Tykin suusta: Ajatuksia opintolainoista?
– Jos opiskelee esimerkiksi kuusi vuotta, onhan se pitkä aika. Nuorimmaiseni teki töitä opintojensa ohessa. Kaksi nuorempaa lastani otti opintolainaa, ja toinen heistä on juuri alkanut maksaa velkaansa takaisin. Eihän se mukavaa ole, mutta onneksi hänellä on töitä. Jos töitä ei olisi, en tiedä, miten siitä selviäisi. Kyllähän tämä huolestuttaa. Olen heidän puolestaan pahoillani. Opintolaina on alun perin ollut hyvä järjestelmä, mutta nykyään tuntuu siltä, että opiskelijoita ikään kuin ajetaan ottamaan lainaa, pohtii Marita Mättö, 69.
– Silloin kun itse opiskelin, opintolainojen korot olivat aivan kohtuulliset. Lainaa tuli otettua melko paljon, mutta korko pysyi järkevänä. Kun valmistumisen jälkeen pääsin työelämään, sain lainan maksettua pois vajaassa kymmenessä vuodessa, kertoo Olli Oksanen, 69.
Kurt Hedborg

















