Koirat usein syynä naapurihäiriöihin
Lemmikit ovat osa ihmisten arkea ja elämää, mutta tärkeää on huomioida naapurit ja pohtia sopiiko oma eläin esimerkiksi kerrostaloon. Koirat aiheuttavat usein haasteita esimerkiksi haukkumisen ja keräämättömien jätösten takia. Pahimmassa tapauksessa asumismuoto vaikuttaa myös eläimen hyvinvointiin. Pienet ja hiljaiset lemmikit, kuten jyrsijät taas aiheuttavat harvoin minkäänlaista haittaa tai häiriötä naapureille, kertoo Kiinteistöliitto tiedotteessaan.
Järjestyslain mukaan koiran omistajalla on velvollisuus kerätä koiran jätökset taloyhtiön pihalta. Lisäksi koiraa on pidettävä taajama-alueella hihnassa.
Aamuset-kaupunkimedia (AKM)