Taiteen perusopetus sijoitus hyvinvointiin

Kirjoittajan mielestä olemme kadottaneet kyvyn pysähtyä taiteen äärelle. Kirjoittajan mielestä olemme kadottaneet kyvyn pysähtyä taiteen äärelle. Kuva: Riitta Salmi

Sain innoituksen tähän kirjoitukseen muistellessani lapsuuteni kesiä Huikon kylässä, Hautajärven rannalla. Silloin suvet olivat suloisia.

Asetuin nurmikolle selälleni, aivan kuten vuosikymmeniä sitten. Katsoin taivaan sineen ja seurasin pilvien loputonta muodonmuutosta. Tämän pysähtymisen taidon opin Lyyli-mummolta odottaessani, että aamulla kalastamani ahvenet kypsyisivät lounassopassa.

Nykyään elämme ajassa, jossa meillä on aina kiire – tosiasiassa ei minnekään. Samalla kadotamme kyvyn pysähtyä taiteen äärelle. Sekä taiteen tekeminen että sen kokeminen vaativat nimittäin jotain, mitä kiire meiltä riistää: aikaa ja tilaa unelmille – mielen vapautta.

Suomen maailmanlaajuisesti ainutlaatuinen taiteen perusopetus pyrkii varmistamaan, että jokaisella lapsella ja nuorella on tasavertainen mahdollisuus löytää itseään kiinnostava harrastus taiteen parissa.

Me Turun konservatoriossa toteutamme tätä tehtävää keskittymällä musiikkiin. Taiteeseen, jonka vahvin sidosaine on tunne, joka rakentuu elämyksiksi.

Laadukas musiikkikasvatus vaatii intohimoa ja pitkäjänteistä työtä. Konservatoriossa näitä arvokkaita kokemuksia rakentamassa työskentelee 130 alansa huippuosaajaa ja 2 000 innokasta oppijaa. Tämän ansiosta toimintamme koskettaa ja rikastuttaa lähes 20 000 ihmisen arkielämää.

Turun konservatorio onkin vahva alueellinen kulttuurivaikuttaja. Työmme hyvinvointia edistävät heijastusvaikutukset ulottuvat syvälle suomalaiseen yhteiskuntaan – luomaan sitä samaa rauhaa ja mielentilaa, jota itse koin lapsuuden kesinä järven rannalla.

Musiikin voimalla.

Reijo Borman, Turun konservatorio, koulutuspäällikkö, taiteen perusopetus

Taiteen perusopetus sijoitus hyvinvointiin

Kirjoittajan mielestä olemme kadottaneet kyvyn pysähtyä taiteen äärelle.

Sain innoituksen tähän kirjoitukseen muistellessani lapsuuteni kesiä Huikon kylässä, Hautajärven rannalla. Silloin suvet olivat suloisia.

Asuntokaupassa jäätiin heinäkuussa viime vuoden luvuista

– Asuntokauppoja solmittiin heinäkuussa 13,5 prosenttia viime vuotta vähemmän. Kauppamäärät notkahtivat maaliskuun jälkeen Hormuzinsalmen kriisin jälkeen, kun korot nousivat selvästi”, kertoo Kiinteistönvälitysalan Keskusliiton toimitusjohtaja Tuomas Viljamaa tiedotteessa.

Videoteos rakentuu kuuden naisen välisen avoimen keskustelun ympärille

Pysäytyskuva Elham Rahmatinvideoteoksesta Questions For My Aunts.

Valokuvakeskus Peri avaa uuden Kilta Gallerian näyttelyohjelmiston Turun taiteiden yönä torstaina 13. elokuuta kahdella näyttelyllä. 3. Galleriassa on esillä Elham Rahmatin näyttely Questions For My Aunts .

Väitös: Uusia kaukokartoitusmenetelmiä metsien mittaamiseen yksittäisen puun tasolla

Ilmatieteen laitoksen tutkija Olli Nevalainen kehitti väitöstutkimuksessaan uusia kaukokartoitusmenetelmiä yksittäisen puun tason tiedon tuottamiseen. Kehitettyjen menetelmien avulla voidaan arvioida hiilensidonnan vaihtelua yksittäisen puun eri osissa sekä metsävaratietoja entistä tehokkaammin.

Turusta lähtenyt Auttamisesta Arkea ylitti 200 000 euron rajapyykin

Ville Mäkilä on Auttamisesta Arkea -lahjoituspalvelun toimitusjohtaja.

Turusta lähteneen Auttamisesta Arkea -lahjoituspalvelun kautta tehtyjen lahjoitusten yhteissumma on ylittänyt 200 000 euroa. Samalla palvelun kautta on tehty yli 12 500 lahjoitusta suomalaisille hyväntekeväisyyskohteille.

Koulupihojen kunnostustyöt siirtyvät Maskussa

Lemun alakoulun ja Maskun Hemmingin yläkoulun pihoihin suunniteltu remontti siirtyy tältä kesältä todennäköisesti tulevalle kesälle 2027. Suunnittelutyön viivästymisen vuoksi pihojen urakkakilpailutusta ei ehditty tekemään suunnitellussa ajassa ennen koulujen alkua, mikä viivästytti rakentamisen aloittamista.

Vaarniemen luontopolun taukopaikan käymälä puretaan Kaarinassa

Vaarniemen luontopolun taukopaikan käymälä puretaan syksyn aikana.

Kaarinan liikunta- ja viherpalvelut poistaa käytöstä Vaarniemen luontopolun taukopaikalla olevan käymälän. Huussin huolto on vaikeutunut, koska sinne on laitettu roskaa ja muovia ohjeiden vastaisesti. Käymälä puretaan myöhemmin syksyllä.

Yli puolet yrityksistä näkee puolustussektorin liiketoimintamahdollisuutena

Geopoliittiset tapahtumat ovat lisänneet suomalaisyritysten riskejä, selviää OP Pohjolan Yrityspulssi-kyselystä. Geopoliittinen tilanne vaikuttaa myös suoraan yritysten strategisiin tavoitteisiin. Samalla yritykset kuitenkin etsivät ja löytävät uusia kasvun mahdollisuuksia muuttuvassa toimintaympäristössä.

Ruutuaika ei ole lapselle aina haitaksi – yhteys parempaan tiedonkäsittelyyn nuoruudessa

Opettajien ja vanhempien tulisi kannustaa lapsia käyttämään laitteita ja ruutuja tavalla, joka edistää aktiivista ajattelua, ongelmanratkaisua, luovuutta ja oppimista, toteaa väitöskirjatutkija Petri Jalanko Jyväskylän yliopistosta.

Jyväskylän ja Itä-Suomen yliopistojen tutkimuksessa lapsuudesta alkaen suurempi ruutuaika oli yhteydessä parempaan tiedonkäsittelyyn nuoruudessa. Tutkijan mukaan ruutuaikaan ei tulisi suhtautua yksiselitteisesti haitallisena. Tärkeintä on löytää tasapaino liikunnan ja aktiivista ajattelua tukevan ruutuajan välillä.

Afrikkalaisen sikaruton tautitapauksia löydetty lisää 11

Ruokaviraston tutkimuksissa on tartuntavyöhykkeeltä löydetty 11 uutta afrikkalaisen sikaruton (ASF) tautitapausta Kaakkois-Suomesta. Näistä viisi on aiemmin määritellyn ydinalueen sisältä ja kuusi sen ulkopuolelta, mutta kuitenkin tartuntavyöhykkeeltä. Yhteensä tartunnan saaneita villisikoja on tällä hetkellä löydetty 14. Ruokavirasto laajentaa ydinaluetta tämän viikon aikana.

Raisio-konsernin liikevaihto kasvoi mutta tulos putosi

Raisio ohjeistaa tilikauden liikevaihdon ja vertailukelpoisen liiketuloksen kasvavan viime vuoteen verrattuna.

Raisio-konsernin liikevaihto oli vuoden toisella neljänneksellä 56,0 (54,5) miljoonaa euroa, jossa on kasvua 2,7 prosenttia. Vertailukelpoinen käyttökate oli 7,9 (10,2) miljoonaa euroa, mikä on 14,1 (18,7) prosenttia liikevaihdosta.

Säästöpankki Kalanti-Pyhärannan asuntoluottokanta kasvoi 5,5 prosenttia puolessa vuodessa

Säästöpankki Kalanti-Pyhärannassa näkyy selviä merkkejä asuntorahoituksen kysynnän piristymisestä. Pankin henkilöasiakkaiden asuntoluottokanta kasvoi vuoden ensimmäisen kuuden kuukauden aikana 5,5 prosenttia, ja pankki vastaanotti alkuvuonna poikkeuksellisen paljon asuntolainojen tarjouspyyntöjä.

Kolme elokuvantekijää Titanikissa Taiteiden yönä

Konsepti ”Epäröinti voi hidastaa päätöksentekoa” tuo torstaina 13. elokuuta kello 19 Titanikissa osana Turun Taiteiden yötä yhteen kolme elokuvantekijää, jotka ovat parhaillaan kehittämässä uusia teoksiaan. He hyödyntävät epätäydellisyyden, tietämättömyyden ja rajojen ylittämisen käsitteitä pohtiessaan elokuvanteon parametreja erilaisissa performatiivisissa toimissa.

Poliisi: 33-vuotias mies puukotettiin velkojen vuoksi kuoliaaksi Lausteella

Lounais-Suomen poliisi on saanut valmiiksi Turun Lausteella yksityisasunnossa huhtikuussa tapahtuneen epäillyn tapon esitutkinnan. Poliisi sai 21. huhtikuuta tehtävän Lausteella sijaitsevaan kerrostaloon kovan metelin vuoksi. Poliisin mennessä kohteeseen kerrostalorapun edestä löytyi eloton mies. Ensimmäisenä paikalle saapunut poliisipartio aloitti miehen elvyttämisen, mutta mies todettiin menehtyneeksi.

Turku-sovellus tuo kaupungin tapahtumat, palvelut ja edut puhelimeen

Turun kaupunki on julkaissut sovelluskaupoissa Turku-sovelluksen, joka tuo kaupungin uutiset, tapahtumat ja yritysten edut vaivatta aina mukana kulkevaan puhelimeen. Kolmikielinen sovellus löytyy sovelluskaupoista nimellä Turku – Åbo.

Niko Lehtiranta varmisti Superbike-luokan Suomen mestaruuden

Niko Lehtiranta.

RVS Motorsportin Niko Lehtiranta varmisti Superbike-luokan Suomen mestaruuden jo ennen kauden päätöskilpailua. Kemoran moottoriradalla ajetusta Circuit Racingin kolmannesta osakilpailusta Lehtiranta nappasi kaksi voittoa ja täydet SM-pisteet.

Vesisuihku toi kissan alas puusta Aurassa

Kissa vietti neljättä päivää omakotitalon pihapiirin puussa reilun kymmenen metrin korkeudessa Kangaspolulla Aurassa.

Työmaa vaikuttaa kävely- ja pyöräilyreitteihin sekä läpiajoliikenteeseen Raision keskustassa

Juhaninkujan (kirjaston) alikulkukäytävä on suljettu liikenteeltä arviolta marraskuun loppuun saakka Raision keskustassa. Nesteentien pääsee alittamaan uintikeskuksen kohdalla olevasta alikulkukäytävästä ja vielä toistaiseksi Tähkän alikulkukäytävästä (Tasalanaukiolta Väärtinpolulle johtava) kiertotien rakentamisen aikana.

Näköislehti

Urheilu

Turku Touring Pyöräily kokoaa yli 700 kuntopyöräilijää Turun seudulle

Turku Touring Pyöräily poljetaan 16. elokuuta.

Turku Touring Pyöräily on kuntopyöräilytapahtuma, joka kokoaa vuosittain yhteen yli 700 pyöräilyn harrastajaa. Tapahtuman lähtö- ja maalipaikkana on 16. elokuuta Turun tuomiokirkko, josta osallistujat suuntaavat kohti itäisen Varsinais-Suomen kauniita maisemia ja monipuolisia pyöräilyreittejä.

Niko Lehtiranta varmisti Superbike-luokan Suomen mestaruuden

Niko Lehtiranta.

RVS Motorsportin Niko Lehtiranta varmisti Superbike-luokan Suomen mestaruuden jo ennen kauden päätöskilpailua. Kemoran moottoriradalla ajetusta Circuit Racingin kolmannesta osakilpailusta Lehtiranta nappasi kaksi voittoa ja täydet SM-pisteet.

Soini sivusi Suomen ennätystä – Ezzat rikkoi Sievisen 30 vuotta vanhan SE:n

Aliisa Soini.

Aliisa Soini sivusi Suomen ennätystä 50 metrin perhosuinnin välierässä Pariisissa uitavissa pitkän radan EM-kilpailuissa. Ensimmäistä kertaa näissä EM-kilpailuissa nähtiin suomalaisväriä myös iltajaksolla, kun Aliisa Soini ui 50 metrin perhosuinnissa alkueristä jatkoon ajalla 26,32 ja oli 16:s. Aamujakson uinti jäi Mimosa Jallowin nimissä olevasta Suomen ennätysajasta ainoastaan kahdeksan sadasosaa.

Yksi heitto riitti Silja Kososelle karsinnassa finaalipaikkaan

Silja Kosonen.

Silja Kosonen ja Krista Tervo etenivät odotetusti moukarinheiton loppukilpailuun yleisurheilun EM-kisoissa Birminghamissa. Kosonen heitti moukarinheiton karsinnassa ensimmäisellään 72,02, joka ylitti karsintarajan 71,50 selvästi. Tervo heitti omassa ryhmässään kolmannellaan 70,42. Loppukilpailuun vaadittiin 68,49.

Aly Coulibaly ei jatka TPS:n riveissä

Aly Coulibaly (toinen oik.) ei jatka TPS:ssa.

Jalkapallon Veikkausliigassa pelaava Turun Palloseura ja keskikenttäpelaaja Aly Coulibaly ovat purkaneet kuluvan kauden loppuun ulottuneen pelaajasopimuksen.

Åboraakkeli: Seiskaottelun mekka

Kesän kovimpia yleisurheilu-uutisia suomalaisittain oli Saga Vannisen valmennustiimin muutos. Vannisen ja Erki Noolin tiet erosivat ja Vanninen muutti Turkuun Jarno Koivusen johtaman valmennustiimin oppiin.