Hiippavuori: Kokoomuksen kestettävä vaikea keskustelu

Kokoomuksen Turun valtuustoryhmä on päättänyt erottaa Elina Hiltusen (ent. Ruohonen) määräajaksi ryhmän toiminnasta hänen sosiaalisen median julkaisujensa vuoksi. Päätös herättää Varsinais-Suomen aluevaltuuston ja Maskun kunnanhallituksen puheenjohtaja Katriina Hiippavuoren mukaan kokoomuslaisena kysymyksen siitä, millaista keskustelua puolueessamme halutaan sallia.

– Vapaan demokraattisen yhteiskunnan peruskallio on laaja sanan-, mielipiteen- ja uskonnonvapaus. Näihin vapauksiin kuuluu myös oikeus esittää epämukavia ja kriittisiä näkemyksiä. Islamia on voitava kritisoida siinä missä muitakin uskontoja, ideologioita ja yhteiskunnallisia ilmiöitä. Myös naisten ja tyttöjen asemaan liittyvistä ongelmista joissakin islamilaisissa tulkinnoissa ja yhteisöissä on voitava keskustella avoimesti. Voi olla vaikeaa myöntää yhteiskunnassa olevan ongelmia, joihin meidän pitäisi löytää ratkaisuja, Hiippavuori sanoo tiedotteessa.

Valtuustoryhmästä erottamista koskevissa asioissa asianosaisella on aina oltava todellinen mahdollisuus tulla kuulluksi valtuustoryhmässä ennen päätöksentekoa. Se on hyvän päätöksenteon ja oikeudenmukaisuuden perusasia.

– Kokoomus on historiansa ajan ollut laaja-alainen puolue, johon on mahtunut liberaaleja ja konservatiiveja. Se tarkoittaa, että kokoomuslaiseen moniäänisyyteen kuuluu myös oikeus olla eri mieltä, esittää epämukavia kysymyksiä ja puolustaa itselleen tärkeitä arvoja. On aina helpompaa hiljentää tai sulkea keskustelun ulkopuolelle ihminen, jonka puhe koetaan hankalaksi. Vaikeampaa on kohdata hankala asia ja pohtia, mitä yhteiskunnassa pitäisi muuttaa, Hiippavuori muistuttaa.

Kokoomus on ollut otsikoissa myös naisten puolueesta kaikkoamisen vuoksi. Helsinkiläinen kokoomuslainen Karoliina Peltonummi puolustaa kokoomuksen nuoria naisia ja muistuttaa myös laajemmasta näkökulmasta.

– Keskustelussa korostuu usein tarve liberaalien naisten houkuttelemisesta. Kokoomuksen moniäänisyyden on tarkoitettava sitä, että myös perinteisesti ja konservatiivisemmin ajatteleville naisille on aidosti tilaa. Maahanmuuton ja kotoutumisen ongelmista on puhuttava rohkeasti. Vaikeiden kysymysten esiin nostaminen ei itsessään tee keskustelusta asiatonta, Peltonummi sanoo.

Kenenkään ei pidä pelätä asemansa puolesta siksi, että he nostavat esiin vaikeita tai valtavirrasta poikkeavia näkemyksiä.

– Erityisesti naisten ja tyttöjen asemaan liittyen ongelmien esiin nostamista ei pidä pelätä. Toivon, että erityisesti nuoret naiset voivat osallistua poliittiseen keskusteluun ilman tunnetta siitä, että vain tietynlaiset mielipiteet tekevät heistä puolueeseen sopivia, Peltonummi muistuttaa.

– Minun kokoomukseen Elina mahtuu. Se ei tarkoita, että olisin samaa mieltä kaikista asioista hänen kanssaan. Se tarkoittaa, että hyväksyn moniäänisyyden ja oikeuden olla eri mieltä. Vaikeaa keskustelua ei pidä hiljentää vaan sitä on käytävä rakentavasti, rohkeasti ja toisia kunnioittaen, Hiippavuori korostaa.

Aamuset-kaupunkimedia (AKM)

Turun Food First vie ruoka-avun uudistamisen oppeja kansainväliseen huippukokoukseen Bhutaniin

Turun kaupunki esittelee Bhutanissa mallia, jossa ruoka-apu yhdistyy digitaalisiin ratkaisuihin, palveluohjaukseen ja yhteisöllisyyteen. Tavoitteena on vahvistaa asukkaiden hyvinvointia ja oppia kansainvälisiltä kumppaneilta.

Hirvikolaririski kasvaa syysiltojen hämärtyessä

Hirvet liikkuvat aktiivisesti erityisesti iltaisin, juuri silloin kun heikkenevä näkyvyys vaikeuttaa eläimen havaitsemista tien laidalla.

Syksyn hämärtyvät illat kasvattavat hirvikolarien riskiä Suomen teillä. Hirvet liikkuvat aktiivisesti erityisesti iltaisin, juuri silloin kun heikkenevä näkyvyys vaikeuttaa eläimen havaitsemista tien laidalla.

Hiippavuori: Kokoomuksen kestettävä vaikea keskustelu

Kokoomuksen Turun valtuustoryhmä on päättänyt erottaa Elina Hiltusen (ent. Ruohonen) määräajaksi ryhmän toiminnasta hänen sosiaalisen median julkaisujensa vuoksi. Päätös herättää Varsinais-Suomen aluevaltuuston ja Maskun kunnanhallituksen puheenjohtaja Katriina Hiippavuoren mukaan kokoomuslaisena kysymyksen siitä, millaista keskustelua puolueessamme halutaan sallia.

Brinkkalan pihan ulkoilmasarja huipentuu livesäestettyyn mykkäklassikkoon

Alla Nazimova.

Turun elokuvakerhon ja Kirjakahvilan perinteinen ulkoilmaelokuvanäytösten sarja päättyy keskiviikkona 2. syyskuuta. Sarjan viimeisessä näytöksessä Brinkkalan pihassa nähdään vuonna 1922 valmistunut mykkäklassikko Salóme livesäestyksellä.

Åbo Akademissa käynnistää muutosneuvottelut, koulutusuudistus etenee

Koulutusuudistus etenee Åbo Akademissa. Yliopiston hallitus valtuutti 28. elokuuta pitämässään kokouksessa rehtori Gunilla Widénin käynnistämään ja toteuttamaan muutosneuvottelut, jotka koskevat uudistuksen mahdollisia vaikutuksia yliopiston toimintaan ja henkilöstöön. Rehtori toimitti neuvotteluesityksen pääluottamushenkilöille 31. elokuuta.

Pysäköintialue poistuu käytöstä Aurinkotien ja Tuulensuunkadun risteyksessä Naantalissa

Väliaikainen pysäköintialue poistuu käytöstä.

Tullikadun, Tuulensuunkadun ja Aurinkotien risteyksessä sijaitseva väliaikainen pysäköintialue poistuu käytöstä maanantaina 7. syyskuuta, kun Estelle-kerrostalojen rakentamista valmistelevat työt käynnistyvät.

Kiilto käynnistää muutosneuvottelut ja aikoo siirtää tuotantoa Hankasalmelta Turkuun

Kiilto käynnistää muutosneuvottelut 2. syyskuuta. Kiilto kertoi viime vuonna yhdistävänsä Kiilto Groupin, KiiltoClean Groupin ja Kiilto Familyn yhdeksi Kiilto Groupiksi.

Tutustu Astra-teosten taiteilijoihin

Maria Wolfram.

Tänä syksynä Åbo Akademin säätiö järjestää uuden Astra Art Talk -keskustelusarjan, jossa Astra -kampusrakennuksessa esillä olevien teosten taiteilijat kertovat taiteestaan, työskentelytavoistaan ja teostensa taustalla olevista ajatuksista. Kaikki taiteesta kiinnostuneet ovat lämpimästi tervetulleita mukaan.

Auto ulos Tarvasjoentieltä Paimiossa, kuski sairaalaan

Auto ajautui ulos Tarvasjoentieltä Kotimäentien kohdalla Paimiossa tiistaina aamulla. Ajoneuvo päätyi ulosajon seurauksena katolleen.

Turun pääkirjaston ensi vuoden näyttelyhaku käynnistyy

Näyttelyaikaa voivat hakea yksityishenkilöt, yhteisöt tai työryhmät, ammattilaistaiteilijat, kuva- tai kädentaitojen harrastajat sekä toimintaansa esittelevät yhdistystoimijat.

Turun kaupunginkirjaston pääkirjaston näyttelytilojen haku ensi vuodelle 2027 on auki 1.–30. syyskuuta. Kaikille avoin haku lisää läpinäkyvyyttä ja tasa-arvoisuutta pääkirjaston tilojen käytön suhteen.

Oikaisu

Suojatieturvallisuutta käsittelevässä jutussa ( Aamuset 25.8.) oli virhe. Liikenneturvan koulujen lähisuojateillä tekemissä mittauksisa nopeusrajoituksen ylitti 83 prosenttia autoilijoista.

Kaupunginvaltuusto hyväksyi Herkuleksen korttelin ja Asemanaukion asemankaavanmuutokset

Kaupunginvaltuusto hyväksyi maanantaina yksinmielisesti ja ilman keskustelua Herkuleksen korttelin ja Asemanaukion asemankaavanmuutokset.

Sari Aalto ja Mikko Harju Skanssiaisten tähtivieraina

Sari Aalto.

Kauppakeskus Skanssin perinteistä Skanssiaiset-tapahtumaa vietetään keskiviikosta sunnuntaihin 2.–6. syyskuuta. Skanssiaisten ohjelmassa nähdään tänä vuonna muun muassa vatsastapuhuja Sari Aalto , laulaja Mikko Harju , hyvinvointivalmentaja Anna Saivosalmi , tubettajaduo Reissubroidit sekä MasterChef Suomi -voittaja Samuli Sepponen .

Peuran vasa pelastettiin uima-altaasta Kaarinassa

Pelastuslaitos pelasti peuran vasan uima-altaasta Palttinakadulla Kaarinassa tiistaina aamulla. Vasa jäi hyvä kuntoisena odottamaan emoaan lähimaastoon.

Turun valtuustossa perustettiin sateenkaariverkosto

Turun kaupunginvaltuustoon perustettiin sateenkaariverkosto.

Turun kaupunginvaltuustossa perustettiin maanatina sateenkaariverkosto, joka kokoaa yhteen sateenkaarikysymyksistä ja -oikeuksista kiinnostuneita kuntapäättäjiä. Sateenkaariverkostoon liittyneet valtuutetut ja varavaltuutetut ovat sitoutuneet edistämään Turun päätöksenteossa sateenkaarivähemmistöjen asemaa, yhdenvertaisuutta ja tasa-arvoa.

Näin moni tunnustaa menneensä huijaukseen sosiaalisessa mediassa

28 prosenttia suomalaisista kertoo klikanneensa somessa epäilyttävää linkkiä. Erityisesti nuoret tunnistavat ilmiön.

Valtuustoaloite vanhempien vapaaillan pilotoinnista Turussa

New Yorkin pormestari Zohran Mamdani lanseerasi kesällä Vanhempien vapaaillan (Parents’ Night Out) helpottamaan perheiden arkea ja tukemaan vanhempien jaksamista. Parents’ Night Outin ansiosta perheet, joilla ei välttämättä ole tukiverkkoja tai muuten mahdollisuutta lastenhoitoapuun, saavat vapaaillan. Mukaan ilmoittautuville lapsille kaupunki järjestää ohjattua toimintaa puistoissa. Aikuiset saavat aikaa levolle ja latautumiselle, asioiden hoitamiselle tai vaikkapa treffeille.

Älä unohda tehdä tätä kesän lopuksi

Säännöllinen puhdistus auttaa grillin lämmönsäätelyä toimimaan tasaisesti ja vähentää rasvapalon vaaraa.

Grillin syyspuhdistuksen laiminlyönti voi lyhentää laitteen käyttöikää ja lisätä rasvapalon vaaraa. Puhdistus on myös makuasia, sillä puhtaus vaikuttaa merkittävästi ruuan makuun.

Näköislehti

Urheilu

Otteluanalyysi: Inter nousi lisäaikamaalilla KuPSin kantaan

Eetu Huuhtanen sai jälleen tililleen nollapelin, vaikka KuPSin maalin hylkääminen kirvoittikin mielipiteitä vieraiden leiristä.

Interin ja KuPSin Veikkausliigan runkosarjan päättänyt kärkikamppailu ei noussut otteluna suurten klassikoiden joukkoon, mutta Interin viime hetken voittomaalin ansiosta lähtökohdat puolentoista viikon päästä alkavaan mestaruussarjaan ovat huikeat. Kärkikaksikon ero kauden huipennukseen lähdettäessä on yksi piste.

Gabriel Chicoine vahvistaa TPS:n takalinjoja

TPS on solminut kanadalaispuolustaja Gabriel Chicoinen kanssa kauden 2026–27 kattavan pelaajasopimuksen.

Wirmo ei lähde F-liigaan vain selviytymään

Valtaosa viime kaudella nousua juhlineesta Wirmon joukkueesta nähdään myös F-liigassa..

Salibandyn naisten F-liiga sai ensi kaudeksi lisää varsinaissuomalaista väriä, kun SBS Wirmo nousi viime keväänä korkeimmalle sarjatasolle. Syyskuun puolivälissä Varsinais-Suomesta Wirmon lisäksi sarjassa pelaavat TPS ja FBC Loisto.

Puukkokatsomo: Saku nostetaan legendojen rinnalle

Saku Koivu.

Monen TPS-fanin odottama päivä koittaa lokakuussa. Saku Koivun (kuvassa) pelinumero 11 nousee Turkuhallin kattoon.

Benedek Oláh siirtyi Kosken Kaikuun

Benedek Oláh.

Pöytätennisseura Kosken Kaiku saa riveihinsä kovan vahvistuksen, kun Benedek Oláh edustaa jatkossa varsinaissuomalaisseuraa. Oláh on Suomen kaikkien aikojen paras pelaaja, jonka korkein maailmanlistasijoitus on 50. Suomen ykköspelaaja hän ollut jo 15 vuotta ja edusti Suomea myös Rio de Janeiron olympialaisissa. Oláh pelaa ensimmäistä kertaa kotimaan pääsarjassa, sillä hän lähti ulkomaille jo ennen pääsarjadebyyttiään.

Kangasniemi vaihtaa Interistä Leicesteriin

Rasmus Karjalainen ja Ilari Kangasniemi.

Toppari Ilari Kangasniemi siirtyy Interistä Leicester Cityyn. Vuoden ajan sinimustia edustanut Kangasniemi siirtyy Englannin kolmannella sarjatasolla League Onessa pelaavaan seuraan pysyvällä siirrolla. Kangasniemi teki seuran kanssa viisivuotisen sopimuksen.