin kärkipaikoilla

SFL Powergrip Pro Tourin Turun osakilpailu käynnistyi perjantaina Lausteen frisbeegolfpuistossa. Naisten luokassa kiertueen pistejohtaja Olivia Kindstedt otti kahden heiton johdon, kun avoimessa luokassa Teemu Lampainen karkasi avauskierroksella kolmen heiton etumatkalle.

Puolustaja Tarmo Reunanen ei jatka TPS-paidassa

Tarmo Reunanen.

Puolustaja Tarmo Reunanen jatkaa uraansa ulkomailla eikä pelaa TPS-paidassa tulevalla kaudella jääkiekon Liigassa. Reunanen on hyödyntänyt pelaajasopimukseensa kuuluneen ulkomaanoption. Uusi seura selviää myöhemmin.

Lauste palaa frisbeegolfin Pro Tourille

Daniel Davidsson.

Frisbeegolfin kotimaan huippukiertue SFL Powergrip Pro Tour jatkuu 17.–19. heinäkuuta Turussa, jossa kauden kolmas osakilpailu pelataan Lausteen frisbeegolfpuistossa. Kilpailuun osallistuu 143 pelaajaa, ja Lausteella nähdään Suomen huippupelaajat Pro Tourilla ensimmäistä kertaa kahdeksaan vuoteen. Samalla kilpailu toimii viimeisenä kenraaliharjoituksena ennen viikon kuluttua Joensuussa pelattavia SM-kilpailuja.