Joulurauhan julistus on Juha Ketolalle työuran viimeinen keikka
Laivaston soittokunta on vuosikymmenien ajan ollut näkyvä osa joulurauhan julistusta. Soittokunta on soittanut joulurauhan julistuksessa sotavuosista lähtien. Nykyään se onkin soittokunnan vuoden isoin keikka.
– Kyllä se aina omanlaisensa odotuksen luo, kun joulurauhan julistus on kymmenelle tuhannelle paikallaolijalle ja yli miljoonalle televisionkatsojalle niin tärkeä traditio. Periaatteessa se on vain yksi keikka, mutta totta kai koko orkesteri ja kuoro haluaa hoitaa tehtävänsä mahdollisimman hyvin, toteaa Laivaston soittokunnan päällikkökapellimestari Juha Ketola
Tämän vuoden joulurauhan julistus on Ketolalle aivan erityinen. Se nimittäin on hänen viimeisensä. Ketola jää eläkkeelle vuodenvaihteessa.
– Ei sitä ainakaan vielä näin muutama päivä ennen jouluaattoa ole ajatellut, että tämä on viimeinen kerta, Ketola naurahtaa.
Joulurauhan julistuksen kaava on jo pitkään ollut muuttumaton. Niinpä Ketolallekaan ei ole yllätyksiä luvassa. Tapahtuma alkaa kello 11.30 muutamalla tutulla joululaululla, jotka soittokunta ja kuoro esittävät. Televisiolähetyksen aikana soittokunta ja kuoro esittävät Jumala ompi linnamme, sitten soittokunta soittaa Marsalkan pitkän fanfaarin. Joulurauhan julistuksen jälkeen kuullaan Maamme ja Porilaisten marssi.
Vaikka ohjelmisto on tuttu niin yleisölle kuin soittajillekin, käydään se nopeasti läpi ennen h-hetkeä.
– Kokoonnumme jouluaattoaamuna soittokunnan tiloihin Heikkilän kasarmille soitamme ohjelmiston läpi kertaalleen ennen Vanhalle Suurtorille siirtymistä.
Nykyisessä työssään päällikkökapellimestarina Ketolalla on edessään neljäs joulurauhan julistus. Aiemmin hän ehti esiintyä soittokunnan riveissä useaan otteeseen.
– Olin kymmenen vuoden ajan trumpetistina joulurauhan julistuksessa ennen kapellimestarin opintoja. Sitten työ vei muualle ennen kuin pääsin palaamaan Turkuun, paljasjalkainen turkulainen kertoo.
Joulurauhan julistus rytmittää luonnollisesti myös Laivaston soittokunnan vuotta. Joulurauhan julistus on käytännössä vuoden viimeinen työtehtävä.
– Joulurauhan julistuksen jälkeen soittokunta aloittaa lomat ja suurin osa soittokunnasta palaa töihin vasta loppiaisen jälkeen.
Eläköitymisen myötä Ketolan omat joulutraditiot muuttuvat tämän vuoden jälkeen ainakin hieman.
– Se jää nähtäväksi, mitä vuoden päästä jouluaattona tapahtuu. Voi olla, että tulen katsomaan joulurauhan julistusta paikan päälle tai sitten katson sen televisiosta.
Ilkka Lappi