Varsinais-Suomen museopäivä vietetään jo 20. kerran

Kauppilan umpipiha. Kauppilan umpipiha. Kuva: Turun kaupunginmuseo

Vuodesta 1995 lähtien järjestettyä Varsinais-Suomen museopäivää vietetään jälleen sunnuntaina 31. elokuuta. Museopäivänä esitellään maakunnan rikasta museokenttää ja maksuttomalla sisäänpääsyllä mahdollistetaan museokäynti kaikille.

Museopäivä järjestetään vuosittain aina elokuun viimeisenä sunnuntaina.

– Samalla museopäivä on juhlava kauden päätös monelle vain kesäkauden avoinna olevalle museolle, kertoo tapahtumaa koordinoiva Turun kaupunginmuseon amanuenssi Anna-Maria Niinikoski tiedotteessa.

– Mukana on vuosittain lähes 60 paikallismuseota ja museopäivä järjestetään yhteistyössä Varsinais-Suomen museot ry:n ja Turun kaupunginmuseon kanssa.

Varsinais-Suomen museopäivässä mukana olevien museot ja esillä olevat näyttelyt ja ohjelma löytyy osoitteesta turku.fi/varsinaissuomenmuseopaiva sekä museotnyt.fi.

Aura:

Koskipirtti ja Museotalo avoinna klo 12–18

Elämää isoäitiemme ajalta: esillä lasia, käyttöesineitä, sotamilitariaa Lauri Jäntin kokoelmasta. Riihikoskentie 36, Aura, koskipirtti.fi.

Prunkkalan Poikettava avoinna klo 11–15

Auralaista kulttuuria ennen ja nyt -näyttely, elävää musiikkia ja kahvio avoinna.

Kirkkotie 1, Aura.

Veräjänkorvan museo avoinna klo 11–16

Maalaistalon elämää 1800-luvulta 1960-luvulle, sekatavarakauppa, suutarin ja kellosepän verstaat. Turuntie 107, Aura.

Kaarina:

Yrjö Väisälä -museo avoinna klo 11–15

Yrjö Väisälän keksintöjä suuroptiikan, maanmittauksen ja tähtitieteen aloilta sekä Tuorlan observatorion ja tähtitieteen historiaa. Arvonnassa pääsyliput kahdelle Avaruuspuisto Väisälän planetaarioon. Väisäläntie 20, Kaarina, avaruuspuisto.fi/museo.

Kemiönsaari:

Sagalundin museo avoinna klo 11–16

Museotie 7, Kemiö, sagalund.fi

Taalintehtaan Ruukinmuseo avoinna klo 11–17

Tullimäentie 7, Taalintehdas, ruukinmuseo.fi

Laitila:

Kauppilan umpipiha avoinna klo 12–17

Elojuhla klo 13. Esiintymässä kansanmusiikkiyhtye Varavirta. Koukkelantie 240, Laitila, laitila.fi/kauppilan-umpipiha.

Mäkitupalaismuseo avoinna klo 12–15

Opas paikalla. Kaariaisten kylä, ohjaus Kaivolantie 300 kohdalta.

Sarkin museo avoinna klo 12–16

200-vuotias talonpoikaistalo Untamalan historiallisella kylänraitilla. Untamontie 66, Laitila.

Lieto:

Nautelankosken museo avoinna klo 11–17

Liedon Marttayhdistyksen jäsenet tekevät perinteisiä käsitöitä myllärintuvassa, ja värjäriryhmä Matarat värjää luonnonväreillä museon pihalla klo 12–16. Lauri Nautelan museossa taidegraafikko Voitto Vikaisen puupiirroksia, maalauksia ja veistoksia sekä näyttely Lauri Nautelan elämästä, keräilystä ja kokoelmista. Kahvila ja puoti avoinna. Nautelankoskentie 40, Lieto, liedonmuseo.fi.

Tarvasjoen kotiseutumuseo avoinna klo 11–14

Tarvasjoen taitajia tekemässä perinnekäsitöitä. Näyttelyissä Tarvasjoen kauppojen vaiheita, kyliä ja kulttuurimaiseman muutosta sekä sota-aikaa. Kahvio ja puoti avoinna. Kyröntie 30b, Tarvasjoki, liedonmuseo.fi.

Vanhalinna avoinna klo 12–15

Esillä näyttelyt HIPUT – Löytöjä Lapista ja Muinaislinnojen Suomi. Arvonnassa Vanhalinnan pakohuonepeli Kultaisen Joutsenen tapaus. Vanha Härkätie 111, Lieto, vanhalinna.fi.

Loimaa:

Alpo Jaakolan patsaspuisto avoinna klo 11–18

Kuivurigalleriassa Paavo Kujala – Valokuvia vuosien varrelta -näyttely. Aura-Pirkkatie 84, Loimaa, loimaantaidemuseo.fi.

Kurkijoki-Museo avoinna klo 11–16

Museossa esillä Kurkijoelta evakkoon muuttaneiden esineitä, dokumentteja ja valokuvia. Näyttelyn teemana Kurkijoen Martat. Kahvio avoinna. Kuukankuja 1, Loimaa.

Loimaan kotiseutumuseo avoinna klo 11–16

Esillä Loimaan alueen kauppapuutarhat -näyttely. Kanta-Loimaantie 13, Loimaa, loimaaseura.fi.

Loimaan koulumuseo avoinna 11–16

Kesänäyttely Kuvaamataito pääkirjaston yläkerrassa. Kauppalankatu 17, Loimaa, loimaaseura.fi

Loimaan Taidemuseo avoinna klo 11–17

Esillä Hannu Vaiston Joen tuomana - paluu rannalle -näyttely sekä ja On ilmoja pidelly! -kokoelmanäyttely. Rantatie 2, Loimaa, loimaantaidemuseo.fi

Suomen maatalousmuseo Sarka avoinna klo 10–17

Loimaan kulttuurikierros ja suunnistusta Maatalouden aika -näyttelyssä. Esillä näyttelyt Minun maaseutuni sekä Saisiko olla kupponen? Vanhankirkontie 383, Loimaa, sarka.fi.

Vesikosken mylly avoinna klo 11–16

Hirvikoskentie 10, Loimaa, loimaantaidemuseo.fi.

Masku:

Kotiseutumuseo Kemppien tupa avoinna klo 11–14

Esinekokoelmat ja Lemussa eri aikoina asuneiden ja ihmisten henkilötarinat johdattavat kävijät paikkakunnan historiaan ja yläkerrasta löytyy vanhan ajan koululuokka. Monnoistentie 16, 21230 Lemu, lemunkempit.fi/museo.

Maskun museo avoinna klo 12–15

Perusnäyttelyn lisäksi galleriassa esillä Maskutalo 100 vuotta -näyttely. Maskun seudun kansallispuvun ja päivitetyn ohjeen esittely. Pihalla lampaita (säävaraus).

Nivolantie 1, Masku.

Louhisaaren linna avoinna klo 10–17

Louhisaarentie 244, Askainen, kansallismuseo.fi/louhisaari.

Mynämäki:

Karjalan kotiseutumuseo avoinna klo 10–14

Teemanäyttely: Karjalan kaupat – kauppapuarist K-valintaan. Karjalankyläntie 60, Mynämäki, mynamaki.fi/museot.

Korvensuun konepajamuseo avoinna klo 11–14

Mahdollisuus tutustua oppaan johdolla Korvensuun voimalaitokseen. Savikulman kahvila avoinna. Suorsalantie 26, Mynämäki, mynamaki.fi/museot.

Mynämäen museo avoinna klo 10–15

Esillä Rakkaat koulut -teemanäyttely. Wirmo-Seuran kauppapuoti ja kahvio avoinna. Keskuskatu 19, Mynämäki, mynamaki.fi/museot.

Tavastilan kotiseutumuseo avoinna klo 12–15

Esillä Mietoisten Karjalaisen Marttayhdistyksen 90-vuotisjuhlanäyttely ja Liisi Kaukon 100-vuotistaidenäyttely. Tavastilantie 11, Mietoinen.

Naantali:

Casa Haartman avoinna klo 11–17

Yleisöopastus klo 14.15 (osallistujamäärä 10 hlöä saapumisjärjestyksessä). Luostarinkatu 3, Naantali, casahaartman.fi.

Naantalin museo avoinna klo 11–18

Esillä teemanäyttely Atelier Fauni – Muumien ja peikkojen tarina, luostarin pienoismalli, Hiilolan porvariskoti ja Sau-Kallion käsityöläisen koti. Mannerheiminkatu 21, Naantali, naantali.fi/museo.

Rymättylän kotiseutumuseo avoinna klo 12–15

Esillä Kummat kapineet -näyttely ja vanhoja pannulappuja. Kirjalan kirkkotie 2, Rymättylä, rymattyla-seura.fi.

Nousiainen:

Nousiaisten Kotiseutumuseo avoinna klo 12–15

Lasten museosunnuntain ohjelmassa mm. omien nukenvaatteiden pyykkipäivä ja sanajahtia. Kahvi- ja mehutarjoilu. Topoistentie 11, Nousiainen, nousiaistenkotiseutuyhdistys.fi.

Paimio:

August Pyölniitun museo avoinna klo 12–16

Maljamäentie 132, Paimio, paimio.fi/pyolniittu.

Käsityömuseo Miila avoinna klo 12–16

Opastukset museon näyttelyihin, klo 12 ja 14. Lasten kädentaitopajassa klo 12–16 tehdään tupsumuffinsseja. Lasten museobingo. Kirjakuja 2, Paimio, paimio.fi/kasityomuseomiila.

Paimion Sähkömuseo avoinna klo 12–16

Opastukset museon näyttelyihin klo 13 ja 15 ja Selco 1000 -laitteen esittely klo 14. Lapsille aarteenetsintää. Pop-up kahvila avoinna. Vistantie 24a, Paimio, paimio.fi/paimionsahkomuseo.

Pyhän Jaakobin kirkko avoinna klo 12–16

Opas paikalla. Jaakobintie 38, Hevonpää (Paimio), paimio.fi/event/Jaakobinkirkko.

Parainen:

Nauvon merenkulkutalo avoinna klo 11–16

Esillä näyttelyt Muistoja ja kokemuksia kaukaisista maista - 200 vuotta suomalaista merenkulkua ja Nauvon ulkosaaristo. Kirkkopolku 3, Nauvo, pargas.fi/nauvon-merenkulkutalo.

Paraisten kotiseutumuseo avoinna klo 11–16

Esillä näyttelyt Pienoismaailmat ja Rakennusperinne. Käsityönäytöksiä klo 13–15. Kirjatori ja myynnissä pannukakkua. Storgårdinkatu 13, Parainen, pargas.fi/fi/paraisten-kotiseutumuseo.

Raisio:

Raision museo Harkko avoinna klo 12–15

Kaavaton -näyttelyssä esillä nykytekstiilitaideteoksia yli kahdeltakymmeneltä taiteilijalta. Raision Kirjastotalo, Eeronkuja 2, Raisio, raisio.fi/harkko.

Rusko:

Ruskon museo ja Rindellin mäkitupamuseo avoinna klo 9–15

Esillä Maitoa Mansikista muovipussiin -näyttely, joka kertoo 120-vuotiaasta Ruskon ja Vahdon osuusmeijeristä. Rindellin mäkituvassa esillä on vanhoja suutarin työvälineitä. Kahvitarjoilu. Kirkkotie 17, Rusko. rusko.fi/paikallismuseot.

Vahdon lainamakasiinimuseo avoinna klo 11–15

Esillä Kyökkien retrot ja rustiikit -näyttely ja leikkimielinen kilpailu ”Mikä ei kuulu kyökkiin”? Kahvitarjoilu ja myynnissä räiskäleitä. Vahdontie 1501, Vahto, kotiseudut.fi/vahtoseura.

Salo:

Halikon museo avoinna klo 11–17

Kirkkorinne 7, Halikko.

Kiikalan kotiseutumuseo avoinna klo 11–17

Porvarinpolku 10, Kiikala.

Meritalon museo avoinna klo 11–17

Moisionkatu 18, Salo.

Perniön museo avoinna klo 11–17

Museotie 9, Perniö.

Salon elektroniikkamuseo avoinna klo 11–16

Valokuvasuunnistusta näyttelyssä. Astrum-keskus, Salorankatu 5–7, ovi 3, Salo, elektroniikkamuseo.fi.

Trömperin kestikievari avoinna klo 11–17

Vanha Turuntie 1326, Hajala.

Sauvo:

Sauvon Kotiseutumuseo avoinna klo 12–16

Esillä oleva Ja elämä jatkuu -näyttely käsittelee sotien jälkeistä jälleenrakennusaikaa. Museokahvila ja -kauppa ovat avoinna. Vahtistentie 3, Sauvo, sauvonmuseo.fi.

Taivassalo:

Viiasten kartanomuseolla avoinna klo 11–15

Esillä Entisaikojen vaatenäyttely, Emännänhuoneennäyttely Taivassalon Sankarivainajat -näyttely sekä Vanhojen maatalouskoneidennäyttely. Hakkenpääntie 290, Taivassalo, taivassalo-seura.fi.

Turku:

Suomen Partiomuseo avoinna klo 12–18

Tervetuloa tutustumaan uudistuvaan Partiomuseoon ja partioliikkeen historiaan.

Läntinen Pitkäkatu 13, Turku, partio.fi/nyt/partiomuseo.

Turun Lasarettimuseo avoinna klo 12–16

Perusnäyttelyn lisäksi esillä teemanäyttely Työvoimasta opiskelijoiksi – Sairaanhoitajakoulutusta Kiinamyllynmäellä. Kiinamyllynkatu 4–8, rakennus 13, Turku.

Turun Terveydenhuoltomuseo avoinna klo 12–16

Esillä perusnäyttely Turun alueen terveydenhuollon historiasta. Kunnallissairaalantie 20, rakennus 13, Turku.

Turun vesilaitosmuseo avoinna klo 12–17

Museo esittelee turkulaiseen vesilaitostoimintaan ja arjen vedenkäyttöön liittyvää kulttuuriperintöä. Halistentie 4, Turku, vesilaitosmuseo.fi.

Uusikaupunki:

Kalannin kotiseutumuseo avoinna klo 11–16

Kuriirikuja 1, Kalanti, uusikaupunki.fi/fi/kohteet/kalannin-kotiseutumuseo.

Kalannin veteraanimuseo avoinna klo 11–16

Esillä esineistöä itsenäisyytemme alkuajoilta viime sotiimme asti sekä sotilas- että siviilielämästä. Pruukintie 7 (Vahterus Oy:n tiloissa), opastus Pankkitieltä, Kalanti-talon kohdalta.

Wahlbergin museotalo avoinna klo 11–16

Esillä Ensimmäisten joukossa, uusikaupunkilaisia naisia miesten maailmassa -näyttely. Ylinenkatu 11, Uusikaupunki, uusikaupunki.fi/fi/kohteet/wahlbergin-museotalo.

Vehmaa:

SA-Int Maanpuolustusmuseo avoinna 12–16.30

Itsenäisyydenajan maanpuolustushistoria. Vinkkiläntie 5, Vehmaa.

Vehmaan kotiseutumuseo, Kivityömuseo ja Ruotusotamiehen torppa avoinna klo 12–16

Mynämäentie 157, Vinkkilä.

Aamuset-kaupunkimedia (AKM)

Kuka varjelee lapsuutta?

Kirjoittajat kysyvät mitä me aikuiset voisimme tehdä, jotta jokaisella lapsella olisi mahdollisuus olla lapsi.

Yhä useampi lapsi kasvaa liian nopeasti. Heiltä odotetaan varhain itsenäisyyttä ja vastuuta, ja yksin pärjääminen koetaan ylpeyden aiheeksi. Lapsuuden tulisi kuitenkin olla aikaa, jolloin vasta opetellaan elämää: seurataan, havainnoidaan ja opitaan pikkuhiljaa. Silloin pitäisi olla lupa olla pieni, keskeneräinen ja turvautua aikuiseen. Kun lapsuus lyhenee, menetämme jotakin olennaista: tilan leikille, levollisuudelle ja huolettomuudelle. Juuri siksi me aikuiset olemme avainasemassa. Meidän tehtävämme on antaa lapsille turvaa, rajoja ja ennen kaikkea pysyviä tunnesuhteita. Lapsi tarvitsee aikuisen, joka sanoo: sinun ei tarvitse selvitä yksin. Kun aikuinen ei ole riittävästi läsnä, lapsi joutuu ottamaan vastuuta liian varhain – ja se näkyy pahoinvointina, yksinäisyytenä ja irrallisuuden tunteena.

Väitöstutkimus selvitti PARP14-entsyymin merkitystä suoliston limakalvon suojelussa tulehduksen aikana

MSc Madhukar Vedanthamin väitöstutkimuksessa selvitettiin, miten PARP14-entsyymi vaikuttaa suoliston limakalvon kykyyn kestää tulehdusta sekä pitkäaikaissairauksissa että infektioissa.

Kasviproteiinituotteiden myynti kasvanut K-ruokakaupoissa

Papu-, kikherne- ja linssisäilykkeiden myynti on noussut lähes 15 prosenttia.

Lihaa korvaavien kasviproteiinituotteiden myynti on lähtenyt nousuun K-ruokakaupoissa usean vuoden laskun jälkeen. Kuluneen vuoden aikana kasvu on ollut yli viisi prosenttia. Taustalla vaikuttaa paitsi asiakkaiden lisääntynyt kiinnostus kasviproteiineihin myös valikoiman laajentuminen uutuustuotteilla.

Fyysinen kunto, liikunta ja ruutuaika vaikuttavat nuorten aivojen toimintaan

Fyysinen kunto, liikunta ja ruutuaika ovat yhteydessä mielenterveyden ja oppimisen taustalla vaikuttaviin aivotason mekanismeihin, osoittavat Itä-Suomen yliopiston ja Kuopion yliopistollisen sairaalan tuoreet tutkimukset. Elämäntapojen ja fyysisen kunnon vaikutuksia nuorten aivojen toimintaan on tutkittu vasta vähän.

Polkupyörä Suomen varastetuin esine

Syyskelien kylmetessä useimmat vievät pyöränsä talvisäilytykseen.

Syksyn ja koleiden kelien alkaessa monet jättävät polkupyörän talviteloille. Varastettuja polkupyöriä ja polkupyörätarvikkeita raportoidaan poliisille vuosittain noin 20 000 tapausta. Erityisesti sähköpolkupyörävarkaudet ovat kasvaneet räjähdysmäisesti.

OnniBussin uutuusreitti yhdistää Lahden, Hämeenlinnan, Forssan ja Turun

OnniBus laajensi Etelä-Suomen reittiverkostoaan uudella OB27-linjalla, joka yhdistää Lahden, Hämeenlinnan, Forssan ja Turun suorin bussiyhteyksin.

Metsät kääntyneet nielusta päästölähteeksi Varsinais-Suomessa

Luonnonvarakeskus (Luke) on julkaissut kokeellisen tilaston, jossa metsien hiilitase on ensimmäistä kertaa laskettu jokaiselle Suomen maakunnalle kasvihuonekaasuinventaarion laskentamenetelmiä käyttäen. Tähän asti metsien hiilitase on kasvihuonekaasuinventaariossa raportoitu vain valtakunnallisesti. Maakunnallisten tulosten mukaan metsien hiilinielut pienenevät ja kääntyvät päästöksi pohjoisesta etelään kuljettaessa.

Anna-Leena Yli-Jama ei tavoittele jatkokautta Varsinais-Suomen Kokoomuksen puheenjohtajana

Salolainen Anna-Leena Yli-Jama on johtanut kokoomuspiiriä kaksi vuotta ja edustanut Varsinais-Suomea puoluehallituksen jäsenenä.

Vaihda renkaat kelin, älä kalenterin mukaan

Autoilija on vastuussa siitä, että autossa on keliin sopivat renkaat.

Kylmenevä keli vaatii renkaidenvaihtoa, vaikka marraskuuhun on vielä matkaa. Liikenneturva muistuttaa: autoilija on velvollinen huolehtimaan siitä, että autonrenkaat ovat sekä keliin sopivat että hyväkuntoiset.

Paperittomien terveydenhuollon turvaava aloite Varhan aluevaltuuston käsittelyssä

Varsinais-Suomen hyvinvointialueen (Varha) aluevaltuusto käsittelee keskiviikkona 22. lokakuuta vihreiden Niina Ratilaisen ja 27 muun aluevaltuutetun allekirjoittamaa valtuustoaloitetta, jossa esitetään paperittomien henkilöiden nykyisen laajuisen terveydenhuollon turvaamista. Aloite on vastaus Orpon hallituksen esitykseen, jonka mukaan paperittomille olisi järjestettävä vain kiireelliset palvelut, kuten päivystyshoito ja akuutti erikoissairaanhoito.

Silakkamarkkinat sulkee jokirantaa liikenteeltä

Silakkamarkkinat järjestetään Aurajokirannassa Läntisellä Rantakadulla Sairashuoneenpuiston ja Wechterinkujan välisellä alueella 23.–26. lokakuuta. Markkina-alue on suljettu ajoneuvoliikenteeltä. Alueen valmistelutyöt alkavat jo keskiviikkona.

Turussa tutkitaan parantaako päiväkodissa rokottaminen lasten influenssarokotuskattavuutta

Turussa tutkitaan syksyllä, voiko päiväkodeissa annettavalla influenssarokotuksella parantaa 2–6-vuotiaiden lasten rokotuskattavuutta. Muilla paikkakunnilla asuvat ja muut influenssan riskiryhmiin kuuluvat lapset ja nuoret saavat tuttuun tapaan rokotuksen neuvoloissa, kouluissa tai oppilaitoksissa. Myös lasten influenssarokotusten ajan voi varata Varha-sovelluksessa.

Kolme miestä epäiltynä Viking Gracen laivaraiskauksesta

Lounais-Suomen poliisi on pääosin saanut selvitettyä Viking Gracella viime viikonloppuna ilmoitetun epäillyn raiskausrikoksen tapahtumien kulun. Poliisi otti kiinni ja pidätti neljä miestä epäiltynä törkeään raiskaukseen sunnuntaina, kun miehet olivat palaamassa laivalla Ruotsista takaisin Suomeen.

Ensimmäiset merkit lukivaikeuksista näkyvät jo vastasyntyneiden aivoissa

Vastasyntynyt aivosähkökäyrämittauksessa.

Aivotutkimus tarjoaa uutta tietoa lapsista, joita on tärkeä tukea jo ennen kouluikää ilmeneviä lukemisvaikeuksia. Lukutaitoa vahvistavia aivojen toimintoja voidaan tukea varhaisessa vaiheessa puhumalla, laulamalla ja esittämällä musiikkia lapsille.

Tutkimushanke selvittää sukupuolten palkkaeron muutosta 30 vuoden ajalta

Sukupuolten välinen palkkaero on kaventunut Suomessa hitaasti. Uusi tutkimushanke tuottaa ensimmäistä kertaa laajan, pitkän aikavälin taloustieteellisen analyysin siitä, mitkä tekijät ovat vaikuttaneet palkkaeron muutoksiin.

Sampan kansantanssiryhmä juhlii 50-vuotista taivaltaan

Satu Helmi on Sampan kansantanssiryhmän puheenjohtaja ja ohjaaja.

Turkulainen Sampan kansantanssiryhmä juhlii tänä vuonna 50-vuotista virallista taivaltaan. Ryhmän juuret ulottuvat jo 1950-luvulle, jolloin kansantanssin perinne alkoi elää Turun suomenkielisessä työväenopistossa. Vuosikymmenten aikana Sampasta on kasvanut merkittävä osa turkulaista kansantanssikulttuuria – ryhmä on edustanut Turkua ja Suomea sekä kotimaassa että ulkomailla.

Uskonnolliset kokemukset lapsuudessa edistävät henkilön terveyttä vanhemmalla iällä

Voisiko uskonnollinen kasvatus olla väylä terveempään ikääntymiseen? Uskonto voi toimia selviytymiskeinona lapsuudessaan haasteellisissa perheissä kasvaneilla, mutta se ei täysin pysty paikkaamaan köyhyyteen, vanhempien mielenterveysongelmiin tai alkoholinkäyttöön liittyviä terveysriskejä.

Vakavaa mielenterveyshäiriötä sairastavat jäävät ilman fyysisen terveyden seurantaa

Camilla Långstedt.

Vakavaa mielenterveyshäiriötä sairastavilla henkilöillä fyysisen terveyden seuranta jää usein psyykkisen hoidon varjoon. Uusi väitöstutkimus osoittaa, että fyysisen terveyden arviointi on tärkeää mielenterveyshoidossa – mutta vaatii aikaa ja tukea.

Urheilu

Otteluanalyysi: Inter punnersi voiton vajaamiehisestä Gnistanista

Dimitri Legbo oli jälleen tehokas.

Inter nousi jalkapalloilun Veikkausliigassa pisteen päähän sarjakärki Kuopion Palloseurasta voittamalla Gnistanin maalein 2-1 Kupittaalla. Neljä joukkuetta – KuPS, Inter, SJK ja Ilves – on neljän pisteen sisällä, kun jäljellä on neljä ottelukierrosta. Nämä joukkueet ratkaisevat mestaruuden kohtalon Inter kohtaa vielä HJK:n ja KuPS:n vieraskentällä sekä SJK:n ja Ilveksen Kupittaalla.

TPS:n Ilona Heinonen pikkuhelmareiden mukana Ruotsiin

Ilona Heinonen kuuluu maajoukkueen kalustoon.

Suomen alle 19-vuotiaiden naisten maajoukkue pelaa 23. ja 27. lokakuuta harjoitusottelut Ruotsia vastaan. Ne ovat Suomelle viimeiset harjoituspelit ennen marraskuussa pelattavaa EM-karsintaturnausta, jossa Suomi kohtaa Ranskan, Walesin ja Turkin. Ruotsi-maaotteluissa Suomen joukkueessa pelaa myös TPS:n Ilona Heinonen .

Rasmus Holmasta FC TPS Turku Oy:n toimitusjohtaja

Rasmus Holma.

TPS Jalkapallon organisaatio vahvistuu paluumuuttajalla, kun entinen TPS-kapteeni, kahdeksan kauden aikana 186 virallista ottelua raitapaidoissa pelannut Rasmus Holma aloittaa seuran miesten edustusjoukkueen taustayhtiön, FC TPS Turku Oy:n, toimitusjohtajana.

Alfan kisoissa mukana sekä kokeneita nyrkkeilijöitä että ensikertalaisia

Sisu Salminen.

Turun Urheiluliitto, Turun Jyry ja Turun Teräs järjestävät nyrkkeilyn Alfan kisat Turussa Liikuntakeskus Alfassa lauantaina 25. lokakuuta kello 12.

Raision Loimu avaa vihdoin kautensa

Raision Loimu kohtaa lentopallon Mestaruusliigan avauksessa Hurrikaanin Kerttulan liikuntahallissa keskiviikkona 22. lokakuuta.

Raision Loimu aloittaa pitkän odottelun jälkeen lentopallon Mestaruusliiga-kautensa kotisalissa Kerttulan liikuntahallissa keskiviikkona 22. lokakuuta. Avausvastustajaksi saapuu kivikova paikallisvastustaja Hurrikaani-Loimaa, jota on povattu tälläkin kaudella aivan sarjan kärkikastiin mitali- ja mestariehdokkaaksi.

Turkulaiset futsalseurat lähtevät kauteen erilaisista lähtökohdista

TPK:n looginen tavoite alkaneella kaudella miesten Futsal-liigassa on palauttaa turkulainen futsal mitalipeleihin.

Turkulainen futsal astui tänä syksynä uuteen aikaan, kun miesten Futsal-liigassa pelaa kaksi turkulaista joukkuetta. TPK:lla alkoi viides peräkkäinen kausi korkeimmalla sarjatasolla. Perinteikäs seura sai tänä vuonna kirittäjäkseen KF Kosovan.