Joka toinen kuolonkolari ajetaan ilman ylinopeutta

Joka toisessa kuolonkolarissa ei ajeta ylinopeutta, mutta vauhti on tilanteeseen nähden liian kova. 
Joka toisessa kuolonkolarissa ei ajeta ylinopeutta, mutta vauhti on tilanteeseen nähden liian kova. Kuva: Umberto Leporini

Kuolemaan johtaneissa onnettomuuksissa nopeus on kohtalokas tekijä. Joka toisessa tapauksessa onnettomuuden aiheuttanut kuljettaja ei kuitenkaan aja ylinopeutta, mutta usein vauhti on tilanteeseen nähden liian kova.

Liikenneonnettomuuksien tutkijalautakuntien tiedoista viisivuotisjaksolta 2019–23 koostettu raportti osoittaa, että puolet kuolemaan johtaneiden moottoriajoneuvo-onnettomuuksien aiheuttajista ajoi ylinopeutta, toisaalta rajoituksen mukainenkin vauhti on usein ollut liikaa.

– Nopeusrajoituksen noudattaminen ei takaa turvallisuutta. Myös rajoituksen mukainen vauhti voi olla liikaa, jos tilanteeseen liittyy muita riskitekijöitä tai olosuhteet muuttuvat. Rajoitus on enimmäisnopeus, ei tavoite, sanoo Onnettomuustietoinstituutin (OTI) liikenneturvallisuuspäällikkö Esa Räty tiedotteessa.

Usein taustalla on myös muita riskitekijöitä, kuten päihteiden käyttöä, piittaamattomuutta tai turvavyön laiminlyöntiä. Mitä suurempia ylinopeuksia tarkastellaan, sitä todennäköisimmin onnettomuuksiin liittyy muita riskitekijöitä.

Ikääntyneille ihmisille aiheutuneet onnettomuudet ovat usein kohtalokkaita, vaikka ajettaisiin nopeusrajoitusten mukaisesti.

Päihtymys, aiemmat ylinopeusrikkomukset, turvavyöttömyys ja ajoterveyden ongelmat korostuivat suurilla ylinopeuksilla aiheutetuissa onnettomuuksissa. Kaikista moottoriajoneuvo-onnettomuuksien aiheuttajakuljettajista 38 prosenttia oli päihtyneitä, mutta vähintään 30 km/h ylinopeutta ajaneista kuljettajista päihtyneiden osuus oli peräti 67 prosenttia.

Suuri osa vakavista ylinopeusonnettomuuksista liittyy kuljettajiin, joilla on päihderiippuvuutta tai psyykkisiä ongelmia.

– Ylinopeus on tyypillisesti osa laajempaa riskikäyttäytymisen kokonaisuutta. Kun siihen yhdistyy päihteitä, turvavyön laiminlyöntiä, vanhahko ajoneuvo tai haasteellinen liikenneympäristö, seuraukset ovat usein vakavia, Räty toteaa.

Tutkijalautakuntien mukaan poliisin tulee tehostaa nopeus- ja ajotapavalvontaa taajamissa ja taajamien lähialueilla, erityisesti ilta- ja yöaikaan. Valvonnan kohteina tulee olla erityisesti henkilöautoilijat ja moottoripyöräilijät.

– Ylinopeutta ajavien riskikuljettajien ajoon puuttuminen vaatii ihmisten tekemää valvontaa. Näkyvällä valvonnalla voidaan pelastaa henkiä. Kuljettajan kohtaaminen silmätysten mahdollistaa myös moniin muihin epäkohtiin puuttumisen. Samalla on mahdollisuus vilkaista ajoneuvon kuntoa, Räty sanoo.

Tarkastelluissa jalankulkija- ja pyöräilijäonnettomuuksissa ongelmana ei yleensä ole moottoriajoneuvon kuljettajan hurjastelu, vaan se, että yhteentörmäys pääsee tapahtumaan. Tämä korostaa turvallisen liikenneympäristön kehittämisen merkitystä.

OTI toimittaa tutkijalautakuntien havaintoihin perustuvat toimenpide-ehdotukset viranomaisille ja seuraa niiden toteutumista osana liikenneturvallisuustyötä.

– Nopeuteen voidaan vaikuttaa valvonnalla ja teknologialla, mutta myös inhimillisiin riskitekijöihin on kyettävä puuttumaan. Lisäksi on arvioitava nykyisen nopeusrajoitusjärjestelmän turvallisuusvaikutukset. Tavoitteena on, että tutkijalautakuntien ehdotukset johtavat laajalla yhteistyöllä konkreettisiin toimenpiteisiin, summaa OTI:n liikenneturvallisuusjohtaja Kalle Parkkari.

Liikenneympäristön pitää olla helposti tulkittava. Kuljettajan tulisi ymmärtää heti liikenneympäristöä havainnoidessaan, millainen nopeus on tarkoituksenmukainen.

– Niin kutsutun Safe System -ajattelun yksi osa on turvallinen nopeus, jolla mahdolliset törmäysvoimat pysyvät sellaisina, ettei seurauksena ole kuolemaa tai vakavaa loukkaantumista, Parkkari kertoo.

Tutkijalautakuntien tietoihin perustuvassa OTI:n nopeusraportissa tarkastellaan vuosina 2019–23 tapahtuneita kuolemaan johtaneita tieliikenneonnettomuuksia ja niihin osallisten moottoriajoneuvonkuljettajien ajo- ja ylinopeuksia. Raportti kokoaa nopeuden näkökulmasta ensimmäistä kertaa laajan aineiston 667 kuolemaan johtaneesta onnettomuudesta. Tarkastelu ei sisällä sairauskohtauksia, tasoristeysonnettomuuksia tai itsemurhia.

Keskeiset havainnot kuolemaan johtaneista moottoriajoneuvo-onnettomuuksista viisivuotisjaksolla 2019–23: Joka toinen onnettomuuden aiheuttajista ajoi ylinopeutta, puolet nopeusrajoitusten mukaan.

Vähintään 30 km/h ylinopeudet olivat yleisiä, erityisesti moottoripyöräilijöillä ja nuorilla kuljettajilla. 38 prosenttia aiheuttajista oli päihtyneitä, mutta osuus nousi 67 prosenttiin jos ylinopeus oli yli 30 km/h.

Myös selvät kuljettajat ajoivat usein riskinopeuksia: 37 prosenttia ajoi ylinopeutta. 65 prosenttia moottoripyöräilijöistä ajoi ylinopeutta, useimmiten taajamissa.

Jalankulkija- ja pyöräilyonnettomuuksissa moottoriajoneuvon kuljettajan ylinopeus oli harvoin ratkaiseva tekijä.

Aamuset-kaupunkimedia (AKM)

Elokuu ja kesä lämpötiloiltaan tavanomaisia – sateita kertyi paikoin runsaasti

Hellepäiviä oli koko maan tasolla kesällä tavanomainen määrä, mutta alueellisesti liki kaikkialla tavanomaista vähemmän.

Puolukkasato kypsyi tavanomaista paremmin

Puolukasta on tiedossa hyvä sato.

Suomalaiset ovat saaneet nauttia kuluvana marjakautena hyvästä mustikkasadosta. Myös puolukasta on tiedossa hyvä sato, selviää Luonnonvarakeskuksen (Luke) loppukesän satoennusteesta.

Perheille avautunut uusia palveluja Varha-sovellukseen

Perheneuvolaan, ennaltaehkäisevään perhetyöhön ja lapsiperheiden kotipalveluun voi nyt ottaa yhteyttä Varha-sovelluksessa. Näiden varhaisten perhepalvelujen sähköinen yhteydenottolomake otetaan käyttöön koko Varhan alueella 1. syyskuuta. Lisäksi perheoikeudellisten palvelujen eropalveluohjaukseen saa yhteyden Varha-sovelluksen kiireettömällä viestillä. Myös Varha-sovelluksessa tarjolla olevat neuvolapalvelut ovat laajentuneet kesän aikana.

Eläke kasvaa nopeimmin työuran huippuvuosina

Työeläke kertyy eri tahtiin eri ikäisillä, koska ansiot yleensä kasvavat iän myötä. Viisikymppiselle kertyy vuodessa työeläkettä keskimäärin kaksinkertainen määrä 25-vuotiaaseen verrattuna. Työeläkeote näyttää oman kertymäsi ja auttaa hahmottamaan tulevaa eläkettä. Eläkkeen suuruuteen vaikuttavat työansiot ja työuran pituus.

Turun Food First vie ruoka-avun uudistamisen oppeja kansainväliseen huippukokoukseen Bhutaniin

Turun kaupunki esittelee Bhutanissa mallia, jossa ruoka-apu yhdistyy digitaalisiin ratkaisuihin, palveluohjaukseen ja yhteisöllisyyteen. Tavoitteena on vahvistaa asukkaiden hyvinvointia ja oppia kansainvälisiltä kumppaneilta.

Hirvikolaririski kasvaa syysiltojen hämärtyessä

Hirvet liikkuvat aktiivisesti erityisesti iltaisin, juuri silloin kun heikkenevä näkyvyys vaikeuttaa eläimen havaitsemista tien laidalla.

Syksyn hämärtyvät illat kasvattavat hirvikolarien riskiä Suomen teillä. Hirvet liikkuvat aktiivisesti erityisesti iltaisin, juuri silloin kun heikkenevä näkyvyys vaikeuttaa eläimen havaitsemista tien laidalla.

Hiippavuori: Kokoomuksen kestettävä vaikea keskustelu

Kokoomuksen Turun valtuustoryhmä on päättänyt erottaa Elina Hiltusen (ent. Ruohonen) määräajaksi ryhmän toiminnasta hänen sosiaalisen median julkaisujensa vuoksi. Päätös herättää Varsinais-Suomen aluevaltuuston ja Maskun kunnanhallituksen puheenjohtaja Katriina Hiippavuoren mukaan kokoomuslaisena kysymyksen siitä, millaista keskustelua puolueessamme halutaan sallia.

Brinkkalan pihan ulkoilmasarja huipentuu livesäestettyyn mykkäklassikkoon

Alla Nazimova.

Turun elokuvakerhon ja Kirjakahvilan perinteinen ulkoilmaelokuvanäytösten sarja päättyy keskiviikkona 2. syyskuuta. Sarjan viimeisessä näytöksessä Brinkkalan pihassa nähdään vuonna 1922 valmistunut mykkäklassikko Salóme livesäestyksellä.

Åbo Akademissa käynnistää muutosneuvottelut, koulutusuudistus etenee

Koulutusuudistus etenee Åbo Akademissa. Yliopiston hallitus valtuutti 28. elokuuta pitämässään kokouksessa rehtori Gunilla Widénin käynnistämään ja toteuttamaan muutosneuvottelut, jotka koskevat uudistuksen mahdollisia vaikutuksia yliopiston toimintaan ja henkilöstöön. Rehtori toimitti neuvotteluesityksen pääluottamushenkilöille 31. elokuuta.

Pysäköintialue poistuu käytöstä Aurinkotien ja Tuulensuunkadun risteyksessä Naantalissa

Väliaikainen pysäköintialue poistuu käytöstä.

Tullikadun, Tuulensuunkadun ja Aurinkotien risteyksessä sijaitseva väliaikainen pysäköintialue poistuu käytöstä maanantaina 7. syyskuuta, kun Estelle-kerrostalojen rakentamista valmistelevat työt käynnistyvät.

Kiilto käynnistää muutosneuvottelut ja aikoo siirtää tuotantoa Hankasalmelta Turkuun

Kiilto käynnistää muutosneuvottelut 2. syyskuuta. Kiilto kertoi viime vuonna yhdistävänsä Kiilto Groupin, KiiltoClean Groupin ja Kiilto Familyn yhdeksi Kiilto Groupiksi.

Tutustu Astra-teosten taiteilijoihin

Maria Wolfram.

Tänä syksynä Åbo Akademin säätiö järjestää uuden Astra Art Talk -keskustelusarjan, jossa Astra -kampusrakennuksessa esillä olevien teosten taiteilijat kertovat taiteestaan, työskentelytavoistaan ja teostensa taustalla olevista ajatuksista. Kaikki taiteesta kiinnostuneet ovat lämpimästi tervetulleita mukaan.

Auto ulos Tarvasjoentieltä Paimiossa, kuski sairaalaan

Auto ajautui ulos Tarvasjoentieltä Kotimäentien kohdalla Paimiossa tiistaina aamulla. Ajoneuvo päätyi ulosajon seurauksena katolleen.

Turun pääkirjaston ensi vuoden näyttelyhaku käynnistyy

Näyttelyaikaa voivat hakea yksityishenkilöt, yhteisöt tai työryhmät, ammattilaistaiteilijat, kuva- tai kädentaitojen harrastajat sekä toimintaansa esittelevät yhdistystoimijat.

Turun kaupunginkirjaston pääkirjaston näyttelytilojen haku ensi vuodelle 2027 on auki 1.–30. syyskuuta. Kaikille avoin haku lisää läpinäkyvyyttä ja tasa-arvoisuutta pääkirjaston tilojen käytön suhteen.

Oikaisu

Suojatieturvallisuutta käsittelevässä jutussa ( Aamuset 25.8.) oli virhe. Liikenneturvan koulujen lähisuojateillä tekemissä mittauksisa nopeusrajoituksen ylitti 83 prosenttia autoilijoista.

Kaupunginvaltuusto hyväksyi Herkuleksen korttelin ja Asemanaukion asemankaavanmuutokset

Kaupunginvaltuusto hyväksyi maanantaina yksinmielisesti ja ilman keskustelua Herkuleksen korttelin ja Asemanaukion asemankaavanmuutokset.

Sari Aalto ja Mikko Harju Skanssiaisten tähtivieraina

Sari Aalto.

Kauppakeskus Skanssin perinteistä Skanssiaiset-tapahtumaa vietetään keskiviikosta sunnuntaihin 2.–6. syyskuuta. Skanssiaisten ohjelmassa nähdään tänä vuonna muun muassa vatsastapuhuja Sari Aalto , laulaja Mikko Harju , hyvinvointivalmentaja Anna Saivosalmi , tubettajaduo Reissubroidit sekä MasterChef Suomi -voittaja Samuli Sepponen .

Peuran vasa pelastettiin uima-altaasta Kaarinassa

Pelastuslaitos pelasti peuran vasan uima-altaasta Palttinakadulla Kaarinassa tiistaina aamulla. Vasa jäi hyvä kuntoisena odottamaan emoaan lähimaastoon.

Näköislehti

Urheilu

TPS tarvitsee superkaudella onnistumisia monella sektorilla

Lukas Wernblom on yksi TPS:n tärkeimmistä pelaajista myös alkavalla kaudella.

Jääkiekon odotettu Liiga-kausi ”superkausi” käynnistyy tänään. TPS kohtaa sarja-avauksessa Turkuhallissa viime kevään hopeajoukkue KooKoon. Miltä Palloseuran lähtökohdat näyttävät ja mitkä asiat ratkaisevat TPS:n menestyksen alkavalla kaudella?

Otteluanalyysi: Inter nousi lisäaikamaalilla KuPSin kantaan

Eetu Huuhtanen sai jälleen tililleen nollapelin, vaikka KuPSin maalin hylkääminen kirvoittikin mielipiteitä vieraiden leiristä.

Interin ja KuPSin Veikkausliigan runkosarjan päättänyt kärkikamppailu ei noussut otteluna suurten klassikoiden joukkoon, mutta Interin viime hetken voittomaalin ansiosta lähtökohdat puolentoista viikon päästä alkavaan mestaruussarjaan ovat huikeat. Kärkikaksikon ero kauden huipennukseen lähdettäessä on yksi piste.

Gabriel Chicoine vahvistaa TPS:n takalinjoja

TPS on solminut kanadalaispuolustaja Gabriel Chicoinen kanssa kauden 2026–27 kattavan pelaajasopimuksen.

Wirmo ei lähde F-liigaan vain selviytymään

Valtaosa viime kaudella nousua juhlineesta Wirmon joukkueesta nähdään myös F-liigassa..

Salibandyn naisten F-liiga sai ensi kaudeksi lisää varsinaissuomalaista väriä, kun SBS Wirmo nousi viime keväänä korkeimmalle sarjatasolle. Syyskuun puolivälissä Varsinais-Suomesta Wirmon lisäksi sarjassa pelaavat TPS ja FBC Loisto.

Puukkokatsomo: Saku nostetaan legendojen rinnalle

Saku Koivu.

Monen TPS-fanin odottama päivä koittaa lokakuussa. Saku Koivun (kuvassa) pelinumero 11 nousee Turkuhallin kattoon.

Benedek Oláh siirtyi Kosken Kaikuun

Benedek Oláh.

Pöytätennisseura Kosken Kaiku saa riveihinsä kovan vahvistuksen, kun Benedek Oláh edustaa jatkossa varsinaissuomalaisseuraa. Oláh on Suomen kaikkien aikojen paras pelaaja, jonka korkein maailmanlistasijoitus on 50. Suomen ykköspelaaja hän ollut jo 15 vuotta ja edusti Suomea myös Rio de Janeiron olympialaisissa. Oláh pelaa ensimmäistä kertaa kotimaan pääsarjassa, sillä hän lähti ulkomaille jo ennen pääsarjadebyyttiään.