Auto törmäsi kaiteeseen ja kaatui kyljelleen Helsinginkadun ja Lonttistentien risteyksessä
Henkilöauto törmäsi kaiteeseen Helsinginkadun ja Lonttistentien risteyksessä torstaina iltapäivällä. Ajoneuvo kaatui kyljelleen Helsingintielle. Liikenne oli pelastustoimien ajan kokonaan poikki Helsingin suuntaan. Onnettomuusautossa oli vain kuljettaja, joka toimitettiin sairaalaan tarkastettavaksi. Liikenne saatiin avattua Helsingin suuntaan yhtä kaistaa pitkin noin kello 14:n aikaan.
Pelastuslaitos ohjaa paikalla liikennettä yhtä kaistaa pitkin siihen asti, että onnettomuusauto saadaan hinattua pois paikalta. Liikennevalot ovat risteyksessä pois käytöstä toistaiseksi.
Aamuset-kaupunkimedia (AKM)