Lounais-Suomen Diabetes ry nimitti Anneli Jylhän uudeksi toiminnanjohtajaksi
Lounais-Suomen Diabetes ry vahvistaa johtoaan. Yhdistyksen toiminnanjohtajana on aloittanut sairaanhoitaja (YAMK) Anneli Jylhä. Hän tuo Diabetesyhdistykseen vahvan osaamisensa diabeteksesta, yhdistystoiminnan johtamisesta sekä kouluttamisesta ja kehittämisestä.
Ennen uutta tehtäväänsä Jylhä toimi 18 vuotta Diabetesliiton palveluksessa eri tehtävissä, viimeisimpänä suunnittelijana ja asiantuntijahoitajana.
– Meillä on ilo toivottaa Anneli Jylhä uudistamaan ja kehittämään Lounais-Suomen Diabetes ry:n toimintaa uudelle tasolle yhdessä yhdistyksen hallituksen kanssa. Diabetes on mitä suurimmassa määrin kansanterveyttä uhkaava sairaus ja samalla diabeteksen hoidon kustannukset näkyvät merkittävällä tavalla kansantaloudellisina vaikutuksina. Haluamme, että Diabetesyhdistyksellä ja sen johdolla on selkeä tavoite yhdessä julkisten toimijoiden kanssa ehkäistä diabeteksen syntyä ja edistää diabetesta sairastavien hoitoa, sanoo Lounais-Suomen Diabetes ry:n puheenjohtaja Tapio Jokinen tiedotteessa.
Lounais-Suomen Diabetes ry:n toimii alueen diabeetikoiden yhdyssiteenä ja auttaa heitä elämänlaadun parantamisessa, valvoo alueen diabeetikoiden yhteiskunnallisia etuja sekä työskentelee diabeteksen aiheuttamien haittavaikutusten ennaltaehkäisemiseksi ja vähentämiseksi.
– Aloitan innokkaalla ja uteliaalla mielellä uudessa tehtävässäni asiantuntevan ja ammattitaitoisen asiantuntijaorganisaation johdossa. Haluan edistää jäsenistömme asioita ja heidän kokonaishyvinvointiaan. Yksi tärkeimmistä tehtävistäni on lisätä sidosryhmäyhteistyötä, jolla on vaikuttavuutta niin diabeteksen ennaltaehkäisyssä, diabetesta sairastavien hoidossa kuin laajemmin yhteiskunnallisesti, sanoo Jylhä.
Aamuset-kaupunkimedia (AKM)















