Juha ja Marika Huunonen Turusta K-ryhmän vuoden kasvattajakauppiaat
Turun K-Rauta Skanssin kauppiasyrittäjät Juha ja Marika Huunonen on valittu K-ryhmän vuoden kasvattajakauppiaiksi. Kasvattajakauppiaan kunniamaininta on tunnustus ansiokkaasta työstä henkilökunnan kouluttamisessa ja uusien kauppiaiden kasvatustyössä.
– Kasvattajakauppiaana toimiminen merkitsee meille paljon. Olemme itse saaneet uramme alussa arvokasta tukea ja oppia, ja koemme tärkeäksi jakaa sitä eteenpäin. On ollut hienoa nähdä, miten ihmiset kasvavat osaajiksi ja rohkeiksi yrittäjiksi arjen tekemisen kautta. Haluamme rakentaa kulttuuria, jossa oppiminen, vastuunotto ja yrittäjyys kulkevat käsi kädessä, ja tämä tunnustus kertoo, että olemme oikealla tiellä, kauppiaspari toteaa tiedotteessa.
Huunosten kauppiasura alkoi Turun K-Rauta Itäharjun kauppiaina vuonna 2009. Nykyisessä kauppapaikassaan he ovat toimineet kauppiaina maaliskuusta 2013 alkaen.
K-ryhmän vuoden kasvattajakauppiaiksi valittiin Sami Mustonen (K-Market Lönkan Herkku, K-Market Lönnrotinkatu, K-Market Freda ja K-Market Eerikinkatu, Helsinki), Juha ja Marika Huunonen (K-Rauta Skanssi, Turku) sekä Sanna ja Timo Tiitinen (Intersport Koskikeskus ja Intersport Lielahti, Tampere).
Kasvattajakauppiaan kunniamaininta on tunnustus ansiokkaasta työstä henkilökunnan kouluttamisessa ja uusien kauppiaiden kasvatustyössä. Kaikki uudet K-kauppiaat käyvät läpi kauppiasvalmennuksen, joka koostuu kauppiastyön harjoittelusta kasvattajakauppiaan valmennuksessa, verkossa ohjatusta opiskelusta ja työssä oppimisesta sekä alueellisista ja valtakunnallisista lähijaksoista.
Aamuset-kaupunkimedia (AKM)














