Turun museoihin tehtiin yli 650 000 vierailua viime vuonna

Kuva: Riitta Salmi

Turun museoissa vierailtiin vilkkaasti viime vuonna. Turun linna säilytti asemansa Turun suosituimpana museona. Turun taidemuseo ylsi ennätyskävijämääriin, ja Forum Marinum säilytti vahvan asemansa. Kotimuseot Ett Hem ja Casa Haartman tekivät yleisöennätyksiä. Aboa Vetuksessa valmistui perusnäyttelyn mittava uudistus, ja WAMin Kilta Gallerian nykytaidenäyttelyt löysivät yleisönsä.

Turun kaupunginmuseon kohteissa käytiin yhteensä 325 951 kertaa. Turun linna piti pintansa kaupungin suosituimpana museona houkutellen yli 123 000 kävijää, joista lähes 103 000 oli maksaneita.

– Vuoden 2025 kävijäluvut osoittavat, että kaupunginmuseon kohteet puhuttelevat monenlaisia yleisöjä. Useissa museoissa vierailujen määrä kasvoi edellisvuodesta. Uudet sisällöt vahvistivat museon roolia elämyksellisenä ja uudistuvana kulttuurikohteena, toteaa Turun kaupunginmuseon johtaja Ville-Matti Rautjoki tiedotteessa.

Apteekkimuseossa vierailtiin 25 617 kertaa, Biologisessa museossa 23 229 kertaa, ja Luostarinmäellä kävijöitä oli 43 387. Kuralan Kylämäen museorakennuksissa ja virkistysalueella vierailtiin vuoden aikana 110 132 kertaa. Kaupunginmuseon kohteissa tehtiin yhteensä 43 167 Museokortti-käyntiä (Turun linna 21 221, Luostarinmäki 8 644, Apteekkimuseo 8 723, Biologinen museo 4 579).

Marraskuussa avattiin Turun linnassa uusi kävijäkokemus Kaikuja ja varjoja. Läpi päälinnan kulkeva kokonaisuus kertoo tarinoita Turun linnan historian varrelta siellä asuneiden henkilöiden kautta.

Aamuset-kaupunkimedia (AKM)

Tuomiokapituli puoltaa Naantalin seurakunnan aloitetta – Naantalin seurakuntayhtymä lakkautetaan, Merimaskun ja Rymättylän seurakunnat liitetään osaksi Naantalin seurakuntaa

Naantalin seurakunta on tehnyt 19. marraskuuta aloitteen seurakuntajaon muuttamisesta Naantalin seurakuntayhtymän alueella. Aloitteen mukaan Naantalin seurakuntayhtymä lakkautetaan ja Merimaskun ja Rymättylän seurakunnat liitetään osaksi Naantalin seurakuntaa 1.1.2027 lukien.

Turku noussut Pohjoismaiden tunnetuimpien kaupunkien joukkoon

Turun profiilia vahvistavat myös muut tekijät kuin kulttuuri.

Turku on kirinyt Pohjoismaiden tunnetuimpien kaupunkien kärkikolmikkoon omassa kokoluokassaan vertailtujen kaupunkien joukossa. Kaupungista käytävä kansainvälinen media- ja verkkokeskustelu on kasvanut viime vuosina poikkeuksellisen selvästi, selviää Lontoossa toimivan viestintätoimisto ING:n tuoreesta analyysista.

Inflaatio pysyttelee matalalla, vaikka hienoista muutosta näkyvissä

Kokonaisinflaatio oli joulukuussa 0,2 prosenttia. Kokonaisinflaatio pysyi alle 0,7 prosentin koko viime vuoden ajan, joten inflaatiosta ei voida juurikaan puhua. Pohjalukema saavutettiin lokakuussa, kun kuluttajahintojen vuosimuutos käväisi alimmillaan -0,2 prosentissa.

Turun museoihin tehtiin yli 650 000 vierailua viime vuonna

Turun museoissa vierailtiin vilkkaasti viime vuonna. Turun linna säilytti asemansa Turun suosituimpana museona. Turun taidemuseo ylsi ennätyskävijämääriin, ja Forum Marinum säilytti vahvan asemansa. Kotimuseot Ett Hem ja Casa Haartman tekivät yleisöennätyksiä. Aboa Vetuksessa valmistui perusnäyttelyn mittava uudistus, ja WAMin Kilta Gallerian nykytaidenäyttelyt löysivät yleisönsä.

Turvakotipaikat lisääntyvät merkittävästi – suurimmat lisäykset Varsinais-Suomeen

Terveyden ja hyvinvoinnin laitos on tehnyt turvakotien rahoituspäätökset vuodelle 2026. Eduskunta päätti vuoden 2026 talousarviossa lisätä turvakotien rahoitusta. Kasvaneella rahoituksella pystytään varmistamaan nykyiset turvakotipaikat sekä lisäämään paikkoja useammalle alueelle. Paikkamäärä kasvaa yhteensä 15 paikalla. Lisäysten jälkeen Suomessa on yhteensä 243 turvakotipaikkaa.

Arkkipiispa Tapio Luoma tapaa paavi Leo XIV:n Roomassa

Arkkipiispa Tapio Luoma.

Suomen evankelis-luterilaisen kirkon arkkipiispa Tapio Luoma , piispa Raimo Goyarrola katolisesta kirkosta Suomessa, sekä arkkipiispa Elia Suomen ortodoksisesta kirkosta seurueineen tapaavat paavi Leo XIV:n 19. tammikuuta Vatikaanissa. Tapahtuma on osa kristittyjen ykseyden ekumeenista rukousviikkoa, jota vietetään vuosittain 18.−25. tammikuuta. Matkan yhteydessä vietetään pyhän Henrikin muistopäivää 19. tammikuuta.

Viime vuosi mittaushistorian kolmanneksi lämpimin

Copernicus-ilmastopalvelun mukaan vuosi 2025 oli maailmanlaajuisesti mittaushistorian kolmanneksi lämpimin. Kolmen vuoden jakson keskilämpötila ylitti 1,5 asteen tason ensimmäistä kertaa. Merien luontainen lämpötilavaihtelu Tyynellämerellä selittää vuosien välistä vaihtelua.

Saariston Rengastie täyttää 30 vuotta

Saariston rengastie täyttää 30 vuotta.

Suomen tunnetuimpiin matkailureitteihin kuuluva Saariston Rengastie tarjoilee 250 kilometriä elämyksiä: luontoa, saaristotunnelmaa, maukasta ruokaa ja monipuolisia aktiviteetteja. Rengastie täyttää tänä vuonna 30 vuotta.

Kelan kirjeet jatkossa vain OmaKelaan

Kela toimittaa päätökset ja kirjeet vain OmaKelaan 15. tammikuuta alkaen. Paperipostia saa jatkossa asiakkaat, jotka eivät käytä OmaKelaa.

Ilmastopaneelin ja Luontopaneelin raportti: Sekä ilmasto- että luontotavoitteet edellyttävät hakkuiden maltillistamista

Lahopuun keskimääräinen vuotuinen lisäys ja metsien keskimääräinen vuotuinen kokonaishiilitase eri suojelu- ja hakkuutasojen yhdistelmillä 50 vuoden tarkastelujaksolla Suomen nykyisin talouskäytössä olevien metsämaan metsien pinta-alalla.

Suomen ilmastopaneelin ja Suomen Luontopaneelin tuore yhteisraportti osoittaa, että Suomen ilmasto- ja luontotavoitteiden samanaikainen saavuttaminen ei ole mahdollista viime vuosien noin 73 miljoonan kuutiometrin vuotuisella hakkuumäärällä. Tavoitteiden saavuttaminen edellyttää hakkuiden maltillistamista sekä tiukasti suojeltujen metsämaan metsien määrän merkittävää kasvattamista.

Poliisi epäilee Auran kuivuripaloa tahallaan sytytetyksi – yksi nuori otettu kiinni

Viranomaiset saivat ilmoituksen viljankuivaamon tulipalosta Aurassa tiistaina hieman ennen kello iltakymmentä. Keskustassa Oikokujalla sijaitseva viljankuivaamo viljasiiloineen paloi täydellisesti maan tasalle. Tulipalosta ei aiheutunut henkilövahinkoja.

Suomen vanhin koulu täyttää 750 vuotta

Katedralskolan juhlii koko vuoden.

Katedralskolan, Suomen vanhin koulu, viettää 750-vuotisjuhlaa vuonna 2026. Juhlavuosi käynnistyy 14. tammikuuta juhlamuistolaatan paljastamisella ja opiskelijoiden musikaaliesityksellä. Juhlaa huomioidaan koko vuoden ajan.

Turku tutki asukastyytyväisyyttä uusilla asuinalueilla – asukkaat pääosin tyytyväisiä, muuta parannettavaakin on

Turku selvitti viiden uuden asuinalueen asukkaiden tyytyväisyyttä. Kirje- ja online-kyselyllä haastateltiin asukkaita Telakkarannasta, Linnanfältistä, Pääskyvuoresta, Hirvensalosta ja Vakiniitusta. Turkuun on rakentunut vauhdilla uusia asuinalueita viimeisen vuosikymmenen aikana.

Kalle Myllymaa TPS:n hyökkäykseen loppukaudeksi

Kalle Myllymaa.

HC TPS on tehnyt loppukauden kattavan sopimuksen suomalaiskeskushyökkääjä Kalle Myllymaan kanssa. Sopimus sisältää TPS:n option myös ensi kaudesta. 23-vuotias, 178-senttinen ja 80-kiloinen vasemmalta laukova hyökkääjä siirtyy TPS-paitaan Ranskan pääsarjasta, Ligue Magnusissa pelaavasta Spartiates de Marseillesta.

Kuivuri paloi Aurassa

Aurassa paloi tiistaina illalla noin 550 neliöinen kuivurirakennus Oikokujalla. Palosta levisi Auran keskustan suuntaan savua.

Valkeavuoren kampukselle valmistunut taidekokonaisuus vie ajatukset avaruuden ja mielikuvituksen syvyyksiin

Jan-Erik Andersson.

Valkeavuoren uudelle kampukselle Kaarinan keskustaan on valmistunut kuvataiteilija ja kuvataiteen tohtori Jan-Erik Anderssonin moniosainen teos Avaruus ja mielikuvitus. Kampuksen sisätiloihin levittäytyvä teoskokonaisuus on saanut inspiraationsa Kaarinassa sijaitsevasta Tuorlan observatoriosta. Teoskokonaisuus ruokkii oppilaiden mielikuvitusta ja osoittaa, että elämässä asiat voi tehdä ja nähdä monella eri tavalla.

Eurojackpotin potti kohoaa noin 33 miljoonaan euroon – Suomeen 232 000 euron voitto

Eurojackpotin tiistai-illan arvonnassa ei löytynyt täysosumia. Perjantaina pelin potti nousee noin 33 miljoonaan euroon. Suomeen osui tiistaina yksi 232 000 euron voitto sekä kolme 71 000 euron voittoa.

Näin estät vesiputkien jäätymisen

Haljennut putki voi johtaa jopa kymmenien tuhansien eurojen korjauskustannuksiin.

Jäätyneet vesiputket voivat aiheuttaa merkittäviä vesivahinkoja, jotka ilmenevät usein vasta säiden lauhtuessa. Haljennut putki voi johtaa jopa kymmenien tuhansien eurojen korjauskustannuksiin.

Näköislehti

Urheilu

Puukkokatsomo: Tuto pitkälle polulle

Pekka Virta.

Tuto Hockey kertoi viime viikolla suuntaviivoistaan jääkiekon sarjajärjestelmäuudistusta silmällä pitäen. Ensi kaudella Tuton tavoitteena on sijoittua Mestiksen runkosarjassa neljän joukkoon, mikä toisi suoran paikan kauden 2027–28 B-liigaan. Tätä silmällä pitäen Tuton joukkueenrakennus on jo pitkällä. Ensi kaudeksi joukkueella on 16 pelaajasopimusta, muun muassa TPS:stä siirtynyt Rene Nummelin . Myös päävalmentaja Samuli Marjetan pestiä on jatkettu kevääseen 2028 saakka.

Kalle Myllymaa TPS:n hyökkäykseen loppukaudeksi

Kalle Myllymaa.

HC TPS on tehnyt loppukauden kattavan sopimuksen suomalaiskeskushyökkääjä Kalle Myllymaan kanssa. Sopimus sisältää TPS:n option myös ensi kaudesta. 23-vuotias, 178-senttinen ja 80-kiloinen vasemmalta laukova hyökkääjä siirtyy TPS-paitaan Ranskan pääsarjasta, Ligue Magnusissa pelaavasta Spartiates de Marseillesta.

Jorge Marugán TPS:n jalkapallomiehistön maalivahtivalmentajaksi

Jorge Marugán.

Turun Palloseuran miesten edustusjoukkueen uutena maalivahtivalmentajana on aloittanut Jorge Marugán , 38. Espanjalaisvalmentajan sopimus TPS:n kanssa kattaa kaudet 2026 ja 2027.

Roller derbyn kevätkausi alkaa Kupittaalla

Turun roller derby -seura Dirty River Roller Derby järjestää kauden ainoan SM-runkosarjan turnauksensa sunnuntaina 18. tammikuuta.

Kupittaan palloiluhallin täyttää sunnuntaina 18. tammikuuta rullaluistinten kolina, kun Turun roller derby -seura Dirty River Roller Derby järjestää kauden ainoan SM-runkosarjan turnauksensa.

Pau Juvanteny PK-35:sta TPS:aan

Pau Juvanteny.

Turun Palloseura saa riveihinsä uuden pelaajan, kun espanjalainen Pau Juvanteny liittyy joukkueen vahvuuteen 1+1-vuotisella sopimuksella. Juvanteny, 25, siirtyy TPS:ään Ykkösliigaa pelaavasta PK-35:stä.

Pekka Virralle viisivuotinen sopimus Tuto Hockeyn kanssa

Pekka Virta.

Tuto Hockey on sitouttanut urheilutoimenjohtaja Pekka Virran viisivuotisella 3+2-mallisella sopimuksella. Seura on jatkanut myös päävalmentaja Samuli Marjetan sopimusta kauteen 2027–28 asti sekä vahvistanut tulevien kausien pelaajarunkoa useilla jatkosopimuksilla.