Yrityskauppojen määrässä 13 prosentin kasvu

Suomessa tehtiin huhti–kesäkuun aikana 174 yrityskauppaa, mikä on noin 13 prosenttia enemmän kuin vastaavana ajankohtana vuotta aiemmin. Tiedot perustuvat EY:n Transaction Trends Q2 2025 -raporttiin, joka kokoaa kvartaaleittain yhteen suomalaisen yrityskauppamarkkinan keskeiset luvut ja kehityskulut.

Viimeisen 12 kuukauden aikana (LTM) Suomessa on toteutettu 617 yrityskauppaa. Määrä on noussut hieman edelliseen 12 kuukauden jaksoon verrattuna, ja on nyt korkein lukema viiteen kvartaaliin.

– Yrityskauppoja on ollut paljon geopoliittiseen tilanteeseen nähden. Jos maailmantilanne olisi suotuisampi, oltaisiin kauppoja todennäköisesti nähty vielä huomattavasti enemmän. Yritykset ovat varovaisempia ja odottavat tilanteen tasaantumista, ja siten myös useat yrityskauppaprosessit ovat siirtyneet eteenpäin, pitkittyneet tai ne on pistetty kokonaan jäihin, summaa EY Suomen toimitusjohtaja Mikko Äijälä tiedotteessa.

Ulkomaisia ostajia oli mukana 32 prosentissa yrityskaupoista. Aiempien neljänneksien mukaisesti teknologia-, media- ja telekommunikaatiosektori (TMT) oli edelleen aktiivisin toimiala kauppamäärillä mitattuna yhteensä 47 toteutuneella kaupalla.

Toisella neljänneksellä 51:stä yrityskaupasta raportoitiin julkinen kauppahinta, ja näiden keskiarvo oli 103 miljoonaa euroa. Erityisesti Mehiläiseen liittyvät yrityskaupat nostivat kokonaiskauppasummaa – näiden arvo oli yhteensä kolme miljardia euroa. Mehiläisen yrityskauppojen ansiosta koko kvartaalin yhteenlaskettu julkistettu kauppasumma nousi 5,2 miljardiin euroon, mikä kasvoi merkittävästi edellisestä kvartaalista (Q1 2025: 3,0 miljardia euroa).

– Jos Mehiläisen kaupat jätetään huomiotta, enemmistö toteutuneista kauppahinnoista on ollut alle kymmenen miljoonaa euroa. Yritysten taloudelliset tulokset ovat olleet heikompia yleisestä talouden tilanteesta johtuen, mikä on vaikuttanut myös yritysten arvostuksiin, jotka eivät ole kehittyneet myyjien odottamalla tavalla, Äijälä toteaa.

Mehiläisen kauppojen lisäksi toisen neljänneksen merkittävimpiin yrityskauppoihin lukeutui suomalaisen kuitupohjaisten materiaalien valmistaja Ahlstromin Stevens Pointin tuotantolaitoksen hankinta Pixelle Specialty Solutions LLC:ltä 545 miljoonalla eurolla. Kolmas merkittävä kauppa oli Yhdysvalloissa toimivan listatun pääomasijoitusyhtiön Apollo Global Managementin yhdessä suomalaisen kiinteistöhallintayritys Avant Capital Partnersin kanssa tekemä 242 miljoonan euron sijoitus suomalaiseen asuntosijoitusyhtiö Kojamoon.

Pääomasijoittajien osuus yrityskaupoista oli toisella kvartaalilla 28 prosenttia, mikä on hieman alle viimeisen 12 kuukauden keskiarvon (32 %), mutta kauppojen määrä on noussut sekä edellisestä kvartaalista (Q2: 49, Q1: 38) että viime vuodesta (Q2/2025: 49, Q2/2024: 43).

– Pääomasijoittajien kentässä on näkyvillä kansainvälistä kiinnostusta. Esimerkiksi Hellman & Friedman sijoitti yli kaksi miljardia euroa Mehiläinen-konserniin ja DevCo Partners keräsi yli 500 miljoonan euron rahoituksen suomalaiselle Vexvelle, Äijälä toteaa.

Toinen kvartaali oli pörssilistautumismarkkinalle positiivinen, kun Nasdaq Helsinkiin listautui neljä uutta yhtiötä: Nokian Panimo, Summa Defence, Sunborn International ja GRK Infra sekä Toivo Group siirtyi päälistalle.

Aamuset-kaupunkimedia (AKM)

Tulipalo vaati ihmishengen Kaarinassa

Yksi ihminen on kuollut omakotitalon tulipalossa Littoistentiellä Kaarinassa torstaina illalla.

Täyttä asiaa: Miksi ampumasektori on kohti luontopolkua?

Suosikkeihini kuului ehdottomasti Tenavat ja Lassi&Leevi mutta nykyisin myös Fingerpori ja Kamala luonto .

Oletko nähnyt droonin lentämässä metsässä tai pellolla?

Maanmittauslaitoksen Paikkatietokeskuksen kehittämä metsän sisällä lentävä drooni.

Maanmittauslaitoksessa on käynnissä lukuisia drooneihin liittyviä tutkimushankkeita, joissa tuotetaan tietoa muun muassa metsätuholaisten ja metsäpalojen ehkäisemiseksi sekä maatalouden innovaatioihin. Drooneilla tehtävässä kaukokartoituksen tutkimuksessa Suomi edustaa alan kansainvälistä tieteellistä huippua.

Lintu jumissa liesituulettimen hormissa Raisiossa

Lintu jäi jumiin liesituulettimen hormiin Päiväkummunkadulla Raisiossa torstaina iltapäivällä. Kun pelastuslaitoksen väki kolisteli katolla, lintu tuli omin voimin pois hormista.

Päivitetty Käypä hoito -suositus: Mikrobilääkehoito aina toissijaista hoitoa hammasinfektioissa

Hammasperäisen infektion ensisijaista hoitoa on infektiopesäkkeen hammaslääketieteellinen hoito. Mikrobilääkkeitä tulee käyttää vain tilanteissa, joissa niistä voidaan perustellusti odottaa olevan hyötyä.

Hammasperäiset äkilliset infektiot tulee hoitaa viiveettä, sillä ne voivat vaikeimmillaan edetä nopeasti henkeä uhkaaviksi. Epäiltäessä hammasperäistä infektiota potilaan tulee hakeutua tai hänet tulee ohjata hammashoitoon, mikrobilääkehoito on aina toissijaista tukihoitoa.

Tallink paransi tulosta vuoden kolmannella neljänneksellä

Tallink Grupp raportoi vuoden kolmannella neljänneksellä 40,8 miljoonan euron nettotuloksen. Vahva kesäsesonki näkyi 233,1 miljoonan euron liikevaihtona. Matkustajamäärät kasvoivat kolme prosenttia verrattuna edellisvuoden vastaavaan ajanjaksoon ja nousivat 1,77 miljoonaan. Koko vuoden yhdeksän ensimmäisen kuukauden tulos heijastaa yleistä taloustilannetta, alkuvuoden laivojen seisontaa sekä huoltopäiviä.

Turun alueen positiivisimmat valittu – tänä vuonna palkittiin myös positiivisin elämäntyö ja saaristoteko

Sinikka Mäkelä (Rymättylä, takana vas.), Pentti-Oskari Kangas (Positiivareiden tuomariston puheenjohtaja), Hannu Hurme (Kaarina), Heikki Tursas (Raisio). 
Eeva Torniainen (Turku, wedessä vas.), Mimosa Leino (Naantali), Timo Ketonen (Positiivisin ympäristöteko), Ulla Varjus (Vastaanotti postuumisti myönnetyn Vaakku Varjuksen elämäntyön palkinnon). Kuvasta puuttuu Turun positiivisin ulkopaikkakuntalainen Niina Lahtinen.

Turun seudun vuoden 2025 positiivisimmat henkilöt on valittu. Turun Positiivarit palkitsevat vuosittain ihmisiä, jotka luovat ympärilleen positiivista energiaa ja hyvää mieltä.

Poliisi selvitti autoihin kohdistuneen varkauksien sarjan Paraisilla

Paraisilla on viimeksi kuluneina viikkoina varastettu lukitsemattomista autoista omaisuutta. Poliisi on saanut tekijän kiinni ja varkaussarja selvitettyä.

Huili avaa Maskussa Nesteen liikenneasemalla

Huili avaa Maskussa.

Huili laajenee Maskuun, kun uusi taukopaikka avaa ovensa Neste Riviera Masku -liikenneasemalla tiistaina 28. lokakuuta kello 11.

Tuomiokapituli esittää Kustavin, Taivassalon ja Vehmaan seurakuntien yhdistämistä Vakka-Suomen seurakunnaksi

Turun arkkihiippakunnan tuomiokapituli on tehnyt 23. lokakuuta aloitteen Kustavin, Taivassalon ja Vehmaan seurakuntien seurakuntaliitoksesta 1.1.2027 lukien. Uuden seurakunnan nimi olisi Vakka-Suomen seurakunta. Sen toiminta jatkuisi kolmella alueella, joiden niminä olisivat esimerkiksi Kustavin kirkkoalue, Taivassalon kirkkoalue ja Vehmaan kirkkoalue tai muut vastaavat seurakunnan valitsemat osa-alueiden nimet.

Lasten kulttuuriviikolla Maskussa satuja, taidetta ja yllätyksiä

Kulttuuriviikon aikana Maskussa tutustutaan myös satujen maailmaan. Kuvassa tarinoi Mervi Nikula.

Maskun lasten kulttuuriviikkoa vietetään lauantaista ensi viikon sunnuntaihin. Viikon aikana ympäri Maskua nautitaan teematapahtumista, saduista ja kisoista. Luvassa on myös yllätysohjelmaa.

Konkurssiaalto kiihtyy – moni yrittäjä jää ansioturvan ulkopuolelle

Arvioiden mukaan tänä vuonna yli 3 000 yritystä voi ajautua konkurssiin – enemmän kuin vuosiin. Yrityksiä on jo nyt lopettanut ennätysmäärä, ja erityisesti yksinyrittäjien osuus kasvaa nopeasti.

Hannele Lehtonen aloittaa Turun kaupunginmuseon kokoelmaintendenttinä

Hannele Lehtonen.

Filosofian maisteri Hannele Lehtonen on valittu Turun kaupunginmuseon Kokoelmat-vastuualueen intendentiksi. Lehtonen aloittaa tehtävässään 1. tammikuuta.

Ville Niinistö: Uusi EU:n pakotepaketti syventää kiristysruuvia Venäjän talouteen

Europarlamentin Venäjä-valtuuskunnan puheenjohtaja Ville Niinistö (vihr.) kiittää EU-komissiota ja jäsenmaita uuden 19. pakotepaketin hyväksymisestä. Siinä pakotteiden piiriin tulee Venäjän LNG-kaasuntuonti Eurooppaan ja siinä lisätään toimia Venäjän varjolaivaston pysäyttämiseksi. Niinistö peräänkuuluttaa sen vaikutusten vahvistamista sillä, että parlamentin ja jäsenmaiden energiaministerineuvoston käsittelyssä parhaillaan oleva laki kaasuntuonnin pysyvästä kiellosta hyväksytään mahdollisimman tiukkana. Niinistö on asiassa parlamentin pääneuvottelijana.

Viemäri- ja vesijohtotyö sulkee ajokaistan Köydenpunojankadulla

Viemäri- ja vesijohtotyö jatkuu Köydenpunojankatu 13:n kohdalla 23.10.–5.11. Yksi ajokaista on pois käytöstä. Nopeusrajoituksena on 30 km/h.

Jokaiselle varsinaissuomalaiselle nimetty omatiimi terveysasemalta

Varsinaissuomalaiset ohjataan koko Varsinais-Suomen hyvinvointialueella (Varha) ensisijaisesti oman hoitotiiminsä ammattilaiselle, kun he asioivat terveysasemalla. Uudistus parantaa kiireettömän hoidon jatkuvuutta ja siten tiedonkulkua ja potilasturvallisuutta. Potilaalta oman tiimin saaminen ei edellytä toimenpiteitä.

Papinsaareen avattu uusi leikkipaikka

Papinsaaren uusi leikkipaikka.

Hirvensalon Papinsaaren on avattu uusi leikkipaikka. Luontoteema näkyy leikkipaikan polkujen sijoittelussa, kasvillisuudessa ja välineissä. Leikkipaikka on terassitason ympärille. Terassille pääsee esteetöntä luiskaa ja portaita pitkin.

Lääkeinfo.fi-palvelu modernisoitu sekä ulkoasultaan että käyttöliittymältään

Lääkeinfo.fi-verkkopalvelun sisältämät pakkausselosteet ovat virallisia ja viranomaisen hyväksymiä, ja ne koskevat Suomessa myytäviä lääkevalmisteita. Palvelu on ollut kansalaisten käytettävissä jo lähes 20 vuoden ajan. Uudistunut Lääkeinfo.fi-palvelu on julkaistu 22. lokakuuta.

Urheilu

Otteluanalyysi: TPS tyrmäsi KTP:n ja tarrasi kiinni liigapaikkaan

Maalivahti Dan Lauri piti KTP:n nollissa.

Harva uskoi tällaiseen tulokseen etukäteen. TPS tuli ja löi altavastaajana liigajoukkue KTP:n 3-0 taistelussa paikasta jalkapalloilun Veikkausliigaan. Kaksiosaisen liigakarsinnan toinen osa pelataan sunnuntaina Kotkassa. Yhteistulos ratkaisee kumpi pelaa ensi kaudella Veikkausliigassa – nykyinen liigajoukkue KTP vai Ykkösliigan kakkonen TPS.

Otteluanalyysi: Inter punnersi voiton vajaamiehisestä Gnistanista

Dimitri Legbo oli jälleen tehokas.

Inter nousi jalkapalloilun Veikkausliigassa pisteen päähän sarjakärki Kuopion Palloseurasta voittamalla Gnistanin maalein 2-1 Kupittaalla. Neljä joukkuetta – KuPS, Inter, SJK ja Ilves – on neljän pisteen sisällä, kun jäljellä on neljä ottelukierrosta. Nämä joukkueet ratkaisevat mestaruuden kohtalon Inter kohtaa vielä HJK:n ja KuPS:n vieraskentällä sekä SJK:n ja Ilveksen Kupittaalla.

TPS:n Ilona Heinonen pikkuhelmareiden mukana Ruotsiin

Ilona Heinonen kuuluu maajoukkueen kalustoon.

Suomen alle 19-vuotiaiden naisten maajoukkue pelaa 23. ja 27. lokakuuta harjoitusottelut Ruotsia vastaan. Ne ovat Suomelle viimeiset harjoituspelit ennen marraskuussa pelattavaa EM-karsintaturnausta, jossa Suomi kohtaa Ranskan, Walesin ja Turkin. Ruotsi-maaotteluissa Suomen joukkueessa pelaa myös TPS:n Ilona Heinonen .

Rasmus Holmasta FC TPS Turku Oy:n toimitusjohtaja

Rasmus Holma.

TPS Jalkapallon organisaatio vahvistuu paluumuuttajalla, kun entinen TPS-kapteeni, kahdeksan kauden aikana 186 virallista ottelua raitapaidoissa pelannut Rasmus Holma aloittaa seuran miesten edustusjoukkueen taustayhtiön, FC TPS Turku Oy:n, toimitusjohtajana.

Alfan kisoissa mukana sekä kokeneita nyrkkeilijöitä että ensikertalaisia

Sisu Salminen.

Turun Urheiluliitto, Turun Jyry ja Turun Teräs järjestävät nyrkkeilyn Alfan kisat Turussa Liikuntakeskus Alfassa lauantaina 25. lokakuuta kello 12.

Raision Loimu avaa vihdoin kautensa

Raision Loimu kohtaa lentopallon Mestaruusliigan avauksessa Hurrikaanin Kerttulan liikuntahallissa keskiviikkona 22. lokakuuta.

Raision Loimu aloittaa pitkän odottelun jälkeen lentopallon Mestaruusliiga-kautensa kotisalissa Kerttulan liikuntahallissa keskiviikkona 22. lokakuuta. Avausvastustajaksi saapuu kivikova paikallisvastustaja Hurrikaani-Loimaa, jota on povattu tälläkin kaudella aivan sarjan kärkikastiin mitali- ja mestariehdokkaaksi.