Turkulaisten hävikiltä pelastaman ruoan määrä yli kaksinkertaistui viime vuonna
Hävikkiruokaa verkossa myyvän Matsmartin turkulaisasiakkaat pelastivat 50 000 kiloa ruokaa hävikiltä viime vuonna, mikä on jopa 217 prosenttia enemmän kuin 2018.
– Turkulaisasiakkaidemme ansiosta 50 000 kiloa ruokaa sai viime vuonna uuden mahdollisuuden. Määrä yli tuplaantui edellisvuodesta, iloitsee Matsmartin Suomen-maajohtaja Michaela Böckelman.
Pelastetun ruoan määrä vastaa 78:aa tonnia hiilidioksidipäästöjä. Saman verran hiilidioksidipäästöjä syntyisi 185 edestakaisesta Turku–Gdansk-lennosta.
– Turkulaiset ovat edelläkävijöitä ostaessaan ruokaa verkosta. Uskomme, että kestävä kuluttaminen ja hävikkiruoan ostaminen verkosta tulee lisäämään suosiotaan entisestään tänä vuonna, ja uudet asiakkaat ja tavarantoimittajat löytävät palvelumme, kertoo Böckelman.
Matsmart on verkkokauppa, josta voi ostaa muun muassa sesonkien jäännöseriä tai tuotteita, joiden pakkaus on muuttunut. Samalla ruokahävikki vähenee.
Kotitalouksien ruokahävikki on henkilöä kohden noin 20 kiloa.
– Matsmartin Kantarilla teettämän tutkimuksen mukaan kolme neljästä suomalaisesta on huolestuneita ympäristöstä, mikä näkyy myös siinä, että ruoan ympäristövaikutuksista ollaan entistä enemmän tietoisia. Vähentämällä ruokahävikkiä asiakkaamme vaikuttavat aidosti ympäristöön ja säästävät samalla rahaa, kertoo Böckelman.
Tuhannen ruokakilon valmistaminen aiheuttaa noin 1 540 kilon hiilidioksidipäästöt Ruotsin Luonnonsuojeluviraston mukaan.
Koko Suomessa pelastettiin Matsmartin kautta 1 227 000 kiloa ruokaa, joka vastaa 1 889 tonnia hiilidioksidipäästöjä, mikä vastaa 1 765 edestakaista yhden hengen lentoa Helsingistä Lontooseen (WWF:n ilmastolaskurin mukaan).
Tutkimus toteutettiin Kantarin Forum-paneelissa viikolla 14 viime vuonna. Vastaajina olivat 18–79-vuotiaat suomalaiset. Vastaajamäärä oli 1 191.
Aamuset-kaupunkimedia (AKM)