Turkulainen Päivi Sirkiä nimetty vuoden lintulaskijaksi

Päivi Sirkiä. Päivi Sirkiä. Kuva: Peter Uppstu

BirdLife Suomi ja Helsingin yliopiston Luonnontieteellinen keskusmuseo Luomus ovat valinneet vuoden lintulaskijaksi Päivi Sirkiän ja vuoden nuoreksi lintulaskijaksi Pyry Laurikan.

Sirkiä on turkulainen pitkän linjan lintuharrastaja. Valtakunnallisiin linnustonseurannan laskentoihin hän on osallistunut ahkerasti. Talvilintulaskentoja on kertynyt vuodesta 2002 lähtien, ja pesimälinnuston vakiolinjalaskentoja hän on tehnyt vuodesta 2010 alkaen.

Sirkiä on kerännyt aineistoa valtakunnallisissa piste-, saaristo- ja vesilintulaskennoissa. Sirkiä perheineen on osallistunut aktiivisesti myös Pihabongaukseen ja levittänyt ahkerasti tietoutta muun muassa lintukantojen kehityksestä ja laskentojen merkityksestä.

– Lintuja laskemalla pääsee kokemaan luonnon vaihtelua ja muutoksia omin silmin. Viime aikoina laskennat ovat kaiken muun ilon lisäksi tarjonneet hektisiin ruuhkavuosiin tärkeitä hetkiä luonnon keskellä, kertoo Sirkiä tiedotteessa.

– On huikeaa olla osa vapaaehtoisten laskijoiden joukkovoimaa. Satojen laskentojen tuloksia yhdistämällä saadaan ajantasaista tarkkaa tietoa luontomme tilasta, Sirkiä toteaa.

Laurikka Helsingistä on osallistunut valtakunnallisiin lintulaskentoihin vuodesta 2022 lähtien, aina etelärannikolta Lapin tuntureille asti. Kokemusta on karttunut vakiolinjoilta, talvilintulaskennoista ja saaristolintulaskennoista. Manner-Suomen lisäksi Laurikka on osallistunut myös Ahvenanmaan talvilintulaskentoihin.

– Laskennat ovat minulle tapa yhdistää retkeily ja luonnonsuojelu, mutta samalla ne ovat avanneet ovia työelämään, linnustoselvityksiä tehnyt Laurikka kertoo.

Vuoden lintulaskija -palkinto jaettiin nyt kahdeksatta kertaa. Vuoden nuori laskija valittiin nyt ensimmäistä kertaa kannustamaan myös uusia harrastajia lähtemään mukaan seuranta-aineistoja keräämään.

Valinnat julkistettiin 11. helmikuuta kansainvälisenä naisten tiedepäivänä (International Day of Women and Girls in Science). Vapaaehtoisten lintuharrastajien tekevät lintulaskennat ovat esimerkki pitkäjänteisestä kansalaistieteestä. Naisten osuus kaikista lintulaskijoista on kasvanut huomattavasti 2000-luvulla. Kun vuonna 2000 naisia oli laskijoista vain pari prosenttia, nykyään noin joka viides laskija on nainen.

Suomen linnuston muutosten seuranta nojaa pääosin lintuharrastajien tekemiin laskentoihin.

Aamuset-kaupunkimedia (AKM)

Timo Furuholm ehdolle eduskuntavaaleihin

Turkulainen ensimmäisen kauden kansanedustaja Timo Furuholm (vas.) on päättänyt asettua ehdolle tulevissa eduskuntavaaleissa. Lopullisen päätöksen ehdokkuudesta tekee Vasemmistoliiton Varsinais-Suomen piirikokous lauantaina.

Auvaisbergin sillan kohdalla avataan huhtikuussa veneilijöille kulkuaukko Kuusistonsalmeen

Mt 180 Kurkela-Kuusisto -hanke on rakentanut Kuusistonsalmeen työsillan Auvaisbergin uuden sillan rakentamista varten. Työnaikaisiin rakenteisiin järjestetään kesäkaudella 15.4.–31.10. kymmenen metriä leveä ja 16 metriä korkea kulkuaukko veneilijöille.

Rikosten määrässä ei suurta muutosta

Rikosten määrä pysyi pääosin ennallaan vuonna 2024 edellisvuoteen verrattuna: Seksuaalirikokset lisääntyivät, mutta petosrikosten kasvu taittui. Tiedot ilmenevät Helsingin yliopiston Kriminologian ja oikeuspolitiikan instituutin tuoreesta julkaisusta.

Koivuhaan päiväkoti sai uuden ilmeen Paraisilla

Värivalinnoissa on kuunneltu rakennuksen käyttäjiä.

Koivuhaassa on viimeisen parin vuoden aikana rakennettu ahkerasti, kun Paraisten kaupunki on satsannut Koivuhaan päiväkodin ja sen lähialueen kehittämiseen. Kaksikielistä päiväkotia on laajennettu ja piha-alue parkkipaikkoineen ja liikennejärjestelyineen on laitettu uuteen uskoon.

Sandra Bergqvist aikoo asettua ehdolle ensi vuoden eduskuntavaaleissa

Kansanedustaja Sandra Bergqvist (r.) on valmis asettumaan ehdolle vuoden 2027 eduskuntavaaleissa Varsinais-Suomen vaalipiirissä. Bergqvist valittiin ensimmäisen kerran eduskuntaan vuonna 2019, ja hän on nyt toisella kaudellaan kansanedustajana.

Musiikkia herkistä sävyistä iloiseen tunnelmaan

Jyrki Alonen (vas.), Harri Lukander, Tiina Ilonen, Aarre Palomäki ja Kasper Haikonen.

Piikkiön kirkossa järjestetään tiistaina 14. huhtikuuta kello 18 konsertti, jossa kuullaan monipuolinen kattaus musiikkia herkistä sävyistä iloiseen tunnelmaan.

Rakenteilla olevan kerrostalon alapohjassa tulipalo Raisiossa

Kerrostalon rakennustyömaalla syttyi rakennuspalo rakenteilla olevan kerrostalon alapohjassa Tanhukadulla Raisiossa perjantaina aamupäivällä.

Asuntorahoituksen selvitysryhmä esittää toimia asunto-osakeyhtiötalojen peruskorjausten helpottamiseen

Ympäristöministeriön syksyllä asettama selvitysryhmä on antanut raporttinsa työstään, jossa tarkasteltiin asuntorahoituksen tilannetta asuntomarkkinoiden, asuntojen uudisrakentamisen ja asuntojen korjaamisen näkökulmasta sekä analysoitiin laaja joukko toimenpide-ehdotuksia. Ryhmä esittää suosituksia erityisesti uudisasuntorakentamiseen sekä asunto-osakeyhtiöiden peruskorjauksiin.

Valinnanvapauskokeilu parantanut eläkeikäisten pääsyä lääkärin vastaanotolle, mutta kokeilun asiakkaat eroavat julkisen perusterveydenhuollon asiakkaista

Eläkeikäisten yleislääkärikäynneistä joka kahdestoista eli 67 000 toteutui osana valinnanvapauskokeilua loppuvuodesta. Alkuvaiheessa kokeilussa ovat asioineet eniten hyvätuloiset kaupunkilaiset, joilla on aiempaa yksityistä palvelukäyttöä. Myös julkisen perusterveydenhuollon käyttö vaikuttaisi lisääntyvän osalla kokeilun käyttäjistä, sillä kokeilun rajattu tutkimusvalikoima ei riitä kaikkien vaivojen hoitoon.

Verkkokauppojen tarjottava kesäkuussa kuluttajille lain edellyttämä peruutustoiminto

Verkkokauppojen on 19. kesäkuuta alkaen tarjottava kuluttajille selkeä ja helposti löydettävä peruuttamistoiminto, jolla voi peruuttaa verkossa tehdyn sopimuksen. Peruuttamistoiminto on toiminnallisuus, jonka avulla kuluttaja voi käyttää lakisääteistä peruuttamisoikeuttaan.

Loimu pelaa sarjapaikastaan lauantaina alkavissa karsintapeleissä

Loimu kohtaa karsinnoissa Lempo-Volleyn Lempäälästä.

Lauantai-iltana alkavat lentopalloilun karsintapelit Mestaruusliigapaikasta, kun Loimun kotipesään Raisioon saapuu vieraaksi 1-sarjan voittanut Lempo-Volley Lempäälästä. Lempo otti viime viikonloppuna 1-sarjan mestaruuden kukistamalla finaaleissa voitoin 2–1 Vantaa Ducksin.

Eduskunnan teollisuusryhmä järjestäytyi uudelleen

Eduskunnan teollisuusryhmä järjestäytyi uudelleen 7. huhtikuuta. Ryhmän toiminnan aktivoineet kansanedustajat Mauri Kontu (kesk.) ja Aki Lindén (sd.) muistuttavat, että päättäjien ja teollisuuden välinen vuoropuhelu on erityisen tärkeää nyt, kun Suomi tarvitsee kipeästi uusia kasvun eväitä.

Naantalin pääkirjastossa tarjotaan retkeilyvinkkejä lähiluontokohteisiin

Luonto- ja eräopas Niina Heikkilä kertoo Naantalin seudun lähiluontokohteista pääkirjastossa.

Luonto- ja eräopas Niina Heikkilä kertoo Naantalin seudun lähiluontokohteista Naantalin pääkirjastossa tapahtumatila Riutassa tiistaina 14. huhtikuuta kello 17.30–18.30.

Mynämäestä uusin liigapaikkakunta – SBS Wirmo löi PSS:n kolmannen kerran

Mynämäkeläinen SBS Wirmo nappasi ensi kertaa seurahistoriassaan paikan F-liigan naisten sarjaan, kun se kaatoi kotonaan Porvoon Salibandyseuran 5–1 ja vei ottelusarjan voitoin 3–1.

Isän rooli synnytyksessä huomattavasti monimutkaisempi ja ristiriitaisempi kuin vallalla oleva jaetun vanhemmuuden mallitarina

Hyvä isyys synnytyksessä tarkoittaa iseille synnyttävän äidin oikeuksista huolehtimista. Isän asema on synnytystilanteessa merkittävästi erilaisempi ja ristiriitaisempi kuin vallalla oleva vanhemmuuden mallitarina tai ihanne olettaa.

Louhos Digital ja Sivustamo yhdistävät voimansa

Louhos Groupin osakkaat Petteri Poukka, Iiro Junnila, Arttu Arojoki ja Esko Junnila.

Turkulainen digitoimisto Sivustamo Oy on liittynyt 1. huhtikuuta voimaan tulleella järjestelyllä osaksi turkulaislähtöistä digimarkkinointiyritystä Louhos Group Oy:tä.

Turun Kokoomus esittää, että raitiotiehanke hylätään

Turun Kokoomus on hallituksen kokouksessaan päättänyt kannan joukkoliikenneratkaisuun. Se katsoo, että raitiotiehankkeeseen liittyy kapasiteetti- ja vetovoimahyötyjä, mutta se ei täytä taloudellisuuden kriteerejä. Kaupungin selvitysten mukaan raitiotie on kokonaistaloudellisesti selvästi vähiten kannattava vaihtoehto. Runkolinjoihin perustuva bussiverkko on Turun Kokoomuksen hallituksen mielestä kustannustehokkain. Superbussi on alustavien laskelmien mukaan toiseksi taloudellisin, mutta hanke vaatisi omat tarkemmat suunnitelmat.

Turun lankamarkkinoille uusi tulokas

Kurala-langan takana on värjäri Ann-Cathrine Sipilä.

Kurala on saanut oman lankansa, jonka sävyissä hehkuvat museorakennusten värit. Turkulainen indie-lankavärjäri Ann-Cathrine Sipilä säväyttää Ullrike by Anki -yrityksensä takaa ja lanseeraa uuden Turku-aiheisen käsityöläislankansa Kuralan.

Näköislehti

Urheilu

Loimu pelaa sarjapaikastaan lauantaina alkavissa karsintapeleissä

Loimu kohtaa karsinnoissa Lempo-Volleyn Lempäälästä.

Lauantai-iltana alkavat lentopalloilun karsintapelit Mestaruusliigapaikasta, kun Loimun kotipesään Raisioon saapuu vieraaksi 1-sarjan voittanut Lempo-Volley Lempäälästä. Lempo otti viime viikonloppuna 1-sarjan mestaruuden kukistamalla finaaleissa voitoin 2–1 Vantaa Ducksin.

Mynämäestä uusin liigapaikkakunta – SBS Wirmo löi PSS:n kolmannen kerran

Mynämäkeläinen SBS Wirmo nappasi ensi kertaa seurahistoriassaan paikan F-liigan naisten sarjaan, kun se kaatoi kotonaan Porvoon Salibandyseuran 5–1 ja vei ottelusarjan voitoin 3–1.

Puukkokatsomo: Imppari jää muistoihin

Marko Kiprusoff.

Yksi aikakausi turkulaista jääurheiluhistoriaa tuli päätökseensä pääsiäisen alla, kun Impivaaran jäähallin ovet sulkeutuivat viimeistä kertaa ja lopullisesti. Sisäilmaongelmista kärsineen ”Impparin” painoarvo turkulaisen jääkiekkoilun kehittäjänä on valtava.

Turun Voimamiesten nuorille painijoille alkuvuonna kuusi SM-mitalia ja kolme edustuspaikkaa PM-kisoihin

Roope Rusi.

Turun Voimamiesten nuoret urheilijat ovat saavuttaneet alkuvuoden aikana neljän ikäluokan Suomen mestaruuskisoissa kuusi mitalia. Kevät huipentuu tulevana viikonloppuna, kun kolme SM-mitalisteista suuntaan Suomen maajoukkueen mukana Pohjoismaiden mestaruuskisoihin (PM-kisat Nykøbing Falster, Tanska, kreikkalais-roomalainen paini, alle 17-vuotiaat ja alle 20-vuotiaat, naispaini alle 17-vuotiaat).

Turun Pallokerhon värit ensi kaudella futsalin kahdella korkeimmalla sarjatasolla

TPK2 varmisti sarjanousunsa Hämeenlinnassa maanantaina.

Turun Pallokerhon kakkosjoukkue, TPK2, varmisti maanantaina 6. huhtikuuta Nokialla sarjanousun miesten toiseksi korkeimmalle sarjatasolle Futsal-Ykköseen. Seuran edustusjoukkue on jo pelannut viisi kautta putkeen korkeimmalla sarjatasolla Futsal-Liigassa.

SBS Wirmo voiton päässä liiganoususta

SBS Wirmo hävisi Superfinaalissa SPV:lle mutta on nyt yhden voiton päässä noususta naisten F-liigaan.

SBS Wirmo löi naisten salibandyn F-liigan karsinnassa kotonaan PSS:n 5–1 ja on enää voiton päässä ensi kauden liigasta johtaessaan ottelusarjaa 2–0.