Turkulainen biologi Aino Öhman on pienestä asti rakastanut kasveja ja luontoa. Hänen puutarharakkautensa juontaa lapsuuteen, 1950-luvulla rakennetun kerrostalon pihapiiriin Tampereella, mikä oli aivan erilainen kuin nykyisin rakennettujen kerrostalojen pihat.

– Erityisesti rakastin sitä vanhaa syyshortensiaa, joka kukki loppukesästä vaaleanpunaiseen taittavin kukin. Se muistutti mielestäni aivan sellaista prinsessahattaramekkoa. Ja kun myöhemmin asuntoesittelyssä näin turkulaisen, 50-luvulla rakennetun kerrostalon pihalla syyshortensian kukkivan, niin se johdatti meidät asuntokaupoille, Öhman hymyilee.

Öhmania kiinnostaa vanhoissa puutarhoissa se, että ne elävät monimuotoisesti niin monin tavoin.

– Vanhoissa pihoissa kasvaa vuosikausia kukoistaneita kasveja ja eläimet viihtyvät niissä. Sen lisäksi kaikki ne ihmisten tarinat, jotka voi liittää istutettuihin kasveihin, ovat uskomattoman mielenkiintoisia. Se maa kantaa sisällään tarinoita myös niistä kauan sitten eläneistä sukupolvista tai edesmenneistä ihmisistä.

Öhman on myös kirjoittanut yhdessä toimittajaäitinsä Pirjo Silverin kanssa vanhoista pihoista ja sukutilastaankin tarinaa teoksessa Puutarhaihmiset – vanhassa pihassa suomalaisen puutarhakulttuurin juurilla (Warelia 2025).

– Kasvien juuria seuraamalla päätyy Suomessa usein juuri Turkuun. Monet kasvitieteen suuret nimet ovat 1700-luvun Pehr Kalmista alkaen työskennelleet juuri Turun seudulla ja vaikuttaneet suuresti siihen, mitä kasveja vaalimme suomalaisissa puutarhoissa, hän selittää.

Öhmanin sukutilalla Sastamalassa tilanpito aloitettiin jo 1800-luvun lopulla, ja siitä eteenpäin puutarha on kerännyt erilaisia kerroksia aikakauden puutarhatrendeistä. Nyt Öhman ja hänen äitinsä kitkevät lupiinit, ja jättävät sinne voikukat kukkimaan – kun isoäiti teki sen ajan trendien mukaan juuri toisinpäin.

– Kun puuhastelemme siellä ahkerasti, niin jokainen sukupolvi on jättänyt oman kädenjälkensä, Öhman sanoo.

Sukutilalla vaalitaan isoäidin 1960-luvun alussa kasvattamia tammia, mutta Öhman toteaa niiden olevan tammiksi suhteellisen nuoria. Hän pitääkin tärkeänä pihapuiden säästämistä puutarhassa, silloin kun ne ovat elinvoimaisia puita.

– Ei esimerkiksi nykyään pihoilla nähtävistä tuijista saa samalla tavoin suojaa auringolta, tuulelta ja kovalta sateelta. Suosittelen ihmisiä säästämään pihapuut, ja istuttamaan puita pihaan. Puut suojaavat myös yleistyneimmiltä säiden ääri-ilmiöiltä, kuten kovilta sateilta. En suosittelisi myöskään asfaltoimaan pihaa siksi, hän toteaa.

Biologina Öhman ei tunne huonoa omatuntoa siitä, että nurmikko ei ole leikattu siihen neljän millin tip top -kuosiin. Hänen mukaansa laiska puutarhuri on luonnon hyvä ystävä.

– Vaikka minulla usein sormet syyhyää, että pääsen upottamaan ne sukutilamme puutarhan multaan, niin pidän tärkeänä, ettei ympäristöä pidetä ylisiistinä. Voikukat ja apilat ovat todella hyvää ravintoa monelle pölyttäjälle. Nokkosia jätän taas nokkosperhoselle ja muillekin hyönteisille.

Öhman jättää pihaan myös lahopuuta hyönteisiä varten. Hän kertoo suosivansa vanhoja kasveja ja Suomen luontoon soveltuvia luonnonkasveja.

– Haitallisiksi luokitellut vieraslajit kitken pois, mutta kyllä minäkin ostan kaupan kukkasipuleita. Tosin tulppaanit olemme vaihtaneet narsisseihin, koska ne kestävät paremmin, eivätkä maistu peuroille.

– Jos ajattelee, että kaiken pitäisi olla todella siistiä, niin tosiasiassahan sieltä pihalta siivotaan se elämä pois. Kun biologina katselen puutarhoja, niin kyllä arvostan todella paljon moninaisuutta ja monimuotoisuuden vaalimista.

Marianne Rovio