Suden DNA-näytekeräyskausi alkaa marraskuussa ja kestää helmikuun loppuun. DNA:ta saadaan suden jätöksistä, joita keräävät vapaaehtoiset ja Luken kenttähenkilöstö.

Talvisin kerätään suden ulosteita DNA-analyysejä varten. DNA-analyysit ovat olleet osa Luken susikannan seurantaa vuodesta 2015, mutta vain osalla reviireistä. Tulevana talvena DNA-näytekeräys laajenee kaikkien susilaumojen ja -parien reviireille.

– Länsi-Suomessa näytteitä ovat keränneet sekä vapaaehtoiset että Luken työntekijät. Nyt vapaaehtoiskeräys laajenee myös Itä-Suomeen, kertoo Luonnonvarakeskuksen tutkimuspäällikkö Katja Holmala.

Luken ja vapaaehtoisten lisäksi keräykseen osallistuvat Suomen riistakeskus ja SusiLIFE-hanke.

Vapaaehtoisten panos on erittäin tärkeä osa DNA-seurantaa. Näytteitä voi kerätä kuka tahansa luonnossa liikkuja, joka tunnistaa eläinten jälkiä ja jätöksiä.

– Alueen susien elämä aukeaa DNA-tutkimuksen avulla paremmin. Jätöksen jättäjä tunnistetaan, ja näin myös kannanarviointi tarkentuu, kertoo Lounais-Suomessa näytteitä keräävä vapaaehtoinen Katri Okkas.

Alkava näytekeräyskausi on Okkasin viides.

– Kerättyjä näytteitä on kertynyt vuosien varrella useita kymmeniä, ja ne ovat kuuluneet 14 eri susiyksilölle.

Okkas ryhtyi näytekerääjäksi sattumalta. Ensimmäiset näytteet tulivat vastaan tutulla metsäpolulla.

– Reitit, joilla liikun luonnossa, ovat suurimmaksi osin tuttuja vuosien takaa jo ennen susireviirien vakiintumista alueille. Niillä tulee liikuttua ympäri vuoden marjastamassa, sienestämässä ja lenkkeilemässä koiran kanssa. Tuntuisi hassulta, ettei sitä pökälettä poimisi, kun se eteen tulee, Okkas sanoo.

Vapaaehtoiset näytekerääjät rakentavat riistantutkimuksen kanssa yhteistä tietopohjaa alueensa susitilanteesta. Kun alueen sudet tunnetaan, ennakointi vahinkojen välttämiseksi helpottuu ja susiin kohdistuva toiminta on yksilöidympää.

Limingan seudun riistanhoitoyhdistyksen puheenjohtaja Juha Meskus lähti aluksi keräykseen velvollisuudentunnosta.

– Koin DNA-näytekeräyksen meidän tehtäväksemme. DNA:n avulla voidaan todentaa alueen susitilanne, ja sitä varten pitää kerätä näytteitä, Meskus sanoo.

Lopulta velvollisuus muuttui aidoksi mielenkiinnoksi. Meskuksen mukaan ensimmäinen näytekeräystalvi oli oppimatka suden käyttäytymiseen.

– Opimme, miten susi saalistaa ja missä se liikkuu. Jos sudet jäivät alueelle, se tarkoitti, että niillä oli saalis.

DNA toimii kuin sormenjälki, jokaisella yksilöllä se on ainutlaatuinen. Se kertoo luotettavasti, mikä yksilö jätöksen jätti. Näytteestä määritellään myös, oliko kulkija susi, koira, koiran ja suden risteymä vai jokin muu.

Kun näytekeräystä jatketaan useita vuosia, paikalliset pystyvät seuraamaan yksilöiden historiaa ja paikallisen tilanteen muuttumista.

– Kolarissa kuolleesta sudesta saatiin DNA:n avulla tietää, mistä laumasta eläin oli kotoisin, Meskus kertoo.

Aamuset-kaupunkimedia (AKM)