ARA:n asuntomarkkinakatsaus: Asumisoikeusasuminen selvästi edullisempaa kuin vuokra-asuminen – ero kasvanut viime vuosina

Asumisen rahoitus- ja kehittämiskeskus ARA:n tuoreen asuntomarkkinakatsauksen mukaan asumisoikeusasuminen on edelleen selvästi edullisempaa kuin asunnon vuokraaminen vapailta vuokramarkkinoilta. Ero on suurin Helsingissä ja muualla pääkaupunkiseudulla. Viime aikoina kohtuuhintaisten asumisoikeusasuntojen kysyntä on kasvanut selvästi muun muassa hybridityön yleistymisen ja korkotason nousun myötä.

Asumisen rahoitus- ja kehittämiskeskus ARA:n 27. lokakuuta julkaiseman asuntomarkkinakatsauksen mukaan vapaarahoitteiset vuokrat ovat erityisesti Helsingissä ja pääkaupunkiseudulla, mutta myös muissa suurissa kaupungeissa selvästi omakustannusperiaatteella toimivia asumisoikeusasuntojen käyttövastikkeita kalliimpia.

Vapaarahoitteiset vuokrat ovat Helsingissä 55 prosenttia, Espoossa 34 prosenttia, Vantaalla 33 prosenttia, Oulussa 29 prosenttia, Turussa 28 prosenttia, Tampereella 26 prosenttia, Kuopiossa 22 prosenttia, Jyväskylässä 18 prosenttia ja Lahdessa 16 prosenttia asumisoikeusasuntojen käyttövastikkeita kalliimpia. Ero on kasvanut viime vuoteen verrattuna, kun vuokralla asuminen on kallistunut suhteessa enemmän kuin asumisoikeusasuminen. Asumisoikeusasuntojen käyttövastikkeet ovat nousseet koko maassa vuoden aikana keskimäärin 0,9 prosenttia.

Kaikissa suurissa kaupungeissa Espoota lukuun ottamatta käyttövastikkeet ovat myös niin ikään omakustannusperiaatteella toimivia ARA-vuokria edullisempia. Oulussa eroa on kymmenen prosenttia, Lahdessa seitsemän, Tampereella kuusi ja Jyväskylässä sekä Vantaalla neljä prosenttia asumisoikeusasumisen eduksi.

– Asumisoikeusasumisen kohtuuhintaisuus ja turvallisuus korostuvat erityisesti nyt, kun korot ja niiden myötä asumisen kustannukset ovat nousussa ja taloudellinen epävarmuus lisääntyy. Asumisoikeusasuminen on riskitön ja joustava asumismuoto. Asukkaan muuttaessa pois asumisoikeusmaksu palautetaan takaisin tarkistettuna rakennuskustannusindeksillä, joka kesä-syyskuussa oli noussut keskimäärin vajaat kahdeksan prosenttia vuodentakaisesta. Tässäkin mielessä asumisoikeusasuminen on taloudellisesti hyvä valinta, arvioi Suomen Asumisoikeusyhteisöt ry:n puheenjohtaja Jari Riskilä.

Asumisoikeusasuntoja tarjoavien yhtiöiden mukaan asuntojen hakijamäärät ovat kasvaneet merkittävästi viimeisten parin vuoden aikana. Taustalla ovat koronapandemia, työnteon uudet mallit sekä kasvanut taloudellinen epävarmuus.

– Koronapandemia kasvatti hakijamääriä, kun ihmiset joutuivat olemaan aiempaa enemmän kotona ja kaipasivat enemmän asuinneliöitä. Kun koronan jälkeen hybridityöstä on tullut varsinkin tietotyöntekijöiden keskuudessa uusi normaali, tarvitaan tilaa etätöiden tekemiselle. Erityisesti isompia perheasuntoja on kysytty aiempaa enemmän, kertoo Suomen Asumisoikeusyhteisöt ry:n ensimmäinen varapuheenjohtaja Esa Mustonen.

Asumisoikeusasuntojen vaihtuvuus on pientä, ja se on pienentynyt yhtäjaksoisesti vuodesta 2013 alkaen. Myös tyhjillään olevien asuntojen määrä on vähentynyt. Elokuussa 2021 vähintään kaksi kuukautta tyhjillään olevia asuntoja oli 250, mikä on 44 asuntoa vähemmän kuin vuotta aiemmin.

Asumisoikeusasunnot keskittyvät suuriin, kasvaviin kaupunkeihin ja niiden kehyskuntiin, joissa kohtuuhintaiselle asumiselle riittää kysyntää. Pääkaupunkiseudulla sijaitsee 45 %, Tampereen seudulla 11 % ja Turun seudulla yhdeksän prosenttia Suomen asumisoikeusasunnoista. Oulun, Jyväskylän, Kuopion ja Lahden seuduilla on yhteensä 18 prosenttia asumisoikeusasunnoista.

– Vaikka asumisoikeusasuntojen määrä koko Suomen asuntokannasta jää alle kahden prosentin, on niiden määrissä paikkakuntakohtaisia eroja. Esimerkiksi Jyväskylässä niiden määrä on neljä prosenttia ja pääkaupunkiseudullakin niiden osuus on lähes neljä prosenttia asuntokannasta. Rakentaisimme mielellämme kohtuuhintaisia asuntoja kasvukeskuksiin enemmänkin, kun vain saisimme tontteja, kertoo Suomen Asumisoikeusyhteisöt ry:n toinen varapuheenjohtaja Elias Kiviranta.

ARA:n katsauksen mukaan Suomessa oli 31.8.2021 mennessä noin 54 000 asumisoikeusasuntoa 48 kunnassa. Asuntojen määrä lisääntyi noin 2 000 asunnolla vuoden takaiseen verrattuna. Kuluvan vuoden aikana uusia asumisoikeusasuntoja valmistuu 1564. Eniten rakennetaan Helsinkiin (555), Espooseen (188), Keravalle (148), Jyväskylään (118) ja Tampereelle (109).

Suomen suurimmat asumisoikeusyhteisöt ovat (suluissa asuntojen määrä 31.8.2021) Asuntosäätiön Asumisoikeus Oy (17 019), TA-Asumisoikeus Oy (15 116), AVAIN Asumisoikeus Oy (8 097) ja Helsingin Asumisoikeus Oy (5 560).

Aamuset-kaupunkimedia (AKM)

Tulipalo vaati ihmishengen Kaarinassa

Yksi ihminen on kuollut omakotitalon tulipalossa Littoistentiellä Kaarinassa torstaina illalla.

Täyttä asiaa: Miksi ampumasektori on kohti luontopolkua?

Suosikkeihini kuului ehdottomasti Tenavat ja Lassi&Leevi mutta nykyisin myös Fingerpori ja Kamala luonto .

Oletko nähnyt droonin lentämässä metsässä tai pellolla?

Maanmittauslaitoksen Paikkatietokeskuksen kehittämä metsän sisällä lentävä drooni.

Maanmittauslaitoksessa on käynnissä lukuisia drooneihin liittyviä tutkimushankkeita, joissa tuotetaan tietoa muun muassa metsätuholaisten ja metsäpalojen ehkäisemiseksi sekä maatalouden innovaatioihin. Drooneilla tehtävässä kaukokartoituksen tutkimuksessa Suomi edustaa alan kansainvälistä tieteellistä huippua.

Lintu jumissa liesituulettimen hormissa Raisiossa

Lintu jäi jumiin liesituulettimen hormiin Päiväkummunkadulla Raisiossa torstaina iltapäivällä. Kun pelastuslaitoksen väki kolisteli katolla, lintu tuli omin voimin pois hormista.

Päivitetty Käypä hoito -suositus: Mikrobilääkehoito aina toissijaista hoitoa hammasinfektioissa

Hammasperäisen infektion ensisijaista hoitoa on infektiopesäkkeen hammaslääketieteellinen hoito. Mikrobilääkkeitä tulee käyttää vain tilanteissa, joissa niistä voidaan perustellusti odottaa olevan hyötyä.

Hammasperäiset äkilliset infektiot tulee hoitaa viiveettä, sillä ne voivat vaikeimmillaan edetä nopeasti henkeä uhkaaviksi. Epäiltäessä hammasperäistä infektiota potilaan tulee hakeutua tai hänet tulee ohjata hammashoitoon, mikrobilääkehoito on aina toissijaista tukihoitoa.

Tallink paransi tulosta vuoden kolmannella neljänneksellä

Tallink Grupp raportoi vuoden kolmannella neljänneksellä 40,8 miljoonan euron nettotuloksen. Vahva kesäsesonki näkyi 233,1 miljoonan euron liikevaihtona. Matkustajamäärät kasvoivat kolme prosenttia verrattuna edellisvuoden vastaavaan ajanjaksoon ja nousivat 1,77 miljoonaan. Koko vuoden yhdeksän ensimmäisen kuukauden tulos heijastaa yleistä taloustilannetta, alkuvuoden laivojen seisontaa sekä huoltopäiviä.

Turun alueen positiivisimmat valittu – tänä vuonna palkittiin myös positiivisin elämäntyö ja saaristoteko

Sinikka Mäkelä (Rymättylä, takana vas.), Pentti-Oskari Kangas (Positiivareiden tuomariston puheenjohtaja), Hannu Hurme (Kaarina), Heikki Tursas (Raisio). 
Eeva Torniainen (Turku, wedessä vas.), Mimosa Leino (Naantali), Timo Ketonen (Positiivisin ympäristöteko), Ulla Varjus (Vastaanotti postuumisti myönnetyn Vaakku Varjuksen elämäntyön palkinnon). Kuvasta puuttuu Turun positiivisin ulkopaikkakuntalainen Niina Lahtinen.

Turun seudun vuoden 2025 positiivisimmat henkilöt on valittu. Turun Positiivarit palkitsevat vuosittain ihmisiä, jotka luovat ympärilleen positiivista energiaa ja hyvää mieltä.

Poliisi selvitti autoihin kohdistuneen varkauksien sarjan Paraisilla

Paraisilla on viimeksi kuluneina viikkoina varastettu lukitsemattomista autoista omaisuutta. Poliisi on saanut tekijän kiinni ja varkaussarja selvitettyä.

Huili avaa Maskussa Nesteen liikenneasemalla

Huili avaa Maskussa.

Huili laajenee Maskuun, kun uusi taukopaikka avaa ovensa Neste Riviera Masku -liikenneasemalla tiistaina 28. lokakuuta kello 11.

Tuomiokapituli esittää Kustavin, Taivassalon ja Vehmaan seurakuntien yhdistämistä Vakka-Suomen seurakunnaksi

Turun arkkihiippakunnan tuomiokapituli on tehnyt 23. lokakuuta aloitteen Kustavin, Taivassalon ja Vehmaan seurakuntien seurakuntaliitoksesta 1.1.2027 lukien. Uuden seurakunnan nimi olisi Vakka-Suomen seurakunta. Sen toiminta jatkuisi kolmella alueella, joiden niminä olisivat esimerkiksi Kustavin kirkkoalue, Taivassalon kirkkoalue ja Vehmaan kirkkoalue tai muut vastaavat seurakunnan valitsemat osa-alueiden nimet.

Lasten kulttuuriviikolla Maskussa satuja, taidetta ja yllätyksiä

Kulttuuriviikon aikana Maskussa tutustutaan myös satujen maailmaan. Kuvassa tarinoi Mervi Nikula.

Maskun lasten kulttuuriviikkoa vietetään lauantaista ensi viikon sunnuntaihin. Viikon aikana ympäri Maskua nautitaan teematapahtumista, saduista ja kisoista. Luvassa on myös yllätysohjelmaa.

Konkurssiaalto kiihtyy – moni yrittäjä jää ansioturvan ulkopuolelle

Arvioiden mukaan tänä vuonna yli 3 000 yritystä voi ajautua konkurssiin – enemmän kuin vuosiin. Yrityksiä on jo nyt lopettanut ennätysmäärä, ja erityisesti yksinyrittäjien osuus kasvaa nopeasti.

Hannele Lehtonen aloittaa Turun kaupunginmuseon kokoelmaintendenttinä

Hannele Lehtonen.

Filosofian maisteri Hannele Lehtonen on valittu Turun kaupunginmuseon Kokoelmat-vastuualueen intendentiksi. Lehtonen aloittaa tehtävässään 1. tammikuuta.

Ville Niinistö: Uusi EU:n pakotepaketti syventää kiristysruuvia Venäjän talouteen

Europarlamentin Venäjä-valtuuskunnan puheenjohtaja Ville Niinistö (vihr.) kiittää EU-komissiota ja jäsenmaita uuden 19. pakotepaketin hyväksymisestä. Siinä pakotteiden piiriin tulee Venäjän LNG-kaasuntuonti Eurooppaan ja siinä lisätään toimia Venäjän varjolaivaston pysäyttämiseksi. Niinistö peräänkuuluttaa sen vaikutusten vahvistamista sillä, että parlamentin ja jäsenmaiden energiaministerineuvoston käsittelyssä parhaillaan oleva laki kaasuntuonnin pysyvästä kiellosta hyväksytään mahdollisimman tiukkana. Niinistö on asiassa parlamentin pääneuvottelijana.

Viemäri- ja vesijohtotyö sulkee ajokaistan Köydenpunojankadulla

Viemäri- ja vesijohtotyö jatkuu Köydenpunojankatu 13:n kohdalla 23.10.–5.11. Yksi ajokaista on pois käytöstä. Nopeusrajoituksena on 30 km/h.

Jokaiselle varsinaissuomalaiselle nimetty omatiimi terveysasemalta

Varsinaissuomalaiset ohjataan koko Varsinais-Suomen hyvinvointialueella (Varha) ensisijaisesti oman hoitotiiminsä ammattilaiselle, kun he asioivat terveysasemalla. Uudistus parantaa kiireettömän hoidon jatkuvuutta ja siten tiedonkulkua ja potilasturvallisuutta. Potilaalta oman tiimin saaminen ei edellytä toimenpiteitä.

Papinsaareen avattu uusi leikkipaikka

Papinsaaren uusi leikkipaikka.

Hirvensalon Papinsaaren on avattu uusi leikkipaikka. Luontoteema näkyy leikkipaikan polkujen sijoittelussa, kasvillisuudessa ja välineissä. Leikkipaikka on terassitason ympärille. Terassille pääsee esteetöntä luiskaa ja portaita pitkin.

Lääkeinfo.fi-palvelu modernisoitu sekä ulkoasultaan että käyttöliittymältään

Lääkeinfo.fi-verkkopalvelun sisältämät pakkausselosteet ovat virallisia ja viranomaisen hyväksymiä, ja ne koskevat Suomessa myytäviä lääkevalmisteita. Palvelu on ollut kansalaisten käytettävissä jo lähes 20 vuoden ajan. Uudistunut Lääkeinfo.fi-palvelu on julkaistu 22. lokakuuta.

Urheilu

Otteluanalyysi: TPS tyrmäsi KTP:n ja tarrasi kiinni liigapaikkaan

Maalivahti Dan Lauri piti KTP:n nollissa.

Harva uskoi tällaiseen tulokseen etukäteen. TPS tuli ja löi altavastaajana liigajoukkue KTP:n 3-0 taistelussa paikasta jalkapalloilun Veikkausliigaan. Kaksiosaisen liigakarsinnan toinen osa pelataan sunnuntaina Kotkassa. Yhteistulos ratkaisee kumpi pelaa ensi kaudella Veikkausliigassa – nykyinen liigajoukkue KTP vai Ykkösliigan kakkonen TPS.

Otteluanalyysi: Inter punnersi voiton vajaamiehisestä Gnistanista

Dimitri Legbo oli jälleen tehokas.

Inter nousi jalkapalloilun Veikkausliigassa pisteen päähän sarjakärki Kuopion Palloseurasta voittamalla Gnistanin maalein 2-1 Kupittaalla. Neljä joukkuetta – KuPS, Inter, SJK ja Ilves – on neljän pisteen sisällä, kun jäljellä on neljä ottelukierrosta. Nämä joukkueet ratkaisevat mestaruuden kohtalon Inter kohtaa vielä HJK:n ja KuPS:n vieraskentällä sekä SJK:n ja Ilveksen Kupittaalla.

TPS:n Ilona Heinonen pikkuhelmareiden mukana Ruotsiin

Ilona Heinonen kuuluu maajoukkueen kalustoon.

Suomen alle 19-vuotiaiden naisten maajoukkue pelaa 23. ja 27. lokakuuta harjoitusottelut Ruotsia vastaan. Ne ovat Suomelle viimeiset harjoituspelit ennen marraskuussa pelattavaa EM-karsintaturnausta, jossa Suomi kohtaa Ranskan, Walesin ja Turkin. Ruotsi-maaotteluissa Suomen joukkueessa pelaa myös TPS:n Ilona Heinonen .

Rasmus Holmasta FC TPS Turku Oy:n toimitusjohtaja

Rasmus Holma.

TPS Jalkapallon organisaatio vahvistuu paluumuuttajalla, kun entinen TPS-kapteeni, kahdeksan kauden aikana 186 virallista ottelua raitapaidoissa pelannut Rasmus Holma aloittaa seuran miesten edustusjoukkueen taustayhtiön, FC TPS Turku Oy:n, toimitusjohtajana.

Alfan kisoissa mukana sekä kokeneita nyrkkeilijöitä että ensikertalaisia

Sisu Salminen.

Turun Urheiluliitto, Turun Jyry ja Turun Teräs järjestävät nyrkkeilyn Alfan kisat Turussa Liikuntakeskus Alfassa lauantaina 25. lokakuuta kello 12.

Raision Loimu avaa vihdoin kautensa

Raision Loimu kohtaa lentopallon Mestaruusliigan avauksessa Hurrikaanin Kerttulan liikuntahallissa keskiviikkona 22. lokakuuta.

Raision Loimu aloittaa pitkän odottelun jälkeen lentopallon Mestaruusliiga-kautensa kotisalissa Kerttulan liikuntahallissa keskiviikkona 22. lokakuuta. Avausvastustajaksi saapuu kivikova paikallisvastustaja Hurrikaani-Loimaa, jota on povattu tälläkin kaudella aivan sarjan kärkikastiin mitali- ja mestariehdokkaaksi.