Puntit tasan valtuustossa
Turussa odotellaan kiivasta kevättä kuntapolitiikassa. Raitiotiestä on valmis suunnitelma ja rätinki, superbussistakin valistunut arvio. Luvut ovat julmia. Raitiotien sitova kokonaiskustannus on 465,2 miljoonaa euroa, josta kaupungin osuus olisi noin 338 miljoonaa euroa. Vaunut maksavat lisäksi 65–75 miljoonaa euroa. Superbussien hinnaksi arvioidaan 241 miljoonaa euroa.
Puntit ovat valtuustossa melko tasan. On arvioitu, että 67 valtuutetun joukossa on 30 raitiotien kannattajaa. Vastustajia on joko 28 tai 30. Vastustajia ja skeptikkoja on joka ryhmässä. Epäröiviä on enemmän kuin viisi mutta vähemmän kuin kymmenen. Paine ja katse kohdistuu nyt heihin.
Moni luulee, että kesäkuussa valitaan joko raitiotie tai superbussit. Näin ei ole. Kesäkuussa päätetään rakennetaanko Turkuun raitiotie vai ei. Kyllä tai ei.
Superbusseista ei päätetä, sillä mitään esitystä ei toistaiseksi ole olemassa eikä sellaista ole edes valmisteilla. Keskustelu alkaa nollasta, jos raitiotielle sanotaan ei. Ensin täytyy päättää, mitä superbussilla tarkoitetaan, minkälainen laite se on. Sitten keskustellaan siitä, onko joukkoliikennekaistoja ja mikä on reitti.
Hinta-arvio pätee vain, jos reitti on sama kuin raitiotiellä eli Varissuolta satamaan. Miksi sen pitäisi olla sama? Jos reittejä on enemmän, hintakin paisuu.
Tämä valtuusto tuskin ehtii päättää superbusseista tai ainakin tekee tiukkaa. Päätös joukkoliikenteen kehittämisestä siirtyisi hamaan tulevaisuuteen.
Kahta leiriä erottaa sekin, että raitiotien kannattajat kannattavat samaa asiaa, raitiotien vastustajat eivät. Vastustajissa on niitäkin, jotka eivät kannata edes superbussia.
Oman mausteensa soppaan tuo kampanjointi, jolla raitiotietä vastustetaan. Ratikkavaalit.fi on jatkanut toimintaansa kuntavaalien jälkeen. Valtuutetut saavat kuukausittain ”uutiskirjeen”. Materiaali on hyvin tuotettua ja rahaa on käytössä. Tavoitteena on torpata raitiotien rakentaminen, ei niinkään edistää superbusseja.
Lasse Virtanen


















