Väkimäärään suhteutettuna Suomessa ajetaan eniten sähköpotkulaudoilla Turussa
Sähköpotkulautayhtiö Voi Technology juhlii kauden loputtua uutta virstanpylvästä, kun sen laudoilla on tehty Suomessa jo 20 miljoonaa ajoa. Kilometreissä matkaa on kertynyt noin 35 miljoonaa, joka vastaa karkeasti mitattuna kahdeksaa matkaa maasta kuuhun tai yli 800 kertaa reissua maapallon ympäri. Voi paljastaa vuodenvaihteen kunniaksi myös, kuinka monta kertaa yhtiön innokkain käyttäjä on matkannut sen laudoilla. Voin kausi päättyi Suomessa joulukuussa.
– Saavutus on aikamoinen, kun ajattelee, että toimintamme keskittyy suuriin kaupunkeihin Suomessa. Luku kertoo siitä, kuinka merkittävä liikkumismuoto sähköpotkulautailusta on tullut kaupunkiympäristöissä. Sähköpotkulaudat tarjoavat aidosti vaihtoehdon autoilulle, ja esimerkiksi Helsingin kantakaupungissa ne ovat jo kaksi kertaa suositumpi liikkumismuoto kuin taksit, Voin operatiivisesta toiminnasta vastaava johtaja Max Thelen sanoo tiedotteessa.
Voin sähköpotkulaudoilla on ajettu Suomessa myös minuuteissa mitattuna huima määrä eli noin 170 000 000 minuuttia, joka vastaa noin 2,7 miljoonaa tuntia tai 312 vuotta. Eniten käytössä ollut Voin lauta Suomessa on matkannut jo 9 707 kilometriä.
– Sähköpotkulautojen käyttöikä on pidentynyt huimasti alkuajoista. Eniten käytössä olleen sähköpotkulautamme tekemämme matkaa vastaa lähes koko Euraasian mantereen halki kulkemista, aina Helsingistä Pekingiin, Thelen havainnollistaa.
Väkimäärään suhteutettuna Suomessa ajetaan eniten sähköpotkulaudoilla Turussa. Voi selvitti myös innokkaimman käyttäjänsä tekemän matkamäärän.
– Aktiivisin käyttäjämme on tehnyt Voin laudoilla jo 4 306 matkaa. Jos arvioi keskimääräisten matkojen pituuksien määrää laudoillamme, hän on luultavasti matkannut jo lähes kymmenen kertaa Hangosta Nuorgamiin, Thelen laskee.
Voi Technology on toiminut Suomessa vuodesta 2019.
Aamuset-kaupunkimedia (AKM)