Ett Hemin joulunäyttelyssä matkustetaan Jacobssonin perheen yltäkylläiseen jouluun
Alfred ja Hélène Jacobssonin kotimuseo Ett Hem on muutaman vuoden tauon jälkeen puettu jouluiseen asuun. Edellisen kerran 1800-luvun lopun ja 1900-luvun alun joulutunnelmaan pääsi tutustumaan 2018. Sen jälkeen museon remontti ja pandemia on ollut esteenä.
– Tänä vuonna joulunäyttelyn keskiössä ovat joulukuusi ja jouluillallinen, mutta jokaisessa huoneessa on jotain Jacobssonien ajan jouluun liittyvää, kertoo Ett Hemin amanuenssi Maria Solin.
Rekonstruktiossa on käytetty apuna muun muassa Jacobssonien perheen talouskirjoja, kirjeitä sekä 1990-luvulta säilynyttä lapsenlapsen haastattelua.
– Talouskirjoista on selvinnyt esimerkiksi, millaisia ostoksia perheeseen on joulukuussa tehty. Joululahjoiksi on ostettu esimerkiksi viuhkoja, sukkia ja kiikarit. Palvelijoille annettiin yleensä rahaa tai kankaita vaatteisiin, mutta eräänä jouluna Jacobssonien pitkäaikainen kuljettaja on saanut lahjaksi hyllyn, Solin sanoo.
Jacobssonin perhe oli 1800-luvun lopulla Turun merkittävimpiä perheitä. Varakkuus ja ylellisyys näkyy myös perheen joulunvietossa. Jouluateria oli jo 1800-luvulla keskeinen osa joulunviettoa säädystä riippumatta, mutta Jacobssonien kodissa jouluateria, joka syötiin joulupäivänä, oli huomattavan runsas.
– Alkuruoaksi oli voileipäpöytä, johon kuului muun muassa lohta ja kaviaaria. Sitä seurasi lipeäkala valkoisella kastikkeella, jonka jälkeen tuli kinkku ja lanttulaatikko. Jälkiruoaksi oli vielä riisipuuro. Juomaksi oli muun muassa samppanjaa.
Joulukuusi oli tuohon aikaan niin ikään jo hyvin keskeinen osa joulunviettoa, mutta koristeet olivat erilaisia kuin nykyään.
– Silloinkin jo myytiin kuusenkoristeita, mutta paljon myös tehtiin itse kuusenkoristeita. Koristeita tehtiin siihen aikaan paljon oljesta ja toisaalta lapset askartelivat koristeita paperista. Valitettavasti meillä ei ole säilynyt autenttisia Alfredin ja Hélènen kuusenkoristeita.
Ett Hem -museon joulukuusessa on myös yksi olennainen ero autenttiseen Jacobssonien ajan joulukuuseen.
– Meillä tunnelmaa tuovat sähkökynttilät. Heillä kuusessa oli aidot kynttilät, Solin toteaa.
Kuusi tuotiin sisään vasta aivan joulun alla, jotta se olisi mahdollisimman tuore ja näyttävä jouluna. Kuusenkoristeluun liittyi tuohon aikaan myös omanlaisensa perinne.
– Kun kuusi koristeltiin, ensin se koristeltiin koristeilla, jotka voi syödä, esimerkiksi piparkakuilla ja marsipaaneilla. Sitten lapset ovat ryöstäneet kuusenkoristeet. Sen jälkeen kuusi on koristeltu uudelleen.
Reilu sata vuotta sitten joulua juhlittiin vähemmän aikaa kuin nykyään. Joulu keskittyi aattoon ja joulupäivään.
– Jacobssoneilla myös uusivuosi oli tärkeä ja iso juhla. Silloin kutsuttiin myös ystäviä juhlimaan. Joulu oli enemmän perheen parissa vietettävä juhla, Solin toteaa.
Ett Hemin joulunäyttely on auki 5. tammikuuta saakka.
Ilkka Lappi