Ympäristönmuutosta tutkitaan ja siitä puhutaan. Rinnalle on nousemassa toinen megahuoli, jota on tutkittu vähän ja josta puhutaan vähän: valosaaste. Keinovalo ja katuvalaistus ovat varsin uusia ilmiöitä, mutta niihin on totuttu niin, että niiden olemassaoloa ei edes noteerata. Valosaaste kuitenkin vaikuttaa esimerkiksi kasveihin ja eläimiin.

– Kaikki se valo, joka kohdentuu horisontin yläpuolelle on valosaastetta ja tarpeetonta, määritteli lehtori Timo Vuorisalo Turun yliopistossa Dark Sky Weekin esitelmässä pääkirjastossa.

– Valosaasteen tai keinovalon vaikutuksesta tiedetään paljon vähemmän kuin esimerkiksi eliöiden sopeutumisesta lämpenevään ilmastoon.

Valoa haaskataan etenkin kaupungeissa. Se näkyy öisissä satelliittikuvissa. Suomessa kirkkaana paistavat myös muun muassa Närpiön kasvihuoneet. Satelliiteista havaittavan keinovalon määrä kasvoi ainakin 49 prosenttia vuosina 1992–2017. Kaikki keinovalo ei näy satelliitteihin. Sen määrän arvioidaan kasvaneen jopa 2–4-kertaiseksi.

Valosaaste on keinovaloa, joka on liian voimakasta, vääränlaista, väärään aikaan päälle kytkettyä tai väärin suunnattua. Se aiheuttaa haittaa ja kustannuksia. Valosaaste vaikuttaa kasvien valoreseptoreihin. Kasvit reagoivat valoon ja vähäinenkin valo voi käynnistää elintoimintoja. Keinovalot ovat heikkotehoisia, joten vaikutusta on vain välittömässä ympäristössä.

Jopa vähäinen välähdys yössä voi käynnistää lituruohon kukinnan. Plataanien, hevoskastanjoiden ja rauduskoivujen oksat pysyvät vihreinä keinovalon läheisyydessä. Keinovalo aikaistaa silmujen puhkeamista, houkuttelee hyönteisiä ja aikaistaa kaupunkilintujen laulua. Laulu on reviirikamppailua, joten pesintäkin aikaistuu.

Keinovalo häiritsee esimerkiksi kiiltomatojen viestintää. Naaras houkuttelee bioluminesessillä uroksia. Keinovalo voi haitata niiden lisääntymistä. Keinovalot haittaavat myös esimerkiksi muuttolintujen suunnistamista. Hämähäkit ja lepakot saalistavat keinovalojen läheisyydessä.

Katuvalaistuksen sai Euroopassa ensimmäisenä Pariisi vuonna 1667. Córdobassa tosin oli katuvaloja jo 900-luvulla. Turku sai katuvalaistuksen vuonna 1805 kolmantena ruotsalaiskaupunkina Tukholman ja Göteborgin jälkeen. Kyse oli öljy- ja kynttilälyhdyistä, joita tuli kaupunkiin 300. Kiinteistöt määrättiin huolehtimaan valaistuksesta.

Tukholmaan ”suden silmät” olivat tulleet jo vuonna 1747 krouvien edustalla järjestyshäiriöitä torjumaan.

– Tämä ei ollut asia, josta kaupunkilaiset olisivat olleet riemuissaan, arveli apulaisprofessori Panu Savolainen Aalto-yliopistosta.

Kaasuvalo tuli Turkuun vuonna 1862, sähkövalot 1899. Viimeiset kaasulamput sammuivat 1920-luvun lopulla.

– Ennen katuvaloja jokaisen oli kannettava omaa lyhtyä.

Kun aikaisemmin määrättiin, milloin valot pitää sytyttää, niin on todennäköistä, että tulevaisuudessa määrätään, milloin ne pitää sammuttaa. Lamppujen suuntaamiseen pitäisi kiinnittää huomiota ja siihen, mitä kasveja niiden ympäristössä on. Valaisintyypillä ja valon aallonpituudella on merkitystä.

– Mitään globaaleja raja-arvoja tai suosituksia ei ole keinovalon määrille toisin kuin esimerkiksi ilmansaasteille, arvioi Vuorisalo.

Lasse Virtanen