Humberto-hurrikaanin jäänteet tuovat Suomeen tuulisen ja epävakaan viikonlopun
Suomen yllä viikon verran majaillut korkeapaine väistyy viikonloppuna. Atlantilla trooppisena hirmumyrskynä alkanut Humberto on muuttunut matalapaineeksi, mikä tuo maahamme tuulta ja sateita.
Ilmatieteen laitoksen 2. lokakuuta tekemän ennusteen mukaan lännestä saapuu voimakas ja laaja matalapaineen alue lauantaina. Voimakkaimmat vaikutukset osuvat Norjan ja Ruotsin rannikoille, mutta myös Suomessa sää muuttuu epävakaaksi ja tuuliseksi.
Suomeen matalapaine vaikuttaa heikentyneenä, mutta kovia kaakkoistuulenpuuskia on odotettavissa lauantaina iltapäivällä maan länsiosassa ja Ahvenanmaalla. Sunnuntaina kovia puuskia on myös mahdollisesti Pohjois-Suomessa, mutta ennusteessa on epävarmuutta. Yksittäiset tuulivahingot ovat siis mahdollisia viikonlopun aikana.
Merialueilla tuulisuus lisääntyy ja myrskykin on mahdollinen lauantaina.
– Viikonlopun aallokosta ennustetaan kovaa etenkin Selkämerellä ja Pohjois-Itämerellä ja kohtalaista muualla Pohjanlahdella, sanoo Ilmatieteen laitoksen meriasiantuntija Anni Jokiniemi tiedotteessa.
Eurooppaan saapuvat hurrikaanin jäänteet ovat toisinaan hyvin voimakkaita, mikä johtuu osin hurrikaanin sisältämästä suuresta pyörteisyydestä.
– Jotta trooppisen hirmumyrskyn jäänteet pääsisivät vaikuttamaan Suomen leveyksille, on ilmakehän oltava sopivassa tilassa tätä varten ja suihkuvirtauksen käydä otollisesta suunnasta, sanoo Ilmatieteen laitoksen päivystävä meteorologi Petteri Pyykkö.
Matalapaine tuo myös sateita. Lauantai-illasta alkaen yhtenäisiä sateita saapuu länteen ja liikkuu sunnuntaina itäkoilliseen. Sunnuntaina sateita on monin paikoin idässä ja pohjoisessa, lännessä sateet ovat hajanaisia ja kuuroluonteisia.
Jatkuvan sateen alla lämpötila voi olla viiden celsiusasteen tuntumassa, mutta muuten viikonlopun ylimmät lämpötilat ovat koko Suomessa kymmenessä asteessa. Etelästä puhaltava voimakas virtaus ja pilvisyys pitävät yöpakkaset laajalti poissa.
Aamuset-kaupunkimedia (AKM)