Turun musiikkijuhlat Viron ja Suomen kulttuuriyhteistyön näyttämönä elokuussa

Arvo Pärt.
Arvo Pärt. Kuva: Kaupo Kikkas

Kansainvälisesti tunnustettu virolainen säveltäjä Arvo Pärt täyttää 90 vuotta syyskuussa. Pärtin musiikki tunnetaan minimalismistaan sekä siitä, että se on houkutellut kuuntelijoita taidemusiikin ulkopuolelta läpi vuosikymmenten.

Pärtin merkkipaalua juhlistaakseen Turun musiikkijuhlat tuo elokuun juhlaviikoillaan Turkuun merkittävän määrän virolaista kulttuuriosaamista. Sävellysten lisäksi yhteistyö tuo Turkuun virolaistaiteilijoita musiikin ja kuvataiteen saralta. Musiikkijuhlilla kuullaan ja nähdään viikon aikana muun muassa Grammy-palkittu Vox Clamantis -kuoro, viulistit Mari Poll ja Hans Christian Aavik, kuvataiteilija Joonas Sildre, pianistit Tähe-Lee Liiv ja Mart Ernesaks sekä sellisti Marcel Johannes Kits. Viron kulttuuriministeri Heidy Purga astuu DJ-tiskin taa yhdessä Pekka Haaviston kanssa osana Pärt-juhlahumua Luostarin Välikadulla.

Viron Suomen-suurlähetystö on mielissään merkittävän virolaisen säveltäjän juhlistamisesta Suomessa.

– Arvo Pärtin musiikki ja hänen ainutlaatuinen äänimaailmansa ovat koskettaneet miljoonia ihmisiä. Turun musiikkijuhlien päätös sisällyttää hänen teoksensa festivaalin ohjelmistoon on hieno kunnianosoitus Pärtille hänen 90-vuotisjuhlavuotenaan. Olen erityisen iloinen siitä, että taitavat muusikkomme saavat tilaisuuden esiintyä tällä arvostetulla festivaalilla sekä suomalaiselle että kansainväliselle yleisölle, kommentoi tiedotteessa Grete Ahtola, Viron Suomen-suurlähetystön kulttuurineuvos.

Taiteilijoiden vierailut on mahdollistanut lukuisan eri tahon välinen yhteistyö Suomen ja Viron välillä. Suomalais-virolainen kulttuurisäätiö on edistänyt vierailuja apurahalla, ja yhteistyö Turun musiikkijuhlien, suurlähetystön, Viron kulttuuriministeriön ja Arvo Pärt -keskuksen kanssa on ollut keskeisessä roolissa.

– Viron ja Suomen välinen kulttuuriyhteistyö on poikkeuksellisen rikasta ja merkityksellistä. Viro on meille Turun musiikkijuhlilla tärkeä kumppani, ja saamme jatkuvasti inspiraatiota sen elävästä ja rohkeasta kulttuurielämästä. Tällaisten yhteistyötekojen kautta taide puhuu vahvinta kieltään: solidaarisuuden, yhteyden ja toivon kieltä, Turun musiikkijuhlien toimitusjohtaja Jussi Merikanto, sanoo.

Kulttuuriyhteistyö kattaa viisi konserttia ja tapahtumaa elokuussa:

Arvo Pärt: Rakkauden kaava, 13.8. klo 19, Sibelius-museo

Taiteiden yö: Kahden sävelen välissä, 14.8. klo 18, Taiteen talo

Arvo Pärt 90, 15.8. klo 19, Turun tuomiokirkko

Jatkot Makasiineilla: DJ Pexi & Heidy Purga, 15.8. klo 21, Luostarin Välikatu

Vox Clamantis, 16.8. klo 19.30, Turun tuomiokirkko

Turun musiikkijuhlat alkaa keskiviikkona 30. heinäkuuta.

Aamuset-kaupunkimedia (AKM)

Työelämägallup: Joka kahdeksas ollut syyttä sairauslomalla

Työelämässä olevista suomalaisista 12 prosenttia arvioi olleensa työuransa aikana sairauslomalla ilman aihetta, ilmenee Työelämägallupista. Valtaosa, 86 prosenttia, kiistää toimineensa näin.

Tyttö kateissa Turussa, poliisi pyytää havaintoja

Lounais-Suomen poliisi pyytää havaintoja kadonneeksi ilmoitetusta 13-vuotiaasta tytöstä, joka mahdollisesti liikkuu Turun seudulla, pääkaupunkiseudulla tai Pirkanmaalla.

Videopuheluissa poliiseina esiintyvät huijarit uhkailevat ulkomaalaistaustaisia henkilöitä

Poliisi on havainnut myös Itä-Suomessa rikosaallon, jossa rikolliset lähestyvät poliiseina esiintyen erityisesti Suomessa asuvia ulkomaalaistaustaisia henkilöitä Google Meet -videopuheluiden välityksellä.

Saaristomeren venekeräyksen ilmoittautuminen avoinna heinäkuun loppuun asti

Saaristomeren venekeräykseen ehtii ilmoittautua vielä heinäkuun loppuun saakka.

Saaristomeren venekeräyksen ilmoittautuminen on auki vielä viikon verran, perjantaihin 31. heinäkuuta asti. Lounais-Suomen Jätehuolto ja Pidä Saaristo Siistinä ry noutavat keräykseen ilmoitetut, käytöstä poistetut veneet loppukesän ja syksyn aikana.

Kerrostaloasunnossa syttyi tulipalo Varissuolla

Kerrostaloasunnossa syttyi torstaina illalla pieni tulipalo Kraatarinkadulla Varissuolla. Palo oli sammunut ennen pelastuslaitoksen saapumista paikalle.

DBTL-kaupunkifestivaali sulkee Tuomiokirkkotorin, Brahenpuiston ja Rothoviuksenkadun yleiseltä liikenteeltä

DBTL-kaupunkifestivaali sulkee Tuomiokirkkotorin, Brahenpuiston ja Rothoviuksenkadun yleiseltä liikenteeltä 23.–25. heinäkuuta. Itäisen Rantakadun moottoriajoneuvoliikenne katkaistaan Nunnankadun ja Rettiginrinteen välillä päivittäin kello 17–22. Paikalla on liikenneopasteet.

Lainsäädännön arviointineuvosto: Asuntokauppalain kustannusvaikutuksia arvioitava tarkemmin

Lainsäädännön arviointineuvosto on antanut oikeusministeriölle lausunnon asuntokauppalain muuttamista koskevasta esityksestä. Esitysluonnoksesta saa melko hyvän käsityksen asian taustasta, tavoitteista ja keskeisistä ehdotuksista, mutta taloudellisten vaikutusten suuruusluokka ja kohdentuminen jäävät monin osin epäselviksi.

Tarkista viemärin hajulukko ennen kesälomareissua

Vesilukon tehtävä on estää viemärikaasujen pääsy huoneilmaan, mutta käyttämättömänä sen vesi haihtuu vähitellen.

Pidemmälle kesälomareissulle suuntaavan on syytä tehdä kotona muutama tärkeä siivoustoimenpide ennen lähtöä. Koti Puhtaaksi Oy:n toimitusjohtaja Reetta Alastalo kehottaa puhdistamaan ainakin lattikaivon ja laskemaan sen vesilukkoon vettä, jotta kotona ei odota lomalta palatessa viemärin haju.

Kulta löi osakkeet tuotoissa

Suomalaiset pitävät osakkeita selvästi parhaana pitkän aikavälin sijoituskohteena. LähiTapiolan Arjen katsaus -kyselyssä 29 prosenttia suomalaisista pitää osakkeita parhaana sijoituksena pitkällä aikavälillä. Asunnon valitsee 13 prosenttia, kullan tai muut fyysiset arvotavarat 12 prosenttia, korkosijoitukset yhdeksän prosenttia, metsän kahdeksan prosenttia, talletukset viisi prosenttia, käteisen kaksi prosenttia ja bitcoinin tai muut kryptovaluutat yksi prosentti. Vastaajista 18 prosenttia ei osaa nimetä parasta sijoitusta.

OP Varsinais-Suomi teki vahvan tuloksen vaikka liikevoitto laski

Petteri Rinne.

Varsinais-Suomen Osuuspankin liikevoitto oli alkuvuonna 64,4 miljoonaa euroa (71,2 miljoonaa euroa). Liikevoiton kehitykseen vaikutti korkokatteen heikkeneminen 69,6 miljoonaan euroon. Palkkiotuotot olivat selvässä kasvussa ja olivat 23,9 miljoonan euron (21,6 miljoonaa euroa) tasolla. Kulut yhteensä laskivat kaksi prosenttia asettuen 47,2 miljoonaan euroon.

Vuokrat nousivat valtion tukemissa asunnoissa vapaarahoitteisia asuntoja nopeammin

Tilastokeskus on julkaissut vuokratilastot vuoden toiselta neljännekseltä. Vapaarahoitteisten asuntojen vuokrat jatkoivat laskuaan pääkaupunkiseudulla, mutta muualla Suomessa vuokrat nousivat maltillisesti. Pääkaupunkiseudulla vuokrat laskivat 0,3 prosenttia vuoden takaisesta, kun muualla maassa nousua kertyi 0,4 prosenttia.

Avomaan vadelmasato on tänä vuonna hyvä

Vadelmakasvustot selvisivät talvesta hyvin.

Mansikka on tänä vuonna kypsynyt tasaisesti. Sekä maantieteelliset erot että lajike-erot ovat säilyneet läpi kauden ja mitään pidempiä hellejaksoja ei olla koettu. Tästä syystä tuotanto marjatiloilla on mennyt suunnitelmien mukaan ja sato on kypsynyt tasaisesti sen sijaan että, oltaisiin nähty satopiikkejä, jolloin mansikkasato olisi kypsynyt samanaikaisesti koko maassa ja lajike-erot olisivat tasaantuneet.

Kolean alkuviikon jälkeen vähitellen lämpenee

Suomen lähistöllä liikkuu viikonloppuna ja ensi viikon alkupuolella matalapaineen alue, joka tuo sateita myös Suomen alueelle. Sateiden painopiste on viikonloppuna maan länsiosassa ja Lapissa, kun taas idässä sää on poutaisempi ja lämpimämpi.

Suomen ympäristökeskus pilotoi automaattisesti tuotettuja sinileväarvioita

Vihertävää sinilevää rantavedessä kalliorannalla.

Suomen ympäristökeskus (Syke) on ottanut käyttöön pilotin, jossa vesi.fi-palvelun sinileväarviot tuotetaan automaattisesti havaintojen pohjalta. Uusi järjestelmä analysoi valtakunnallisen sinileväseurannan sekä kansalaisten tekemät havainnot ja kokoaa niistä ajantasaiset tilannearviot.

Uusi oikeusministeriöhuijaus uhkaa ulosotolla

Kilpi-sovelluksen tietokantaan on ilmoitettu runsaasti Suomi.fi-viestejä jäljitteleviä huijaussähköposteja. Uusimmassa versiossa lähettäjäksi väitetään oikeusministeriötä ja aiheeksi ulosottoviranomaisen asiakirjoja. Kilpi-sovelluksen havainnoissa näkyy samaan aikaan myös Klarna- ja DHL-huijauksia sekä vilkastunutta huijaussoittoliikennettä ulkomailta.

Ensimmäinen rakentamisvaihe alkaa Raision keskustassa

Raision keskustan tienparannushankkeessa on siirrytty ykkösvaiheen toteutukseen. Valmistelevien töiden, kuten työnaikaisen kiertotien valmistuttua varsinaiset rakennustyöt alkavat loppuvuoden aikana.

Yrittäjät: Työtulolaskurin ongelmat korjattava

Hallituksen esitysluonnoksen mukaan yrittäjä saisi jatkossa itse valita, perustaako eläkevakuutuksensa nykyiseen työtulomalliin vai todellisiin, veronalaisiin ansiotuloihin. Yrittäjän ansiotulona käytettäisiin viimeksi vahvistetun verotuksen ansiotulotietoa. Mallin ongelma on, että ansiotuloja vakuutettaessa työtulo perustuisi menneisiin tuloihin.

Lounais-Suomen elinvoimakeskus jakoi 2,26 miljoonaa euroa yhdeksän maakunnan alueelle kalastonhoitomaksuista kertyneitä varoja

Kalatalousalueet ovat julkisoikeudellisia yhdistyksiä, joilla on useita lakisääteisiä tehtäviä.

Lounais-Suomen elinvoimakeskuksen kalatalousyksikkö myönsi toimialueelleen Keski-Pohjanmaalle, Pohjanmaalle, Etelä-Pohjanmaalle, Satakuntaan, Varsinais-Suomeen, Uudellemaalle, Päijät-Hämeeseen, Kymenlaaksoon ja Etelä-Karjalaan yhteensä noin 2,26 miljoonaa euroa kalatalouden edistämisvaroja. Varat ovat kertyneet kalastajien maksamista valtion kalastonhoitomaksuista.

Näköislehti

Urheilu

Alexej Zhbankov Veljesten mukana koko kesän

Alexej Zhbankov.

Lentopalloilija Alexej Zhbankov , 23, treenasi ja pelasi kesän miesten lentopallomaajoukkueessa. Tänä kesänä pelattiin ensimmäistä kertaa Euroopan liigaa, jonka kaikki pelit Veljekset eli miesten maajoukkue voitti.

TPS:aa uhkaa pakkipula

Miska Ylitolva (vas.) ja Eetu Turkki.

TPS:n jalkapalloilun Veikkausliigassa pelaavaa edustusjoukkuetta uhkaa pakkipula. TPS:n pelit Veikkausliigassa jatkuvat tulevana sunnuntaina 26. heinäkuuta, kun turkulaisjoukkue matkaa Helsinkiin kohtaamaan HJK:n. HJK-ottelusta TPS:n riveistä on pelikiellon vuoksi sivussa laitapuolustaja Oscar Häggström , joka sai yhden ottelun mittaisen pelikiellon maanantaisen Ilves-pelin kahden keltaisen kortin myötä.

Saga Vanninen siirtyy Turkuun Jarno Koivusen valmennustiimiin

Jarno Koivunen.

Seitsenottelija Saga Vannisen ura jatkuu Jarno Koivusen vetämässä valmennustiimissä. Koivusen johdolla tiimissä valmentavat Mika Lönnblad , Tuomas Laaksonen , Johan Meriluoto ja Susann Sundkvist . Valmennusjärjestelyyn liittyen Vanninen muuttaa elokuussa Turkuun.

Dan Lauri lainalle Ykkösliigan Käpylän Palloon

Dan Lauri.

Maalivahti Dan Lauri siirtyy lainasopimuksella Turun Palloseurasta Käpylän Palloon. Laurin lainasopimus jalkapalloilun Ykkösliigassa pelaavaan KäPaan kattaa loppukauden. TPS:llä on mahdollisuus kutsua pelaaja takaisin joukkueen vahvuuteen kesken laina-ajan Palloliiton siirtosääntöjen mukaan.

Toppari Yeboah Amankwah siirtyy Maarianhaminasta Interin vahvuuteen

Yeboah Amankwah.

Inter on tehnyt sopimuksen puolustaja Yeboah Amankwahin kanssa. IFK Mariehamnista Turkuun siirtyvän 25-vuotiaan topparin sopimus kattaa loppukauden ja sisältää seuran option kahdesta seuraavasta kaudesta.

Alexis Binner jatkaa TPS:n takalinjoilla myös ensi kaudella

Alexis Binner.

HC TPS on solminut ruotsalaispuolustaja Alexis Binnerin kanssa kauden 2026–27 kattavan pelaajasopimuksen. Stocksundissa, Ruotsissa, syntynyt Binner on Stocksund IF:n kasvatti. 191-senttinen ja 95-kiloinen puolustaja liittyi TPS:n riveihin viime tammikuussa siirryttyään Turkuun Ranskan pääsarjassa pelanneesta Grenoblesta