Turun yliopistossa toteutettu väitöskirja tuo esiin Suomen ja Saksan kielikoulutuksen eroavaisuudet ja yhtäläisyydet. Tutkimuksessa ääneen pääsivät sekä uutta kieltä opettavat että opiskelevat ihmiset.

Kotoutumiskoulutus on enemmän kuin kielenopetusta: se on maahan muuttaneiden hyvinvoinnin ja osallisuuden ydin, joka vaatii riittäviä resursseja, vuorovaikutusta ja opettajien asiantuntemusta. Asia selviää Turun yliopiston väitöskirjatutkija, FM Miira Häkkisen tuoreesta väitöskirjasta.

Häkkinen vertasi väitöstutkimuksessaan työikäisten maahan muuttaneiden kielikoulutusta Suomessa ja Saksassa osana työvoimapoliittista kotoutumista. Sekä Suomessa että Saksassa kielikoulutusta haastavat yhteiskunnalliset muutokset, kuten väestön ikääntyminen, työvoimapula ja kotoutumispalvelujen paikallistuminen. Koulutusta ohjaavat myös samat eurooppalaiset tavoitteet, jotka määrittävät kielitaitotasot.

Maiden välillä on kuitenkin merkittäviä eroja maahanmuuton määrissä ja kotoutumispalveluiden rakenteissa. Nämä erot heijastuvat kielikoulutuksen sisältöön ja pedagogisiin ratkaisuihin. Häkkisen väitöstutkimus syventyy näiden erojen kautta siihen, mitä suomalainen ja saksalainen kotoutumiskoulutus voivat oppia toisiltaan.

– Aiheen tutkiminen on tärkeää, sillä kotoutumiskoulutuksen kehittämiseksi tarvitaan syvällistä ymmärrystä sekä opettajilta että opiskelijoilta, Häkkinen sanoo tiedotteessa.

Väitöstutkimuksen tulokset paljastavat kielenopetuksen rakenteellisia haasteita, joita muovaavat hallinnolliset odotukset, yhteiskunnalliset muutokset ja opettajien ammatillinen identiteetti.

Suomessa opettajat korostavat lähiopetuksen merkitystä oppimisen edistämisessä kaikilla tasoilla, jotta opiskelijat eivät jäisi heikoille kielitaidon suhteen työelämässä. Saksassa opettajat kuvaavat tiukkojen aikataulujen aiheuttamaa painetta, joka rajoittaa pedagogisesti mielekkäitä valintoja. Aikuisoppijoiden elämäntilanteet tuovat haasteita, jotka heikentävät keskittymistä kielenoppimiseen.

Häkkinen kertoo, kuinka Saksassa eräs opettaja kuvasi työssään avuttomuuden tunnetta: opiskelijan sulkeutuminen ja turhautuminen tulisi pystyä estämään. Monelle opiskelijalle kielenopettaja on ainoa päivittäinen kontakti paikallisiin.

Suomessa opettajat painottavat, että vuosien aikana kertynyt tieto on tärkeää jakaa, jotta kielikoulutuksen tavoitteet olisivat realistisia.

– Työ vaatii asiantuntemusta, ja tarvitaan vahvempaa ammattiylpeyttä etenkin, kun opetuksen tuloksia tulkitaan joskus virheellisesti, Häkkinen kertoo.

Tutkimustulosten mukaan sekä Suomessa että Saksassa opiskelijat kokevat kielitaidon keskeiseksi osallisuuden, hyvinvoinnin ja tulevaisuuden rakentumisessa. Tukiverkostot kuitenkin vaihtelevat. Kieleen liittyvät seikat voivat olla kivuliaankin kritiikin kohteena esimerkiksi silloin, kun oman lapsen nimen ääntämiseen puututaan, kuten eräs äiti kertoi.

Oppijat korostavat, että kyky kysyä – ei vain kuunnella – uudella kielellä vaikuttaa arkeen ja työelämään. Yksi vastaajista kuvailee tätä mahdollisuudeksi “rentoutua henkisesti yhteiskunnassa”. Suomessakaan englanti ei aina ole vaihtoehto, jos esihenkilö ei sitä puhu.

Kuten eräs kokenut suomen kielen opettaja haastattelussa totesi, elämme yhteiskunnassa, jossa osaaminen täytyy osoittaa paikallisen kielen avulla. Tämä on tärkeä huomio koulutuksen kehittämisessä myös Saksan lähihistorian valossa. Jo pitkään maassa asuneet saattavat hallita suullisen kielitaidon, mutta kirjallisen kielen oppiminen on vaikeaa.

Yksi Häkkisen Saksassa haastattelemansa opiskelija kuvaili tilannettaan: “Kun muutin Saksaan, puhuin kieltä jo vuoden sisällä, mutta en osannut lukea tai kirjoittaa. Ja nyt oppiminen on minulle vaikeaa. Kun tulin, kielikoulutusta ei ollut tarjolla. Nyt olen taistellut kielikoulutukseen pääsemiseksi. Minulle sanottiin, että puhun niin hyvää saksaa, etten tarvitse opetusta, mutta vastasin: enhän osaa lukea tai kirjoittaa!”

Väitöstutkimuksen mukaan uuden kielen käyttö edellyttää halua ja myönteisiä kokemuksia, sillä vuorovaikutuksen laatu ohjaa tunnetta kuulumisesta. Häkkisen mukaan tätä halua voidaan vahvistaa onnistuneilla opetustilanteilla.

Häkkisen väitöstutkimus osoittaa, että kielikoulutuksen rooli on merkittävä maahanmuuton jälkeen. Maahanmuuttajien elämäntilanne on vaativa, ja kielen oppiminen edellyttää tukea muilta. Puhekumppanien asenne, niin kielikoulutuksessa kuin sen ulkopuolella, on ratkaisevassa asemassa.

Vuorovaikutusta harjoitellaan yhdessä, ei yksin. Opetustilanteessa on mahdollista harjoitella spontaania reagointia uudella kielellä.

– Tämä taito on välttämätön kaikissa arjen kohtaamisissa. Lähiopetus tarjoaa myös mahdollisuuden spontaaniin vuorovaikutukseen, huumoriin, kokemusten jakamiseen ja nähdyksi tulemiseen, Häkkinen sanoo.

Tutkimus osoittaa kielitaidon olevan välttämätön hyvinvoinnille, sillä se edustaa toivoa tulevasta uudessa elinympäristössä vaikeassa elämäntilanteessa ja mahdollistaa työllistymisen. Kieli liittyy myös perhe-elämään, ystävyyssuhteisiin ja arjen asiointiin.

– Maahan muuttaneiden kielikoulutuksen odotuksena on, että kieltä opitaan nopeasti ja tehokkaasti, mutta todellisuudessa kielenoppiminen vie aikaa ja vaatii vuorovaikutuksen harjoittelua. Tätä varten tarvitaan asiantuntevaa ohjattua opetusta ja riittävästi aikaa opetustilanteessa, Häkkinen toteaa.

Häkkinen esittää väitöskirjansa Language Education for Working-age Migrants in Finland and Germany: Comparative Ethnography in Two European Settings julkisesti tarkastettavaksi Turun yliopistossa perjantaina 12. joulukuuta kello 12 (Turun yliopisto, Educarium, Edu2-luentosali, Assistentinkatu 5).

Vastaväittäjänä on professori Roger Säljö (Göteborgin yliopisto, Ruotsi) ja kustoksena professori Mirjamaija Mikkilä-Erdmann (Turun yliopisto). Tilaisuus on englanninkielinen. Väitöksen alana on kasvatustiede.

Aamuset-kaupunkimedia (AKM)