Valtuustolive: Nyt se hetki koittaa – kaupunginvaltuusto päättää raitiotiestä
Nyt se hetki koittaa. Turun kaupunginvaltuusto päättää tänään pitkään ja hartaasti valmistellun raitiotien kohtalosta. Kaupunginhallitus esittää valtuustolle, että se hyväksyisi raitiotien rakentamisen. Hintaa raitiotielle kertyy yli 500 miljoonaa euroa. Muita esityksiä asiasta ei ole eli raitiotien vaihtoehdoksi esitetystä superbussista ei nyt päätetä. Valtuusto joko hyväksyy raitiotien rakentamisen tai hylkää sen.
Puntit ovat ennakkoarvioiden mukaan tasan eli kannattajia ja vastustajia koko lailla yhtä paljon. 67 valtuutetun valtuustossa tarvitaan 34 ääntä voittoon, jos kaikki ovat paikalla ja kaikki ottavat osaa äänestykseen äänestämättä tyhjää.
Oman mausteensa tuo se, ovatko kaikki valtuutetut paikalla ja jos eivät ole, niin ketkä varavaltuutetuista marssivat saliin. Varavaltuutettujen kantoja ei ole selvitetty yhtä kattavasti kuin valtuutettujen. Neuvottelut jatkuvat ryhmissä viimeiseen asti ja yllätyksiä voi olla luvassa.
Kokous alkaa kello 18 Linnasmäen opistolla. Valtuuston puheenjohtaja Kaija Hartiala (kok.) on rajoittanut puheenvuoron mitaksi viisi minuuttia eikä vastauspuheenvuoroja sallita. Kokouksen odotetaan joka tapauksessa venyvän iltamyöhäiselle.
Esityslistassa on 17 asiakohtaa, muiden muassa Vanhan Ravattulantie asemakaavan muutos ja vuoden ensimmäinen osavuosikatsaus. Seitsemäntenä asiakohtana listalla on raitiotien investointipäätös ja kahdeksantena Tuomiokirkkosiltaa koskevan joukkoliikennekäytävän toteuttaminen.
Poikkeuksellista on sekin, että media joutui akkreditoitumaan eli ilmoittautumaan ennakkoon. Vain akkreditoitumalla pääsee paikan päälle seuraamaan kokousta. Kokousta on ilmoittautunut seuraamaan 21 median edustajaa, joista 15 on toimittajia ja kuusi kuvaajia. Toimittajia ja kuvaajia on kahdeksasta eri mediasta.
Linnasmäen opiston suureen auditorioon on varattu paikat 26 yleisön edustajalle. Yleisöksi haluavien on ennen kokousta käytävä ilmoittautumassa Linnasmäen opiston vastaanotossa.
Kokousta voi seurata Turun kaupungin striimistä www.turku.fi/valtuustolive sekä kaupungin YouTube -kanavalta www.turku.fi/ratikkalive.
Aamuset seuraa hetki hetkeltä kokouksen etenemistä.
Lasse Virtanen




















