Ajoneuvojen valokulkue jatkaa Paimion juhlaa loppiaisena

Paimio 700 -juhlavuosi käynnistyy uudenvuodenaattona 31. joulukuuta kello 18–19 Jokipuistossa (Sahurintie 7, Paimio) järjestettävillä avajaisilla. Illan ohjelmassa on avajaiskulkue, jossa juhlavuoden aikana ohjelmaa tuottavat paimiolaiset toimijat esittäytyvät. Lisäksi kuullaan kaupunginjohtajan juhlatervehdys sekä terveisiä kyliltä, yrittäjiltä ja seurakunnalta. Osana ohjelmaa saa ensi-iltansa Paimion matka juhlavuoteen -lyhytelokuva, joka vie katsojat matkalle kaupungin historiaan ja antaa maistiaisia tulevan juhlavuoden kohokohdista. Avajaisten kruunaa Pyrokratian säihkyvä pyromusikaali – ilotulitusten ja musiikin yhdistelmä, joka nostaa juhlatunnelman taivaisiin.

Tapahtuman juontaa Piia Koriseva. Avajaisten aikana Paimion Yrittäjät ry huolehtii makkaran ja mehun myynnistä.

Tapahtuman järjestää Paimion kaupunki. Järjestäjä suosittelee saapumaan paikalle kävellen, mikäli mahdollista, sillä alueella on rajallisesti parkkitilaa.

Juhlahumu jatkuu loppiaisena 6. tammikuuta kello 17, kun juhlavalokulkue tuo valoa ja elämää Paimioon keskustan eli Vistan teille ja kaduille. Valokulkueessa paikallisten kuljetusyrittäjien ajoneuvot muodostavat säihkyvän, eri kokoisista ajoneuvoista koostuvan paraatin. Vistan alue täyttyy värikkäistä valoista ja talvisesta juhlatunnelmasta, kun ajoneuvot ajavat läpi kaupungin keskustan kadut.

Juhlavalokulkue on osa Paimion 700-vuotisjuhlavuoden ohjelmaa, joka juhlistaa paikkakunnan pitkää ja rikasta historiaa. Juhlavuosi pitää sisällään tapahtumia ympäri vuoden, ja se on suunniteltu kaikille Paimion ystäville. Tapahtumissa kohtaavat menneisyys ja nykyaika, perinteet ja uudet ideat.

Juhlavuoden aikana järjestetään 700-vuotissyntymäpäivä eli Paimio-päivä keskiviikkona 7. toukokuuta, teatteriesityksiä, kuten Paimion kesäteatterin kantaesityksen Leiri 5:0, joka on Paimiossa 1940-luvulla sijainneeseen internointileiriin sijoittuva musiikkinäytelmä, konsertteja, jotka levittäytyvät eri puolille kaupunkia tarjoten musiikillisia elämyksiä kaikenikäisille, luentoja, joissa asiantuntijat kertovat Paimion kiehtovista vaiheista, kuten Räpälän arkeologisista löydöksistä sekä suomen kieleen vahvasti vaikuttaneessta paimiolaisesta kirkkoherrasta, Henrik Florinuksesta (1633–1705).

Talot kertovat -tapahtumasarjassa paimiolaisten talot ja asuinalueet heräävät eloon tarinoiden, näyttelyiden ja muisteluiden kautta. Kuukausittain vaihtuvia näyttelyitä on kaupungintalon näyttelyparvella.

Aamuset-kaupunkimedia (AKM)

Pakasteherneille uutta twistiä sitruuna-timjamivoilla

Joulupöydän perinteisiin kuuluvat joululaatikot, joissa juuresten maut tulevat selkeästi esiin. Juuresten ja kerman mehevää yhdistelmää tuovat joulupöytään myös gratiinit, joissa raaka-aineiden maut nousevat esiin. Joulupöydän klassikko on raikas pakasteherne, joka on parhaimmillaan oikein kuumennettuna. Herne on suomalaisten joulusuosikki, mikä näkyy myyntipiikkinä joulun alla.

MLL:n Lasten ja nuorten 116 111 päivystää myös jouluna

Lasten ja nuorten murheet eivät pidä lomaa. MLL:n Lasten ja nuorten puhelin 116 111 sekä chat ovat avoinna vuoden jokaisena päivänä – myös jouluna. Joulun aikaan puhelin palvelee päivittäin kello 17–24 ja chat kello 17–20.

Koiran myrkytystilanteessa nopeus on valttia

Jouluherkut ja -koristeet voivat koiran suuhun päätyessään aiheuttaa ripulia, oksentelua ja pahimmillaan hengenvaarallisia oireita. Kyselyn mukaan vähemmistö koiranomistajista on varautunut tällaisten tilanteiden ensiapuun.

Joulustressi vaivaa suomalaisia – suurin syy oma taloustilanne, yksinäisyys korostuu yllättäen nuorissa

Joulu aiheuttaa stressiä ja ahdistusta monille suomalaisille, selviää Ifin teettämästä pohjoismaisesta kyselystä. Tämä trendi näkyy yllättäen kaikissa Pohjoismaissa, että jouluun liittyvä yksinäisyys korostuu nuorilla, kertoo Ifin terveysstrategi Kristina Ström Olsson .

Kysely: Joka kolmannelle maistuisi lihaton joulu

Kolmannes suomalaisista on periaatteessa avoimia kasvispohjaiselle joululle. Neljännes taas haluaisi vähentää punaisen lihan käyttöä myös arkisesti ja 12 prosenttia raportoi välttävänsä punaista lihaa kokonaan. Varsinkin sukupuoli, koulutus ja asuinseutu vaikuttavat haluun syödä punaista lihaa ja välttää kinkkua jouluna.

Jouluna vahinkoriskit kasvavat – palot, vesivahingot ja liikenne kolhuineen tilastoissa kärjessä

Palovahinkojen riski kohoaa, vesivahingot yleistyvät ja liikenteessä kolisee tavallista enemmän. Tilastot paljastavat jouluaatonaaton ja jouluaaton vaaranpaikat kotona ja tien päällä.

Metsäkuusi suosituin joulupuu

Suurin osa joulukuusista tulee kotimaisilta viljelmiltä.

Kotimainen metsäkuusi on suosituin joulupuu suomalaiskodeissa. Aitoja joulukuusia hankitaan tänä vuonna reilut 1,3 miljoonaa. Kuusia tuodaan koteihin yhä aiemmin ennen joulua.

Kuluttajakysely: Joka kahdeksas ei osta joululahjoja

Suomalaisten yleisin joululahjoihin käytettävä budjetti on 50–100 euroa, selviää hintavertailupalvelu Hintaoppaan kuluttajakyselystä. 12 prosenttia suomalaisista ei aio ostaa tänä vuonna ollenkaan joululahjoja. Joulun “ostolakko” on selvästi suositumpi miehillä, joista 15 prosenttia jättää lahjat kauppoihin.

Turun rap-pioneeri Chydeonelta uutta materiaalia

Chydeone.

Ritarikunnastakin tuttu turkulainen rap-artisti Chydeone julkaisee uuden singlen tapaninpäivänä. Hukkuis blues (Quote quote quote quote) on tekijälleen biisi, joka piti ehdottomasti saada ulos koneistosta tämän vuoden puolella.

Työttömyys syveni entisestään marraskuussa

Työttömyys jatkoi kasvuaan marraskuussa. Työttömyysasteen trendiluku nousi 0,2 prosenttiyksikköä lokakuuhun verrattuna ja oli nyt 10,6 prosenttia. Vuotta aiempaan verrattuna trendi on noussut 1,7 prosenttiyksikköä.

Nuorten maajoukkuehyökkääjä Jessica Forsell TPS:n riveihin

Jessica Forsell.

Jalkapallon naisten Kansallisessa Ykkösessä pelaava Turun Palloseura saa riveihinsä uuden pelaajan, kun hyökkääjä Jessica Forsell , 15, siirtyy seuran riveihin Kaarinan Pojista. Forsell on oman ikäluokkansa nuorten maajoukkuepelaaja, joka on kuulunut 2010-syntyneiden maajoukkueryhmään maajoukkuepolun alusta alkaen.

Hybridiautot eurooppalaisten autoilijoiden suosikkeja

Hybridiautot ovat EU-maiden uusien henkilöautojen ostajien suosiossa. Kuluvan vuoden tammi–marraskuun ensirekisteröinneistä EU-alueella hybridiautojen osuus on noussut 34,6 prosenttiin. Täyssähköautojen osuus ensirekisteröinneissä on kasvanut EU-alueella 16,9 prosenttiin ja lataushybridien osuus 9,3 prosenttiin. Bensiini- ja dieselautojen yhteenlaskettu osuus ensirekisteröinneistä on laskenut 36,1 prosenttiin.

Loppiaisena käynnistyy sivistyksen, kulttuurin ja julkisen hallinnon 750-vuotisjuhlavuosi

750-juhlavuosi käynnistyy loppiaiasena messulla Turun tuomiokirkossa.

Turun arkkihiippakunnan tuomiokapituli täyttää 750 vuotta ensi vuonna. Se on Suomen ensimmäinen pysyvä hallintoelin ja vanhin virasto, joka loi perustan suomalaiselle koulutukselle, kulttuurille ja julkiselle hallinnolle.

Passin ja henkilökortin voimassaolo pitenee kymmeneen vuoteen

Sisäministeriö on lähettänyt lausuntokierrokselle hallituksen esitysluonnoksen passilain ja henkilökorttilain muuttamiseksi. Passi- ja henkilökorttilakien muutoksilla pidennettäisiin passin ja henkilökortin voimassaolo kymmeneen vuoteen. Lausuntokierros päättyy 16. helmikuuta.

Tällainen on suomalaisten unelmien joulu

Suomalaisille joulussa ylivoimaisesti tärkeintä ovat perhe ja läheiset.

Yksi asia on ihan omassa mittaluokassaan, kun suomalaiset kertovat, mistä heidän unelmiensa joulu koostuu. Peräti 78 prosentille tärkeintä on yhteinen aika perheen ja läheisten kanssa, selviää Nordean tutkimuksesta. Eroja löytyi muun muassa suhtautumisessa joulusaunaan ja perinteisiin jouluruokiin. Tänä vuonna lahjoihin ja muuhun joulunviettoon aiotaan kuluttaa keskimäärin 525 euroa, mikä on hieman vähemmän kuin viime vuonna.

Suomalaiset soittavat jouluna miljoonia puheluita

Suomalaiset ovat aktiivisesti yhteydessä toisiinsa joulun aikaan. Jouluntoivotusten puhelupiikki nähdään vuosittain perinteisesti 23. joulukuuta.

Työttömyys trendinomaisessa nousussa Varsinais-Suomessa marraskuussa

Varsinais-Suomen työttömyyden kasvu on myötäillyt koko maan keskiarvoa tänä vuonna. Marraskuun aikana työttömyys oli trendinomaisessa pienessä nousussa maakunnassa. Työvoiman kysyntä on pysynyt vaatimattomana jo pitkän aikaa, eikä marraskuussakaan näkynyt viitteitä vielä paremmasta. Pitkäaikaistyöttömyys on kehittynyt mittaushistorian ennätyslukemiin mutta marraskuussa määrä ei juurikaan lisääntynyt poikkeuksena edellisiin kuukausiin.

Oikaisu

Paraurheiluvalmentaja Janne Keräsestä kertovassa jutussa ( Aamuset 16.12.) oli harhaanjohtava termi. Turun kaupunki on tullut vastaan liikuntatilojen esteettömyydessä, ei esteettisyydessä.

Urheilu

Nuorten maajoukkuehyökkääjä Jessica Forsell TPS:n riveihin

Jessica Forsell.

Jalkapallon naisten Kansallisessa Ykkösessä pelaava Turun Palloseura saa riveihinsä uuden pelaajan, kun hyökkääjä Jessica Forsell , 15, siirtyy seuran riveihin Kaarinan Pojista. Forsell on oman ikäluokkansa nuorten maajoukkuepelaaja, joka on kuulunut 2010-syntyneiden maajoukkueryhmään maajoukkuepolun alusta alkaen.

Roope Koskela ja Aliisa Soini ennätysaikoihin

Aliisa Soini.

Uintivuosi pantiin pakettiin lyhyen radan SM-kilpailuissa Jyväskylän Aaltoalvarissa sunnuntaina. Lyhyen radan EM-kisoissa hienosti esiintynyt Ronny Brännkärr ei tullut illan SM-finaaleihin hidastelemaan, vaan antoi kyytiä niin muille kilpakumppaneille, kun omalle Suomen ennätykselleenkin. Viime vuoden SM-kisoissa uitu edellinen ennätys 51,99 sai kyytiä yli kolme kymmenystä ja uusi ennätys kirjattiin aikaan 51,64.

Elmer Vauhkonen kaksivuotiseen sopimukseen TPS:n kanssa

Elmer Vauhkonen.

Laitahyökkääjä Elmer Vauhkonen , 19, siirtyy IF Gnistanista Turun Palloseuraan. Vauhkonen on allekirjoittanut turkulaisseuran kanssa kauden 2027 loppuun ulottuvan sopimuksen.

Åboraakkeli: Hieno urheiluvuosi alkamassa

Vuosi 2026 on jälleen penkkiurheilijan juhlavuosi, siinä määrin paljon on isoja urheilutapahtumia sijoiteltu ensi vuoden kalenteriin. Talviolympialaiset, jalkapallon MM-kisat, lentopallon EM-kisat Suomessa, salibandyn miesten MM-kotikisat ja niin edelleen.

Veikkausliigassa avauskierros 4. huhtikuuta

Inter kohtaa avauskierroksella 4. huhtikuuta Kupittaalla VPS:n.

Veikkausliigakauden 2026 runkosarjan otteluohjelma julkaistiin nyt ensi kertaa jo edellisen kalenterivuoden puolella ja lisäksi ennen joulunpyhiä. Otteluohjelma kauden 22 ensimmäisen kierroksen osalta on valmiina sekä runkopäivät jatkosarjojen osalta.

Kaiken kokenut Mikko Esko nostaa palloja jatkossa Tuto Volleyssa

Syksyllä alisuorittanut Tuto Volley on väläytellyt ajoittain, mutta hyvät jaksot ovat jääneet liian lyhyiksi, eikä pisteitä ole juuri tullut.

Lentopallon Mestaruusliigan viime kauden pronssijoukkue Tuto Volleyn syksy on ollut vaikea. Syyskaudella joukkue on voittanut vain paikalliskilpailija Loimun ja on niukasti kahdeksantena ennen Loimua.