Ei mustaa, ei harmaata

Henrietta Harju etsii kotiinsa paljon pienten taitelijoiden koriste-esineitä Henrietta Harju etsii kotiinsa paljon pienten taitelijoiden koriste-esineitä Kuva: Henrietta Harju

Henrietta Harju sisustaa uutta kotiaan rauhallisuus edellä

HenriettaHarju muutti Eetu-puolisonsa kanssa kesän alussa vanhasta puutalosta kerrostaloon. Uusi koti on tuonut mukanaan lisää tilaa, erillisen makuuhuoneen, edullisemmat sähkölaskut sekä valoa ja rauhaa.

– Talo on ihanan rauhallinen, vaikka asutaankin vilkkaan tien varressa. Sisälle ei kuulu keskustan hälinää tai naapureista mekkalaa. Lisäksi täällä on 50-luvun säilytysratkaisut, eli valtavasti kaappeja, joihin tavarat saa kätevästi piiloon, Harju kertoo.

Uuden kodin puinen lattia ja parhaimmillaan jopa kolmen metrin huonekorkeus tarjosivat Harjulle valtavasti sisustusmahdollisuuksia.

– Meillä minä teen suurimmat sisustuspäätökset. Lähinnä siksi, että puolisoni on värisokea. Onneksi hän luottaa minun makuuni. Jos hän saisi päättää, asuntomme seinät olisivat täynnä pyöriä, Harju sanoo.

Nyt puolison pyörävarasto on parvekkeella. Inspiraatiota sisustukseen Harju on etsinyt esimerkiksi sosiaalisesta mediasta. Värejä hän haluaa käyttää kodissa niin, että rauhallinen tunnelma ja seesteisyys säilyvät.

– Koti tuntuu oikeasti lepopaikalta. Värit kuuluvat kotiin. Olen luova ja sisustus on yksi tapa käyttää luovuuttani, Harju kertoo.

Vanhasta kodistaan pari toi mukanaan ruokapöydän, tuolit, sängyn sekä hyllykön. Ullakolla säilytetty vanha lipasto maalattiin uutta kotia varten. Uutena kotiin ostettiin lamppuja sekä sohva, joka entisessä kodissa oli vuokranantajan oma.

– Luovuimme kaikista vanhoista matoista, emmekä vieläkään ole raaskineet ostaa uusia. Olen vuosia haaveillut Finarten Akaatti-matosta. Onneksi kodin lattia on kaunis, Harju sanoo.

Harjulle tärkeintä sisustuksessa ovat värit sekä tietynlainen erilaisuus. Musta, harmaa, valkoinen tai beige eivät kuulu kodin väripalettiin.

– Itselleni tärkeitä arvoja ovat kotimaisuus sekä kierrättäminen, hän kertoo.

Harju pitää kodissaan erityisesti sängystään sekä sohvastaan. Sohva on hänen mielestään ihanan värinen ja mukava. Lisäksi siinä on tilaa myös ystäville.

– Rakastan myös tuunaamiani kukkatelineitä. Vaikea päättää selkeästi, mistä pidän kodissamme eniten, Harju kertoo.

Arki uudessa kodissa on alkanut vauhdikkaasti ja paljon on vielä hankintalistalla. Paitsi matot, myös esimerkiksi nojatuolit sekä parvekekalusteet puuttuvat vielä.

– Asuimme melkein kuukauden muuttolaatikoiden keskellä, koska töiden takia emme ehtineet purkaa tavaroita. Nyt tavarat ovat paikoillaan ja arki rullaa ihanasti, Harju kertoo.

Harjun toiveena on asua nykyisessä kodissa niin kauan, kuin se vain on mahdollista. Pitkän aikavälin toiveena on rivitaloasunto, jossa olisi pieni piha.

– Olemme molemmat muuttaneet muutaman vuoden sisään aika monta kertaa ja itse olen koko pienen aikuisikäni muuttanut vuoden välein. Toivomme vihdoin paikallaan pysymistä ja kodin rakentamista. Tässä on nyt hyvä olla, Harju sanoo.

Tilda Karus

THL koordinoi EU:n yhteishanketta, joka tähtää terveysuhkiin varautumisen ja valmiusvarastoinnin parantamiseen Euroopassa

Koronapandemia toi esiin useita puutteita Euroopan unionin varautumisessa kriisitilanteisiin. Lääkinnällisten materiaalien saatavuudessa havaittiin puutteita, kriisinhallinnassa heikkouksia ja jäsenvaltioiden välisessä koordinaatiossa oli ongelmia. Lisäksi Ukrainan sota, CBRN- eli kemialliset, biologiset ja radioaktiiviset aineet ja ydinaseuhat, sekä ilmastonmuutoksen vaikutukset korostavat entisestään tarvetta parantaa EU:n varautumista turvallisuus- ja terveyssektorilla.

Turku Jazz Orchestra yhteiskonsertissa Honey B & T-Bones -yhtyeen kanssa

Esa Kuloniemi ja Aija Puurtinen esiintyvät Turku Jazz Orchestran vieraina Turun kaupunginteatterissa perjantaina.

Turku Jazz Orchestran syyskausi starttaa perjantaina 12. syyskuuta loppuunmyydyllä konsertilla Turun kaupunginteatterissa yhdessä legendaarisen Honey B & T-Bones -yhtyeen kanssa.

Ammattinyrkkeilijä Serwa Palani innostaa lapsiperheitä liikkumaan Pansiossa lauantaina

Turkulaislähtöinen ammattinyrkkeilijä Serwa Palani saapuu innostamaan nuoria ja lapsiperheitä liikkumaan Pansion Kisapuiston kentällä tulevana lauantaina 13. syyskuuta kello 14–16.

Muodin ystävien syksyn kohokohta jälleen Paimiossa

Paimion Muotiviikko järjestetään Paimion parantolassa.

Paimion parantolassa 26.–27. syyskuuta järjestettävä Paimion muotiviikko kokoaa yhteen vastuullisesta muodista kiinnostuneet kuluttajat ja alan ammattilaiset. Tapahtuma tarjoaa sekä syvällistä keskustelua alan tulevaisuudesta että käytännön vinkkejä kestävään pukeutumiseen.

Kuinka erottaa migreeni muista päänsäryistä?

Tällä viikolla vietetään Migreeniyhdistyksen vuosittaista Migreeniviikkoa. Migreeni on kohtauksittainen neurologinen sairaus, jota sairastaa arviolta joka kymmenes suomalainen. Migreenillä on monenlaisia ilmenemismuotoja ja se on paljon muutakin kuin pelkkää päänsärkyä.

Rahastoista lunastettiin elokuussa 600 miljoonaa euroa

Suomeen rekisteröidyistä sijoitusrahastoista lunastettiin elokuussa yhteensä 598 miljoonaa euroa pääomia. Myönteisen markkinakehityksen ansiosta rahastopääoma pysyi ennallaan. Yhteenlaskettu rahastopääoman arvo oli kuukauden lopussa 191 miljardia euroa.

Kysely: Yhä useampi suomalainen laatinut testamentin

Kiinnostus testamentin tekemistä kohtaan on kasvanut viime vuosien aikana. Lähes viidennes suomalaisista on kirjannut viimeisen tahtonsa. Erityisesti vanhempi väestö on laatinut testamentin aiempaa useammin. Lauantaina 13. syyskuuta vietetään kansainvälistä testamenttilahjoittamisen päivää. Päivän avulla halutaan muistuttaa, että testamentissaan voi ohjata perintöä hyväntekeväisyyteen.

Kalevanniemen kampus Naantalin historian suurimpia rakennushankkeita

Havainnekuva Kalevanniemen uudesta liikuntahallista. Oikealla Opintie.

– Kalevanniemen kampus on kokonaisuutena noin 22 miljoonan euron investointi kaupungilta koulutukseen, liikuntaan ja hyvinvointiin. Kampuksen koko on valmistuttuaan noin 14 500 neliötä, kertoo Naantalin kaupungin tekninen johtaja Reima Ojala tiedotteessa.

Kymmeniä autoja vahingoitettiin vaahtosammuttimilla parkkihallissa Herttuankulmassa

Lounais-Suomen poliisi selvittää Turussa tiistaina tapahtunutta vahingontekotapausta, jossa nuorten epäillään tyhjentäneen autojen päälle useita vaahtosammuttimia Fatabuurinkadulla sijaitsevassa parkkihallissa Herttuankulmassa.

Uusi tutkimus valaisee sademetsien pimeän biodiversiteetin suojelua

Trooppista metsää Kibalen luonnonsuojelualueella. Kuvassa näkyvä telttamainen rakennelma on niin sanottu Malaisen pyydys, joita käytetään hyönteistutkimuksissa.

Turun yliopiston biodiversiteettiyksikön tutkijat selvittivät hyönteisten monimuotoisuutta Ugandassa sijaitsevalla Kibalen luonnonsuojelualueella. Pitkäkestoisiin kenttätutkimuksiin pohjautuva tutkimus tarjoaa uutta tietoa niin sanotun pimeän biodiversiteetin suojelua varten.

Astianpesukone kärähti Hirvensalossa

Astiapesukone kärähti asunnossa Pitkäsalmenkadulla Hirvensalossa keskiviikkona puolilta päivin.

Lähes joka kolmas ei pysähdy stop-merkillä

Stop-merkki velvoittaa pysäyttämään ja väistämään risteyksen muuta liikennettä.

Kolme kymmenestä kuljettajasta ajaa stop-merkin ohi pysäyttämättä. Tietämättömyys ei ole syynä laiminlyöntiin, sillä valtaosa Liikenneturvan kyselyyn vastanneista tietää, että stop-merkki velvoittaa pysäyttämään ajoneuvon.

Kysely: Suomalaiset turvallisuushakuisempia kuin muut pohjoismaalaiset

Suomalaisen unelman ytimessä ovat arjen hyvinvointi, pahan päivän varalle säästäminen ja nopea velkojen maksu, kertoo Nordean tuore pohjoismainen Unelmaindeksi.

Funikulaari pois käytöstä perjantaina määräaikaistarkastuksen vuoksi

Funikulaari ei ole käytössä perjantaina päivällä.

Funikulaari on poissa käytöstä perjantaina 12. syyskuuta kello 7 alkaen määräaikaistarkastuksen vuoksi.

Osuuskuntien palautukset jäsenille ennätyslukemissa – yli 1,2 miljardia

Suomalaiset osuuskunnat ja keskinäiset yhtiöt palauttivat omistajajäsenilleen viime vuonna yhteensä 1,26 miljardia euroa. Summa on uusi ennätys ja osoitus siitä, miten osuuskunnat ja keskinäiset yhtiöt kanavoivat tuloksensa takaisin jäsenilleen.

Cecilia Raunio nimitetty Åbo Akademin uudeksi talous- ja rahoitusjohtajaksi

Cecilia Raunio.

Åbo Akademin hallitus nimitti 5. syyskuuta KTM Cecilia Raunion Åbo Akademin talous- ja rahoitusjohtajaksi (Chief Financial Officer, CFO).

Lapsen atooppinen ihottuma kuormittaa perheitä luultua enemmän

Lapsen atooppinen ihottuma kuormittaa perheitä huomattavasti enemmän kuin usein ymmärretään. Ihottuman aiheuttamaa taakkaa ei tunnisteta riittävästi päiväkodeissa, kouluissa, työpaikoilla eikä edes terveydenhuollossa. Atopialasten vanhemmat tarvitsevat tukea niin terveydenhuollon ammattilaisilta kuin lähipiiriltään, painottaa Allergia-, iho- ja astmaliitto 14. syyskuuta Kansainvälisenä atopiapäivänä.

Kaarinassa torjuttiin 24 500 neliömetriltä vieraslajeja mobiilipelillä

Lupiini on näyttävä mutta haitallinen vieraslaji, joka leviää nopeasti. Se tuottaa kukinta-aikaan runsaasti siitepölyä.

Kesän vieraslajitorjunta on saatu päätökseen Kaarinassa. Crowdsorsa-pelaajat kitkivät kesän aikana yhteensä lähes 24 500 neliömetriä haitallisia lupiineja ja jättipalsameja. Tehokkain vieraslajiraivaaja tienasi yli 980 euroa.

Urheilu

Iiro Järvinen jatkaa Interissä myös ensi kaudella

Iiro Järvinen.

FC Inter on käyttänyt keskikenttäpelaaja Iiro Järvisen sopimuksessa olleen option. Järvinen jatkaa Turussa myös kaudella.

Turkulaiset salibandyjoukkueet uuden edessä

TPS:n ja FBC Loiston keskinäisestä taistosta on lupa odottaa entistä tasaisempaa. Kauden ensimmäistä derbyä joudutaan odottamaan lokakuun alkuun.

TPS ja Loisto lähtevät F-liigan kauteen muuttuneessa tilanteessa

TPS:n Mika Suoraniemi luottaa kauden kynnyksellä ympärillään oleviin

Mika Suoraniemi on toiminut TPS:ssä muun muassa pelaajana, juniorivalmentajana, pelaajatarkkailijana ja nyt urheilutoimenjohtajana.

Liiga-kausi käynnistyy huomenna 9. syyskuuta, kun kiekko putoaa Hämeenlinnassa jäähän HPK–TPS-ottelun alkamisen merkiksi. Myös pitkän päivätyön TPS:ssä eri rooleissa tehneelle Mika Suoraniemelle uusi kausi on uuden alku. Alkava kausi on Suoraniemen ensimmäinen TPS:n urheilutoimenjohtajana.

Otteluanalyysi: Onni Helén ja Elmer Vauhkonen sulattivat EIF:n puolustuksen

Onni Helén iski kaksi maalia.

TPS pudotti EIF:n kyydistä toisen puoliajan alussa ja eteni 4–0-voittoon jalkapalloilun Ykkösliigan ottelussa Kupittaalla. TPS vankisti asemaansa sarjan kärjessä. FC Lahti, joka on pelannut ottelun vähemmän, vaanii kuitenkin kolmen pisteen päässä.

Jussi Niska jatkaa Interin väreissä

Jussi Niska.

FC Inter on käyttänyt Jussi Niskan viime kaudella solmitussa jatkosopimuksessa olleen optiovuoden, jonka myötä Niska nähdään turkulaisten riveissä myös kaudella 2026.

Otteluanalyysi: Pikkuhuuhkajat aloitti karsinnat vakuuttavasti

Mika Lehkosuon valmentamat pikkuhuuhkajat aloittivat EM-paikan metsästyksen odotetulla voitolla.

Suomen alle 21-vuotiaiden jalkapallomaajoukkue aloitti EM-karsinnat odotetulla voitolla San Marinosta, kun karsinnat Kupittaalla torstaina alkoivat. Pikkuhuuhkajilla oli ennen karsintojen alkua vain kolme harjoitusta alla, mutta se ei ottelussa pahemmin näkynyt. Toki San Marino ei myöskään ollut merkittävä mittari joukkueen todellisesta iskukyvystä. Isompia haasteita Mika Lehkosuon valmennettaville on luvassa myöhemmin syksyn aikana, muun muassa marraskuussa, kun Suomi saa Kupittaalla Romanian vieraakseen.