Aleksis Kiven päivänä 10. lokakuuta alkanut geomagneettinen myrsky jäi hieman heikommaksi kuin toukokuinen äitienpäivän myrsky. Tällä kertaa revontulet piileksivät Suomessa enimmäkseen pilvien takana.

Auringon 11-vuotinen auringonpilkkujakso lähestyy huippuaan, ja avaruussäässä on riittänyt tapahtumia tänä vuonna.

– Viime ja tällä viikolla Auringon pinnalla on vaeltanut kaksi auringonpilkkujen ryhmää eli aktiivista aluetta, jotka ovat tuottaneet koko joukon rajuja purkauksia. Auringon purkauksen voimakkuudesta ei kuitenkaan voi suoraan päätellä, miten suuren avaruussään myrskyn se synnyttää maapallolla, kertoo Ilmatieteen laitoksen avaruussääryhmän päällikkö Tiera Laitinen tiedotteessa.

Viime viikon torstaina, 3. lokakuuta, tapahtui pilkkujakson voimakkain roihupurkaus eli röntgensäteilyn purkaus. Siihen liittyi koronan massapurkaus eli kaasupilvi, joka lähti kohti maapalloa ja jonka odotettiin synnyttävän komeita revontulia viime viikonloppuna. Jonkin verran revontulia saatiinkin, mutta sillä kertaa massapurkaus osoittautui arvioitua hitaammaksi. Niinpä geomagneettinen myrsky alkoi vasta sunnuntai-iltana ja jäi sillä kertaa odotettua vaisummaksi.

Keskiviikkona 9. syyskuuta aamuyöllä tapahtui roihu, joka oli voimakkuudeltaan vain viidesosa edellisviikkoisesta. Sekin sinkautti massapurkauksen kohti Maata. Tällä kertaa massapurkaus oli nopea ja osui Maahan jo torstai-iltana. Se synnytti täällä geomagneettisen myrskyn, joka oli voimakkuudeltaan moninkertainen viime sunnuntaina alkaneeseen myrskyyn verrattuna.

Avaruussään myrskyjen vertailu ei ole yksiselitteistä, koska niiden rajuutta mitataan monella eri tavalla.

Yksi käytetyimmistä mittareista on päiväntasaajan seudun magneettisten häiriöiden suuruutta kuvaava Dst-luku, joka saavutti tässä myrskyssä arvon –335. Tällä lukemalla Aleksis Kiven päivän myrsky sijoittuu vuodesta 1957 alkavassa havaintohistoriassa sijalle 16. Viime toukokuussa tapahtunut äitienpäivän myrsky on sijalla 7 Dst-luvulla –412, joten se säilyttää paikkansa meneillään olevan auringonpilkkujakson voimakkaimpana. Kiven päivän myrsky nousee pilkkujakson toiselle sijalle.

Viime sunnuntaina alkanut myrsky, joka seurasi pilkkujakson voimakkainta roihua, ylsi Dst-lukemaan –153. Sillä lukemalla ei listasijoituksia jaella.

Revontuliharrastajille tutumpi luku myrskyjen vertailuun on Kp-indeksi. Sen puute on, että asteikko päättyy lukuun 9, joten suurimpia myrskyjä ei voi sen avulla asettaa järjestykseen. Äitienpäivän myrskyn Kp oli 9, Aleksis Kiven päivän myrskyssä Kp saavutti arvon 9– eli jäi pykälän verran vajaaksi suurimmasta mahdollisesta arvosta.

Yhtenä mittatikkuna geomagneettiselle myrskylle voidaan pitää sitäkin, miten kauas maapallon navoilta revontulet yltävät. Tiedot havainnoista kertyvät vähitellen. Aleksis Kiven päivän myrskyn aikaan revontulihavaintoja on tehty tavanomaista huomattavasti eteläisemmillä leveysasteilla. Euroopassa revontulia on nähty Välimeren seudulla Korsikassa ja Pohjois-Italiassa. Pohjois-Amerikassa revontulia havaittiin New Mexicon osavaltiossa.

Isot geomagneettiset myrskyt pystytään periaatteessa ennustamaan, koska massapurkauksen lähtö Auringosta nähdään satelliittikuvista. Mutta koska näemme kaasupilven vain yhdestä suunnasta, suoraan kohti tulevana, sen nopeutta on vaikea arvioida.

Toinen yllätystekijä liittyy massapurkauksen mukanaan kantamaan magneettikenttään: sitä ei voi mitata etäältä, mutta sen voimakkuus ja erityisesti sen suunta ratkaisevat, miten vahvasti massapurkaus kytkeytyy maapallon magneettikenttään. Aleksis Kiven päivänä massapurkauksen magneettikentän suunta oli eteläinen, mikä synnyttää voimakkaimman geomagneettisen myrskyn ja revontulet.

Geomagneettisten häiriöiden lisäksi Aleksis Kiven päivän myrskyyn liittyi toinen, harvinaisempi avaruussääilmiö. Jos keskiviikosta alkaen Maan lähiavaruuteen saapui runsaasti roihupurkauksen synnyttämiä suurienergiaisia protoneja. Maanpinnalle asti ilmakehä ei näitä protoneja päästä, mutta ne muodostavat huomattavan säteilyrasituksen satelliiteille ja astronauteille.

Aamuset-kaupunkimedia (AKM)