Ville Valkonen: Raitiotiehen ei ole varaa
Turun kaupunginvaltuusto päättää 18. toukokuuta rakennetaanko Turkuun raitiotie vai ei. Äänestyksestä odotetaan tiukkaa. Kaupunginvaltuutettu Ville Valkonen (kok.) vetoaa kanssavaltuutettuihin sen puolesta, ettei raitiotietä rakennettaisi. Syy on taloudellinen.
– Mielestäni Turun ei kannata raitioratkaisua tehdä, vaan lähteä toteuttamaan joustavampaa ja ennen kaikkea halvempaa joukkoliikenneratkaisua eli niin sanottua superbussia tai suuren kapasiteetin bussiratkaisua, sanoo Valkonen.
Valkonen on paitsi kaupunginvaltuutettu myös maakuntahallituksen puheenjohtaja, Varsinais-Suomen hyvinvointialueen (Varha) aluevaltuutettu ja kansanedustaja.
– Tässä tilanteesta näistä kahdesta saadaan kevyemmällä ratkaisulla kaikki samat hyödyt noin puolella kustannuksista, perustelee Valkonen.
– Meillä on valmiiksi iso velkapaine. Meidän naapurit lähtevät edullisempaa ratkaisuun huomattavasti helpommin mukaan. Olen käynyt keskusteluja seudulla ja todennäköisyys, että saataisiin mukaan Raisio, Lieto, Naantali ja Kaarina – ehkä muitakin jossain vaiheessa – mukaan superbussiratkaisuun on paljon korkeampi.
Valkosen mielestä kokonaisharkinnan tulos kääntyy superbussin puolelle, sillä superbussilinjaa saadaan tuplasti enemmän. Perusteluna on myös se, että bussiratkaisu on kevyempi rakentaa.
– Haluan etukäteen vedota päättäjiin, että tehtäisiin punnittu ratkaisu, jossa kustannushyötyanalyysi tehdään tarkkaan.
– Pääosa hyödyistä on saavutettavissa edullisemmalla pyöräratkaisulla.
Valtuusto ei kuitenkaan päätä superbussista, ainakaan vielä.
– On selvää, että isoon joukkoliikenneinvestointiin meidän pitää olla valmis. Toivon, että välittömästi uskallettaisiin edetä vaihtoehdon kanssa eikä jäätäisi vuosiksi vatvomaan.
– Arvioni on, että äänestystuloksesta tulee hyvin tiukka. Se on syy, miksi haluan vedota kanssavaltuutettuihin. Kävi niin tai näin, sen jälkeen täytyy sitoutua päätökseen. Tehdään ratkaisu ja mennään eteenpäin.
Lasse Virtanen

















