Pyhän Katariinan alikulkukäytävä Kaarinassa suljetaan väliaikaisesti
Maantie 180 Kurkela-Kuusisto-hankkeessa parannetaan maantietä kaksiajorataiseksi ja nelikaistaiseksi noin 1,3 kilometrin matkalta Kaarinassa. Pyhän Katariinan alikulkukäytävä sijaitsee levennettävän osuuden varrella, ja on yksi hankkeessa rakennettavista uusista silloista. Alikulkukäytävän kohdalla on jo aloitettu vanhan sillan purkutyöt muun muassa poistamalla asfalttia, ja nyt alikulkukäytävä suljetaan kokonaan uuden sillan rakennustöiden ja maantien levennystöiden vuoksi.
Sulku alkaa maanantaina 6. heinäkuuta 2026 ja se kestää noin kolme kuukautta. Kävelyn ja pyöräilyn reitti on ohjattu ylittämään Kurkelantie suojatien kohdalla tiedotteen liitteenä olevan karttakuvan osoittamassa kohdassa.
– Samalla alueella on muitakin liikennejärjestelyitä, kun moottoriajoneuvoliikenne on ohjattu työnaikaiseen kiertoliittymään Pyhän Katariinan tien ja Kurkelantien risteyksessä. Pyydämmekin kaikkia alueella liikkuvia olemaan tarkkaavaisia ja huomioimaan etenkin jalankulkijat ja pyöräilijät, projektipäällikkö Kari Partiainen Väylävirastosta sanoo tiedotteessa.
Aamuset-kaupunkimedia (AKM)














