Keskustan sote-keskusta suunnitellaan Humalistonkadulle

Varsinais-Suomen hyvinvointialueen (Varha) hyvinvointialuejohtaja Tarmo Martikainen esittää aluehallitukselle, että Turun keskustan sote-keskukselle vuokrattaisiin toimitilat Humalistonkadulta.

Käsityöläiskadulla sijaitseva huonokuntoinen ja liian ahdas terveysasema halutaan korvata uusilla tiloille. Aluehallitus kokoontuu 8. syyskuuta.

Viime vuonna Varha sai tieto Erikoissijoitusrahasto eQ Yhteiskuntakiinteistöjen omistaman Terveystalon käytössä olevan lääkäriaseman tilojen vapautumisesta Terveystalon uudisrakennushankkeen valmistumisen jälkeen vuonna 2028. Tilojen arvioitiin sopivan melko vähäisin muutoksin sote-keskuksen käyttöön.

Omistajan kanssa tehtiin alkukesällä 2024 sopimus suunnittelukulujen korvaamisesta. Sopimuksen tarkoituksena oli tehdä sote-keskustoiminnan sijoittamisesta Humalistonkadun tiloihin tilakaaviot, joiden perusteella arvioidaan tilojen soveltuvuutta sote-keskuskäyttöön ja niissä tarvittavien muutostöiden laajuutta. Sopimuksen tekemisestä informoitiin aluehallitusta 4.6.2024 kokouksessa tiedoksiantoasiana ennen sopimuksen allekirjoitusta.

Selvityksen perusteella tilat sopivat pääosin pienin muutoksin sote-keskuskäyttöön. Hankkeesta on laadittu toiminnallinen suunnitelma, jonka on osaltaan hyväksynyt Sote-palvelulautakunta ja Tyks/sairaalapalvelulautakunta. Järjestämisjaosto päätti 11.12.2024 esittää toiminnallisen suunnitelman hyväksymistä aluehallitukselle siten, että toiminnalliseen suunnitelmaan lisätään kootusti arvio henkilöstömäärän muutoksista.

Keskustan sote-keskuksen toteutuspaikasta julkaistiin hankintailmoitus markkinavuoropuhelusta 5. helmikuuta. Markkinavuoropuhelun tarkoituksena oli kartoittaa markkinoilta mahdollisia potentiaalisia toimijoita, joilla olisi halu toteuttaa keskustan sote-keskuksen tilat ja vuokrata ne Varhalle noin 15 vuoden vuokrasopimuksella.

Konserni- ja toimitilajaosto edellytti, että ennen kuin edetään päätöksenteossa, jaostolle tuodaan selvitys päätöksenteon tueksi seuraavista asioista: tilaohjelma suhteessa Varhan taloustilanteeseen, digipalvelujen vaikutus sote-keskuksen palvelutarpeeseen sekä tilankäytön tarpeeseen ja tehokkuuteen liittyvät laskelmat. Lisäksi edellytettiin selvitystä Varhan omistamien kiinteistöjen soveltuvuudesta Turun keskustan terveyskeskuksen toimintojen käyttöön sekä Käsityöläiskadun terveyskeskuksen toiminnan mahdollisesta jatkamisesta vähintään siihen saakka, kun laboratorion vuokrasopimus on voimassa sekä selvitys uudisrakentamisen vaihtoehdosta.

Yhteenvedon mukaan markkinakartoituksen avulla ei löydetty vaihtoehtoja, jotka olisivat tilakustannukseltaan pienempiä. Nykyisissä tiloissa jatkaminen ei tule kyseeseen kasvavan tilatarpeen ja tilojen huonokuntoisuuden takia. Hankkeen toteutusvaihtoehdoista laadittu markkinakartoituksen yhteenveto on nähtävänä jaoston sähköisessä työtilassa.

Turun seudun väestönkasvu painottuu Turun keskustaan ja edellyttää siksi ratkaisua nimenomaan Turun keskusta-alueella. Humalistonkadun tilaratkaisun ja toiminnan suunnittelussa on tunnistettu mahdollisuus parantaa tilankäytön tehokkuutta ja työn tuottavuutta samalla kun sote-palvelujen integraatio paranee.

Keskustan sote-keskuksen tilojen vuokraamisesta Humalistonkadulta on jatkettu neuvottelua eQ:n Erikoissijoitusrahasto yhteiskuntakiinteistöjen kanssa. Tilojen vuokraamisesta on laadittu hankesopimus tiloissa tehtäviä korjaus- ja muutostöitä koskien sekä määräaikainen 15 vuoden vuokrasopimus.

Vuokrasopimuksen arvioitu alkamisaika on 1.3.2028. Pääomavuokra on sisältäen vuokranantajalle kuuluvat PTS-korjaukset 182 813 euroa kuukaudessa ja ylläpitovuokra sopimuksen allekirjoitushetkellä 55 061 euroa kuukaudessa eli yhteensä 237 874 euroa kuukaudessa.

Tilojen toiminnalliset muutoskustannukset ovat enintään 3,2 miljoonaa euroa, josta vuokralainen maksaa 15 vuoden poistoajalla investointivuokraa kuuden prosentin korolla. Jatkosuunnittelussa muutoskustannukset pyritään minimoimaan suunnittelunohjauksella. Investointivuokran enimmäismäärä 27 012,69 euroa kuukaudessa. Tilojen yhteenlaskettu pääoma- ja ylläpitovuokra tilamuutokset huomioiden ovat vuokrasopimuksen allekirjoitushetkellä 264 886,69 euroa kuukaudessa eli 26,46 euroa neliömetriltä kuukaudessa.

Humalistonkadun kiinteistöön sisältyy lämmin pysäköintihalli, josta Varhan käyttöön osoitetaan sata autopaikkaa asiakkaiden ja henkilökunnan käyttöön. Pysäköintipaikoista tehdään erillinen vuokrasopimus vastaavalle vuokra-ajalle. Kuukausivuokra on 11 845 euroa kuukaudessa eli 118,45 euroa paikalta kuukaudessa. Pysäköintipaikoista on tarkoitus periä vuokraa henkilökunnalta ja asiakkailta aluehallituksen päättämän pysäköintimaksujen kantasairaalan hinnoittelun mukaisesti. Pysäköintimaksuilla on tarkoitus kattaa pysäköinnin vuokrakustannukset.

Tilojen omistaja on teettänyt lukuisia selvityksiä rakennuksen kunnosta aikaisemman suunnittelun yhteydessä 2020-luvulla. Varha teki toimeksiannon Afry Finland Oy:lle, jossa käytiin läpi rakennuksen kuntoa em. tutkimusten pohjalta. Afry Finland Oy katselmoi kohteen tilat ja teki toimenpidesuositukset korjausten ja muutosten yhteydessä huomioitavista asioista, joilla varmistetaan tilojen terveysturvallisuus. Erikoissijoitusrahasto eQ Yhteiskuntakiinteistöt on sitoutunut toteuttamaan toimenpidesuositusten mukaiset toimenpiteet. Tämä on kirjattu hankesopimukseen.

Hanketta varten on vuoden 2025 investointisuunnitelmassa investointeja vastaavissa sopimuksissa 43,8 miljoonan euron aloittamisvaltuus. Laadittujen sopimusten pääomavuokrat sopimuskaudelta alittavat aloittamisvaltuuden.

Aamuset-kaupunkimedia (AKM)

Muiden rahoituslaitosten myöntämien kulutusluottojen keskikorot laskeneet

Uusia vakuudettomia kulutusluottoja nostettiin vuoden toisella neljänneksellä muista rahoituslaitoksista 67 miljoonan euron edestä, mikä on 40 prosenttia enemmän kuin vuosi sitten vastaavana aikana. Uusien vakuudettomien kulutusluottojen sovittu vuosikorko oli 8,03 prosenttia ja todellinen vuosikorko 12,52 prosenttia, kun vuosi sitten vastaavana aikana sovittu vuosikorko oli 8,71 prosenttia ja todellinen vuosikorko 13,50 prosenttia.

Korona- ja kausi-influenssarokotukset alkavat Varsinais-Suomessa syys–lokakuussa

Koronarokotukset alkavat Varsinais-Suomessa syyskuussa. Ne etenevät syksyn aikana THL:n määrittelemien kohderyhmien mukaisesti. Riskiryhmien influenssarokotukset alkavat loka–marraskuussa. Kaikki lisätiedot rokotuksista löytyvät verkkosivuilta varha.fi/influenssa ja varha.fi/korona.

Jari Paasikivi valittu Turun uudeksi joukkoliikennejohtajaksi

Jari Paasikivi.

Turun seudun joukkoliikennettä luotsaamaan valittiin diplomi-insinööri Jari Paasikivi . Paasikivellä on kokemusta joukkoliikenteen järjestämisestä ja kehittämisestä sekä kunnallisella että yksityisellä sektorilla. Tehtävän hakuaika päättyi 23. heinäkuuta.

Farmari-Volvo törmäsi pyöräilijään Länsikeskuksessa, poliisi pyytää ilmoittautumaan

Lounais-Suomen poliisi selvittää maanantaina 1. syyskuuta tapahtunutta liikenneonnettomuutta, jossa autoilija törmäsi suojatietä polkupyörällä ylittäneeseen poikaan Länsikeskuksessa.

Pukkilan korttelille LEED Platinum -sertifikaatti

Pukkilan vanhalle tehdasalueelle rakentunut viiden kerrostalon ja pysäköintihallin muodostama kokonaisuus on saanut LEED Platinum -ympäristösertifikaatin.

Pukkilan vanhalle tehdasalueelle kortteli 88:aan rakentunut viiden kerrostalon ja pysäköintihallin muodostama kokonaisuus on saanut LEED Platinum -ympäristösertifikaatin. Kohde on EU-taksonomian mukainen.

Hirvionnettomuudet lisääntyneet viime vuosina – eniten onnettomuuksia syyskuussa

Hirvionnettomuuksien määrä on kääntynyt kasvuun Suomessa. Viime vuonna sattui yli 1 600 hirvionnettomuutta, kun edellisvuonna niitä sattui noin 1 500. Etenkin syys-lokakuussa autoilijoiden on syytä olla valppaana, kun hirvet ovat aktiivisimmillaan ja keliolosuhteet muuttuvat haastavammiksi.

Marianne Gustafsson Burgmann 25-vuotistaiteilijajuhlakonsertissa Turun tuomiokirkossa

Marianne Gustafsson Burgmann.

Marianne Gustafsson Burgmann soittaa 25-vuotistaiteilijajuhlakonsertin Turun tuomiokirkossa lauantaina 13. syyskuuta kello 16. Konserttiin on vapaa pääsy. Konsertin järjestää Turun tuomiokirkkoseurakunta.

Turun keskustan ilmanlaatu viime vuonna enimmäkseen hyvä mutta heikompi kuin edellisvuonna

Raportti Turun seudun ilmanlaadusta vuonna 2024 on valmistunut. Raportissa käsitellään Turussa, Raisiossa, Naantalissa, Kaarinassa ja Paraisilla mitattuja ulkoilman epäpuhtauspitoisuuksia. Turun ilmanlaadun mittausasemat sijaitsivat Kauppatorilla ja Ruissalossa. Rikkidioksidia mitattiin Turussa Ruissalon Saaronniemessä, typpidioksidia Kauppatorilla sekä Ruissalossa, otsonia Ruissalossa ja hengitettäviä hiukkasia sekä pienhiukkasia Kauppatorilla. Raja-arvot eivät ylittyneet Turussa minkään epäpuhtauden kohdalla. Hengitettäville hiukkasille annettu raja-arvon numeroarvo (50 µg/m3) sen sijaan ylittyi neljä kertaa Turun Kauppatorilla.

Paimio 700 -juhlavuosimuraali valmis – teos esillä Paimion kaupungintalon länsipäädyssä

Juhlavuosimuraalin julkistus.

Paimion 700-vuotisjuhlavuoden kunniaksi toteutettu julkinen taideteos on nyt valmis ja kaikkien paimiolaisten sekä kaupungissa vierailevien nähtävillä. Suurikokoinen muraali sijaitsee Paimion kaupungintalon länsipäädyssä, ja se juhlistaa paikkakunnan pitkää historiaa, kulttuuriperintöä ja yhteisöllisyyttä. Teoksen on suunnitellut ja toteuttanut taiteilija Jukka Hakanen .

Kakkostyypin diabetes lisää suolistosyövän riskiä merkittävästi

Suomen Syöpärekisterin tutkimus osoittaa, että suolistosyövällä ja kakkostyypin diabeteksella on selkeä yhteys. Miehillä diabeteksen aiheuttama munuaissairaus kasvattaa suolistosyövän riskiä jopa yli 50 prosenttia muihin diabeetikkoihin verrattuna.

Leipäviikolla puhutaan täysjyväviljan puolesta

Täysjyväsuositus on 90 grammaa päivässä.

Leipäviikkoa vietetään 8.–14. syyskuuta teemalla Hyvää täysjyvää. Eri leivissä on eri määriä täysjyväviljaa ja kuitua. Täysjyväsuositus on 90 grammaa päivässä.

Aluehallintovirasto löysi puutteita Varhan mielenterveys- ja päihdepalvelujen järjestämisessä

Lounais-Suomen aluehallintovirasto on antanut Varsinais-Suomen hyvinvointialueelle huomautuksen vastaisen varalle siitä, että päihteitä käyttäville asiakkaille ja mielenterveyskuntoutujille tulee myöntää heidän palvelutarvettaan vastaavat palvelu-, hoito- ja kuntoutuskokonaisuudet. Hyvinvointialueelta pyydetään joulukuun alkuun mennessä selvitystä tekemistään palvelujen saatavuutta ja toimintatapoja parantavista toimenpiteistä.

Turun raitiotien alustavat katusuunnitelmat julkaistu – kaupunkilaisten kommentteja kerätään kyselyllä

Havainnekuva raitiovaunusta Eerikinkadulla.

Turun raitiotien alustavia katusuunnitelmia voi kommentoida karttapohjaisessa kyselyssä 8.–28. syyskuuta. Alustavat katusuunnitelmat kuvaavat, miten raitiotien reitin varrella olevat kadut muuttuisivat, jos Turkuun rakennetaan raitiotie. Suunnitelmat on julkaistu raitiotien koko 12 kilometrin reitiltä sataman, keskustan, Kupittaan ja Varissuon välillä. Suunnitelmia esitellään tilaisuuksissa syyskuun aikana.

Äidin vaikeudet kiintyä vauvaan lisäävät lapsen uniongelmia

Seurantatutkimus osoittaa, että äidin vaikeudet kiintyä vauvaan kahdeksan kuukauden iässä ovat yhteydessä lapsen lisääntyneisiin uniongelmiin ja ne näkyvät vielä 2-vuotiaankin lapsen unessa.

Viherrakennustyö sulkee ajokaistan Helsinginkadulla

Helsinginkadulla tehdään viherrakennustyötä Pispalantien ja Tuomaansillan välillä 8.–19. syyskuuta. Yksi ajokaista on pois käytöstä työmaan kohdalla. Työstä on haittaa molemmissa ajosuunnissa.

Tyhjillään ollut puutalo tuhoutui tulipalossa Pöytyällä

Tyhjillään ollut pieni, noin 75-neliöinen yksikerroksinen puurunkoinen talo tuhoutui asuinkelvottomaksi Pöytyällä.

Varikoissa yhteisöllistä toimintaa, lämmintä ruokaa ja tukea arjen haasteisiin

Varissuon Varikon tarjoilutehtävissä diakoni Katja Laaksonen.

Turun keskustassa, Varissuolla ja Kaarinassa javautuvat maanantaina 15. syyskuuta uudet kohtaamispaikat eli Varikot. Tarjolla on yhteisöllistä toimintaa, lämmintä ruokaa ja tukea arjen haasteisiin.

Uusi tutkimus: Seksuaaliseen suuntautumiseen liittyvät turvapaikkatutkinnat perustuvat vain osittain vakiintuneeseen psykologiseen tietoon

Seksuaalisen suuntautumisensa vuoksi vainoa pakenevat turvapaikanhakijat ovat vaarassa kohdata epäsuoria stereotyyppisiä käsityksiä, kun heidän uskottavuuttaan arvioidaan. Viranomaisilla on tapana olettaa, että rehelliset hakijat voivat antaa yksityiskohtaista tietoa seksuaali-identiteetistään, mutta turvapaikkapuhutteluissa esitetyt kysymykset eivät aina kannusta kuvaamaan kokemuksia vapaasti ja oikein, kertoo tuore Åbo Akademin väitöskirja .

Urheilu

TPS:n Mika Suoraniemi luottaa kauden kynnyksellä ympärillään oleviin

Mika Suoraniemi on toiminut TPS:ssä muun muassa pelaajana, juniorivalmentajana, pelaajatarkkailijana ja nyt urheilutoimenjohtajana.

Liiga-kausi käynnistyy huomenna 9. syyskuuta, kun kiekko putoaa Hämeenlinnassa jäähän HPK–TPS-ottelun alkamisen merkiksi. Myös pitkän päivätyön TPS:ssä eri rooleissa tehneelle Mika Suoraniemelle uusi kausi on uuden alku. Alkava kausi on Suoraniemen ensimmäinen TPS:n urheilutoimenjohtajana.

Otteluanalyysi: Onni Helén ja Elmer Vauhkonen sulattivat EIF:n puolustuksen

Onni Helén iski kaksi maalia.

TPS pudotti EIF:n kyydistä toisen puoliajan alussa ja eteni 4–0-voittoon jalkapalloilun Ykkösliigan ottelussa Kupittaalla. TPS vankisti asemaansa sarjan kärjessä. FC Lahti, joka on pelannut ottelun vähemmän, vaanii kuitenkin kolmen pisteen päässä.

Jussi Niska jatkaa Interin väreissä

Jussi Niska.

FC Inter on käyttänyt Jussi Niskan viime kaudella solmitussa jatkosopimuksessa olleen optiovuoden, jonka myötä Niska nähdään turkulaisten riveissä myös kaudella 2026.

Otteluanalyysi: Pikkuhuuhkajat aloitti karsinnat vakuuttavasti

Mika Lehkosuon valmentamat pikkuhuuhkajat aloittivat EM-paikan metsästyksen odotetulla voitolla.

Suomen alle 21-vuotiaiden jalkapallomaajoukkue aloitti EM-karsinnat odotetulla voitolla San Marinosta, kun karsinnat Kupittaalla torstaina alkoivat. Pikkuhuuhkajilla oli ennen karsintojen alkua vain kolme harjoitusta alla, mutta se ei ottelussa pahemmin näkynyt. Toki San Marino ei myöskään ollut merkittävä mittari joukkueen todellisesta iskukyvystä. Isompia haasteita Mika Lehkosuon valmennettaville on luvassa myöhemmin syksyn aikana, muun muassa marraskuussa, kun Suomi saa Kupittaalla Romanian vieraakseen.

Interin Eero Vuorjoki pikkuhuuhkajiin

Eero Vuorjoki.

Interin maalivahti Eero Vuorjoki on nimetty Suomen alle 21-vuotiaiden jalkapallomaajoukkueen kokoonpanoon. Pikkuhuuhkajat aloittaa matkansa kohti kesän 2027 EM-kisoja syyskuussa. Suomi kohtaa 4. syyskuuta Kupittaalla San Marinon kello 17 alkavassa ottelussa. 9. syyskuuta on edessä vierasottelu Kyprosta vastaan.

Puukkokatsomo: Urheilijat myrskyn silmässä

Makwan Amirkhani.

Suomalaisella urheilulla ei ole viime aikoina mennyt hyvin, ainakin jos kysytään salibandyväeltä tai kamppailu-urheilijoilta. Sekä salibandyssa että vapaaottelussa velloo kohu, jota ilmankin lajit pärjäisivät.