Jyväskylän yliopiston liikuntatieteellisen tiedekunnan tutkimuksessa havaittiin, että säännöllisesti urheiluseurassa liikkuneet lapset ja nuoret olivat keski-iässä fyysisesti aktiivisempia kuin ne, jotka olivat liikkuneet nuoruudessa vain vähän. Tytöillä myös seuratoiminnan ulkopuolinen vapaa-ajan liikunta oli yhteydessä aikuisiän suurempaan fyysiseen aktiivisuuteen. Lapsuuden ja nuoruuden liikuntaharrastamista seurattiin 9–18 ikävuoden välillä.

Tutkimus tukee aiempia tuloksia lapsuuden ja nuoruuden urheiluseuraharrastamisen positiivisista yhteyksistä aikuisiän liikkumiseen.

– Urheiluseuraharrastaminen voi vahvistaa yhteisöllisyyden tunnetta, liikunnan iloa ja toisaalta myös toimintaan sitoutumista, mikä voi tukea liikunnan harrastamisen jatkumista aikuisuuteen asti, kertoo apulaisprofessori Kasper Salin tiedotteessa.

Myös urheiluseuratoiminnan ulkopuolinen, omaehtoinen liikunta voi edistää elinikäisiä liikuntatottumuksia. Aiempia seurantatutkimuksia on kuitenkin vain vähän. Omaehtoisella liikunnalla tarkoitetaan omasta aloitteesta ja kiinnostuksesta lähtevää liikuntaa, joko yksin tai yhdessä muiden kanssa.

– Omaehtoinen liikunta voi olla monenlaista, kuten vaikkapa lenkkeilyä, pallopelejä tai liikunnallista leikkiä, tutkijatohtori Tuuli Suominen selventää.

– Havaitsimme, että tytöillä sekä urheiluseuraharrastaminen että omaehtoinen liikunta lapsuudessa ja nuoruudessa olivat yhteydessä suurempaan reippaan ja rasittavan liikkumisen määrään keski-iässä. Lisäksi urheiluseurassa säännöllisesti liikkuneiden tyttöjen päivittäinen askelmäärä aikuisiässä oli suurempi verrattuna vähän liikkuneisiin tyttöihin.

Pojilla sen sijaan positiivinen yhteys aikuisiän liikkumiseen havaittiin vain urheiluseuraharrastamisen osalta.

– Pojilla urheiluseuraharrastaminen oli yhteydessä suurempaan päivittäiseen askelmäärään, suurempaan kokonaisaktiivisuuteen ja vähempään paikallaanoloaikaan aikuisuudessa, Suominen kertoo.

Myös liikunnan motiiveissa ja tavoitteissa on havaittu aiemmissa tutkimuksissa sukupuolten välisiä eroja, jotka voivat selittää tämänkin tutkimuksen tuloksia.

– Urheiluseuraharrastamiseen usein liittyvä kilpailu on yleinen motivaatiotekijä erityisesti pojilla, ja etenkin kovatasoinen kilpailu on aiemmissa tutkimuksissa ennustanut suurempaa fyysistä aktiivisuutta aikuisiässä. Tytöillä liikunnan motiivit ovat sen sijaan liittyneet enemmän terveyteen, fyysiseen kuntoon ja sosiaalisuuteen, mikä voi tukea fyysisen aktiivisuuden jatkuvuutta sekä urheiluseuraharrastamisen että omaehtoisen liikunnan osalta, Suominen kertoo.

– Liikuntaan osallistumisen motiivit ovat kuitenkin yksilöllisiä ja moninaisia, ja juuri liiallinen kilpailu on yksi keskeinen syy liikunnasta pois jättäytymiseen molemmilla sukupuolilla, korostaa Salin.

Harrastusten kustannukset ja alhaiset pätevyyden kokemukset voivat olla esteitä liikuntaharrastukselle, minkä vuoksi liikkumista tulisi mahdollistaa ja tukea monipuolisesti ja erilaisissa ympäristöissä. Lasten ja nuorten liikunnan tukeminen sekä urheiluseuroissa että niiden ulkopuolella voi olla tärkeää elinikäisten liikuntatottumusten ja liikuntasuhteen rakentumisessa, Salin ja Suominen toteavat.

Tutkimus on osa laajempaa Lasten Sepelvaltimotaudin Riskitekijät (LASERI) -pitkittäistutkimusta, jossa samoja henkilöitä on seurattu vuodesta 1980 lähtien. Tässä osatutkimuksessa hyödynnettiin vuosina 1980, -83, -86 ja -89 kerättyä seuranta-aineistoa 9-, 12-, 15- ja 18-vuotiaiden tyttöjen ja poikien itseraportoidusta vapaa-ajan liikunnasta ja urheiluseuraharrastamisesta. Samojen tutkittavien aikuisiän fyysistä aktiivisuutta mitattiin kiihtyvyysmittareilla vuosien 2018–20 aikana, jolloin tutkittavat olivat keskimäärin 48-vuotiaita. Lapsuuden ja nuoruuden seuranta-aineistoa saatiin 2 550 tutkittavalta, joista aikuisiän fyysistä aktiivisuutta mitattiin 1 002 tutkittavalta.

Tutkimusta on rahoittanut Opetus- ja kulttuuriministeriö sekä Jenny ja Antti Wihurin säätiö.

Aamuset-kaupunkimedia (AKM)