Stålarminkadun henkirikoksesta epäilty vangittu, väkivallanteko tapahtunut "perheen sisällä"
Turun Stålarminkadun 30. syyskuuta tapahtuneesta henkirikoksesta epäilty on vangittu perjantaina Varsinais-Suomen käräjäoikeuden päätöksellä todennäköisin syin epäiltynä murhasta.
Kyseessä on perheen sisällä tapahtunut väkivallanteko. Teon jälkeen uhri poistui tekoasunnosta pihalle viereisen päiväkodin läheisyyteen, josta hänet toimitettiin sairaalaan.
Epäilty tekijä otettiin kiinni tapahtumapaikalta yksityisasunnosta. Tapahtumasta ei missään vaiheessa aiheutunut vaaraa ulkopuolisille. Epäilty on vuonna 1993 syntynyt mies.
Tutkinta on aluillaan. Asiassa on yhä osallisia ja todistajia kuulematta, eikä poliisi halua kommentoida tarkemmin tapahtumien kulkua. Tekoa tutkitaan tällä hetkellä murhana, mutta poliisi ei tässä vaiheessa kommentoi sitä, millä perusteella teko luokitellaan murhaksi.
On myös mahdollista, että rikosnimike vielä muuttuu tutkinnan aikana. Poliisi haluaa myös kunnioittaa uhrin lähiomaisia, eikä siitäkään syystä kerro tapahtumista tarkemmin julkisuuteen.
Aamuset-kaupunkimedia (AKM)