Saaristomeren kansallispuiston tuore, vuoden 2025 lopulla julkaistu hoito- ja käyttösuunnitelma pyrkii sovittamaan yhteen alueen luonnon- ja kulttuuriperinnön suojelun, virkistyskäytön ja luontomatkailun tarpeita. Uusi suunnitelma kattaa Saaristomeren kansallispuiston lisäksi Saaristomeren suojelualueita, Natura 2000-alueita ja yksityisiä suojelualueita.

– Lain mukaan kansallispuistolla pitää olla hoito- ja käyttösuunnitelma 10-15 vuodeksi, joten nyt oli aika tehdä tilannekatsaus, sillä edellinen on päivitetty vuonna 2000, kertoo Metsähallituksen virkistyskäytön erityisasiantuntija Laura Lehtonen.

Lehtosen mukaan edellisessä suunnitelmassa ei ollut lainkaan mainintaa vedenalaisen ympäristön suojelusta.

– Vedenalaisesta ympäristöstä tarvitaan lisää tietoa, jota hyödynnetään esimerkiksi silloin, kun tehdään meriajokkaan siirtoistutuksia. Suunnitelmassa kirjattiin erityisesti ekologisesti merkittäviä vedenalaisia ympäristöjä kuten merenalainen osuus Saaristomeren halkovasta Salpausselästä.

Suunnittelualue on pinta-alaltaan 186 426 hehtaaria, ja siitä vesialuetta 95 prosenttia. Alueella on useita pieniä saaria.

– Koska vesialueiden osuus on suuri, niin on tärkeää, että on otettu huomioon vedenalainen ympäristö. Paine on tiedon lisäämisessä, ja että eri tapauksissa osataan reagoida oikein, kuten esimerkiksi öljyonnettomuuden sattuessa tai jos joku toteuttaa vedenalaista rakentamista kuten sähkölinjaa, jotta tiedämme miten toimia arvokkaimpien ympäristöjen suojelemiseksi.

Alueella halutaan kuitenkin myös vaalia ja säilyttää vähäisen ihmistoiminnan alueita. Tavoitteena onkin, että 92 prosenttia Saaristomerestä säilyisi luonnontilaisena.

– Vain viisi prosenttia suunnitelman pinta-alasta on virkistyskäytössä. Kansallispuiston merkittävin yleisökohde alueella on Örö, jossa matkailu voi vielä jossain määrin kasvaa tiiviin kesäkauden ulkopuolella.

Lehtosen mukaan suunnitelman myötä uusia taukopaikkoja ei ole tullut virkistyskäyttöön, sillä säästöjen vuoksi on ollut pikemminkin paineita karsia niistä. Trendiksi muodostuneiden telttailun ja melonnan kiinnostaessa yhä laajempaa yleisöä suunnitelmassa on huomioitu melojat.

– Olemme tarjonneet virkistyskäyttöön lisää leiriytymistilaa, kunhan leiriytymisestä ei jää jälkiä luontoon. Pyrimme täyttämään aukkopaikkoja, jotta melontamatkat eivät olisi niin pitkiä leiriytymiskohteiden välillä.

Aikaisemmin Saaristomeren kansallispuistossa on ollut kaksi sellaista saarta (Långlandet ja Små Sundskären), jossa ei ole mitään palvelurakenteita, mutta niissä on saanut telttailta.

– Näiden lisäksi olemme ottaneet aikaisemmin leiriytymisen kannalta pitkäksikin tulleiden melontareittien varrelle viisi uutta yöpymispaikkaa: Nötön Kappalholma, Norra Benskär, Låga Sundskär -saaret sekä rajatut alueet Gärskärissä sekä Bodön Ånholmsfladassa. Uudet kohteet ovat matalarantaisia, joten ne soveltuvat erityisesti melojien käyttöön.

Lehtonen kertoo, että aikaisemmin taukopaikkojen telttailualueet olivat heinikkoisilla alueilla, mutta nyt monia leiriytymisalueita on laajennettu kallioille ja puustoon, sillä nykyään telttoja pystytetään myös kallioille ja puiden väliin ripustettavat riippumatot ovat suosittuja.

Suunnitelmassa on huomioitu myös luonnonsuojelutyö. Lehtosen mukaan Saaristomeren erikoisuus on niittyverkosto, jonka jatkuvuus on tärkeää luonnon monimuotoisuuden säilyttämiseksi.

– Vanhojen perinneympäristöjen ja niittyjen hoitoa vaalitaan laiduntamalla ja käsipelillä sekä talkoovoimin. Esimerkiksi pikkuapollo on yksi merkittävä nimikkolaji, joille niityt ovat tärkeä ympäristö. Myös vieraspetopyynti jatkuu alueella linnuston suojeluksi.

Marianne Rovio