Tarkista viemärin hajulukko ennen kesälomareissua
Pidemmälle kesälomareissulle suuntaavan on syytä tehdä kotona muutama tärkeä siivoustoimenpide ennen lähtöä. Koti Puhtaaksi Oy:n toimitusjohtaja Reetta Alastalo kehottaa puhdistamaan ainakin lattikaivon ja laskemaan sen vesilukkoon vettä, jotta kotona ei odota lomalta palatessa viemärin haju.
Puhtaaseen kotiin on loman jälkeen mukavampi palata. Reetta Alastalo kuitenkin muistuttaa, että lähtösiivouksesta selviää muutamalla täsmätoimenpiteellä.
– Lähtösiivouksen tehtävä ei ole tehdä kodista täydellisen puhdasta. Moni käyttää ennen lomaa aikaa ikkunoiden pesuun ja pölyjen pyyhkimiseen, vaikka tärkeämpää olisi huolehtia niistä paikoista, jotka voivat aiheuttaa hajuhaittoja ja muita ongelmia poissaolon aikana. Esimerkiksi lattiakaivo, biojäteastia ja jääkaappi kaipaavat enemmän huomiota kuin pölyinen kirjahylly, Alastalo sanoo tiedotteessa.
Ennen pidempään reissuun lähtöä Alastalo kehottaa puhdistamaan tarvittaessa ainakin kylpyhuoneen lattiakaivon ja laskemaan sinne puhdasta vettä niin, että vesilukko täyttyy. Vesilukon tehtävä on estää viemärikaasujen pääsy huoneilmaan, mutta käyttämättömänä sen vesi haihtuu vähitellen. Haihtuminen nopeutuu etenkin lämpimällä kesäsäällä.
– Vanha kansa tuntee vinkin, jossa viemäriin lorautetaan pieni määrä ruokaöljyä kuivumisen välttämiseksi. Öljyä tai muutakaan rasvaa ei kuitenkaan saisi kaataa viemäriin, sillä se kuormittaa jäteveden puhdistusta ja voi jopa tukkia viemärin, Alastalo sanoo.
Jos kotoa on poissa viikkokausia, kannattaa viemäriin käydä välillä laskemassa vettä. Avuksi kasteluun voi pyytää vaikka naapurin tai kotisiivoojan.
– Kotisiivoojamme kastelevat tarvittaessa myös viherkasvit ja huolehtivat, että kodissa on kaikki kunnossa silloinkin kun asukkaat ovat poissa, Alastalo vinkkaa.
Tyhjennä jääkaapista helposti pilaantuvat tuotteet. Tarkista erityisesti maitotuotteet, lihat, hedelmät ja vihannekset. Näin vältyt ikäviltä hajuilta ja pilaantuneilta elintarvikkeilta kotiin palatessa.
Käynnistä astianpesukone ajoissa. Pese likaiset astiat koneessa ennen lähtöä ja tiskaa tarvittaessa viimeiset astiat käsin. Koneeseen tai tiskipöydälle unohtuneet astiat voivat alkaa haista jo muutamassa päivässä.
Tyhjennä kahvinkeitin. Muista ottaa käytetty suodatinpussi pois kahvinkeittimestä ja huuhtele pannu.
Vie roskat ja pyyhi roskakaappi roiskeista. Roskien viennin ohella on hyvä pyyhkiä roskakaapin pohjalle kertyneet roiskeet. Pese tarvittaessa myös biojäteastia.
Puhdista kylpyhuoneen lattiakaivo. Poista hiukset ja muu lika kaivosta ja huuhtele puhtaaksi. Kaada lopuksi lattiakaivoon runsaasti vettä, jotta vesilukko täyttyy.
Muista myös sulkea pyykinpesukoneen ja astianpesukoneen hanat sekä varmistaa, että kaikki sähkölaitteet ovat pois päältä.
Aamuset-kaupunkimedia (AKM)

















