Kelan kirjeet jatkossa vain OmaKelaan
Kela toimittaa päätökset ja kirjeet vain OmaKelaan 15. tammikuuta alkaen. Paperipostia saa jatkossa asiakkaat, jotka eivät käytä OmaKelaa.
Asiakkaat, jotka käyttävät OmaKelaa ja ovat ilmoittaneet sähköpostiosoitteensa tai puhelinnumeronsa, saavat päätökset ja kirjeet jatkossa vain sähköisesti OmaKelaan. Samaa kirjettä ei enää lähetetä postitse. Kun uusi päätös tai kirje on luettavissa OmaKelassa, asiakas saa ilmoituksen Suomi.fi-viestinä, sähköpostilla tai tekstiviestillä.
Muutos perustuu marraskuussa hyväksyttyyn Kela-lain uudistukseen ja tukee sähköisen asioinnin laajentamista. Viime vuonna Kela lähetti noin kuusi miljoonaa kirjettä paperipostina ja noin miljoonaa miljoonaa paperittomasti. Säästöjä tulostus- ja postituskuluissa kertyi noin kuusi miljoonaa euroa viime vuonna.
– Päätökset ja kirjeet ovat olleet saatavilla OmaKelassa jo pitkään, ja yli 1,5 miljoonaa asiakastamme on luopunut paperipostista. Sähköinen asiointi on monelle nopein ja helpoin tapa saada tieto päätöksistä. Muutos vähentää turhaa postitusta ja nopeuttaa tiedonkulkua, sanoo ryhmäpäällikkö Anu Lantonen Kelan etuusasiakirjatuotannosta tiedotteessa.
Ilmoitukset varmistavat, että asiakas saa tiedon päätöksestä tai kirjeestä heti, kun se on luettavissa OmaKelassa. Ilmoitus uudesta päätöksestä tai kirjeestä OmaKelassa lähetetään sähköpostiosoitteeseen, joka on tallennettu Suomi.fi-palveluun. Suomi.fi-sovelluksen käyttäjille ilmoitus tulee myös sovelluksen kautta. Asiakkaille, jotka eivät käytä Suomi.fi-viestejä, Kela lähettää ilmoituksen sähköpostilla tai tekstiviestillä.
Asiakkaat, jotka eivät käytä OmaKelaa, saavat edelleen päätökset ja kirjeet paperipostina. Myös OmaKelaa käyttävä asiakas voi halutessaan valita paperipostin. Valinta tehdään OmaKelassa tai Kelan asiakaspalvelussa.
Muutos ei koske henkilöitä, jotka eivät itse tunnistaudu OmaKelaan vaan ovat valtuuttaneet toisen henkilön asioimaan puolestaan. Valtuutettu henkilö voi kuitenkin luopua paperipostista valtuutettunsa puolesta OmaKelassa.
Osa kirjeistä toimitetaan jatkossakin sekä OmaKelaan että postitse. Näitä ovat muun muassa perhe-eläkkeisiin, eläkkeen lapsikorotukseen, eläketukeen ja vammaistukiin liittyvät kirjeet. Toimeentulotuen maksusitoumukset sekä kuolinpesiä koskevat kirjeet lähetetään edelleen vain paperipostina.
Kuluvana vuonna myös muut viranomaiset alkavat toimittaa kirjeitä ensisijaisesti sähköisesti, kun sähköisen asioinnin ensisijaisuutta koskeva laki tulee voimaan. Aikataulu tarkentuu eduskuntakäsittelyn edetessä.
Aamuset-kaupunkimedia (AKM)


















