Kaada heikkokuntoiset puut ajoissa

Suuri osa myrskyn aiheuttamista vahingoista voitaisiin estää, jos kovaan tuuleen ja mahdollisiin sähkökatkoihin varauduttaisiin.
Suuri osa myrskyn aiheuttamista vahingoista voitaisiin estää, jos kovaan tuuleen ja mahdollisiin sähkökatkoihin varauduttaisiin. Kuva: bluejava1 / Shutterstock

Kesämyrskyt näkyvät vakuutusyhtiöissä, sillä ärhäkän myräkän jälkeen yhteydenottoja on tyypillisesti huomattavasti normaalia enemmän.

– Myrskyyn ennalta varautuminen on avainasemassa. Suuri osa myrskyn aiheuttamista vahingoista voitaisiin estää, jos kovaan tuuleen ja mahdollisiin sähkökatkoihin varauduttaisiin niin kotona kuin mökilläkin, muistuttaa Pohjantähden korvausasiantuntija Suvi Santajärvi tiedotteessa.

Vie pihalla olevat irtotavarat suojaan tai kiinnitä ne kunnolla. Kova tuuli voi riepotella trampoliinia, pihakalusteita ja muita pihan irrallisia tavaroita pitkin pihaa, jolloin ne voivat mennä rikki tai aiheuttaa vahinkoa muulle omaisuudelle tai ihmisille.

– Tuulenpuuskan lennättämä irtotavara voi rikkoa oman tai naapurin ikkunan tai pahimmillaan osua ihmiseen, joten kannattaa varmistaa, että kaikki irralliset tavarat ovat sisällä tai varastossa, kertoo Santajärvi.

– Trampoliinit ja telttakatokset tulee kiinnittää maahan, ja kiinnitysten pitävyys on myös tarkistettava säännöllisesti.

Sulje ovet ja ikkunat. Tarkista etenkin, että kattoikkunat ja parvekelasitukset ovat kiinni.

– Auki jääneestä ikkunasta voi sataa vettä sisään, mikä pilaa helposti lattiat ja asunnon rakenteet. Lisäksi äkillinen raju tuulenpuuska saattaa rikkoa ikkunan tai heittää tavaroita ympäri huonetta.

Rakennuksen kuntoa tulee tarkkailla säännöllisesti ja rikkinäiset rakenteet korjata ennen kuin lisävahinkoja pääsee syntymään. Katteen irtoaminen myrskyllä johtuu yleensä rakennuksen ikääntymisestä tai mahdollisista virheellisistä rakenneratkaisuista. Vanhat tai löystyneet räystäspellit tulee tarkistaa ja tiukentaa sekä korvata vanhat kattonaulat kateruuveilla. Näin tuuli ei pääse nostamaan katetta.

– Keväällä lumen sulamisen jälkeen on syytä tarkistaa, näyttävätkö katto ja piippujen läpiviennit ehjiltä. Viimeistään syksyllä on puolestaan varmistettava, että rännit, syöksytorvet ja salaojat ovat kunnossa sekä puhtaat roskista, jotta sade- ja sulamisvedet kulkeutuvat esteettömästi pois rakennuksen viereltä, ohjeistaa Santajärvi.

Kaada heikkokuntoiset puut ajoissa. Suurimmat myrskyjen aiheuttamat omaisuusvahingot johtuvat yleensä puiden kaatumisista.

– Jos puu näyttää heikkokuntoiselta tai on erityisen kallellaan, ei kannata odottaa myrskyä vaan kaataa tai kaadattaa se itse. Kaatuva puu voi aiheuttaa pahimmillaan isonkin vahingon, sanoo Santajärvi.

Autot ja muut ajoneuvot kannattaa siirtää autotalliin tai muutoin mahdollisimman kauas puista ennen myrskyä. Kaatuva runko tai suuri pudonnut oksa voi vahingoittaa kulkupelejä.

Lataa puhelin ja huolehdi kotivara kuntoon. Vaikka sähköverkkoa on monilla alueilla siirretty maan alle, ilmalinjoja on edelleen laajasti käytössä. Sähkölinjojen päälle kaatuneet puut katkaisevat herkästi sähköt kotitalouksilta. Kovan myrskyn jälkeen tuhojen raivaamisessa voi kulua pitkään, joten erityisesti mökeillä ja maaseudulla on hyvä varautua useitakin päiviä kestäviin sähkökatkoksiin.

Ennen myrskyä on myös hyvä varmistaa, että kotoa tai mökiltä löytyy riittävä kotivara eli muun muassa juomavettä ja ruokaa kolmen päivän tarpeisiin, kynttilöitä, paristoilla toimiva radio sekä taskulamppu paristoineen. Matkapuhelin sekä kännykän varavirtalähde kannattaa ladata täyteen.

Ukkosen ja myrskyn lähestyessä kaikki ei-välttämättömät sähkölaitteet on syytä irrottaa pistorasioista ja antenniverkosta. Mikäli kotoa tai mökiltä poistuu pidemmäksi aikaa, pistokkeet ja signaalikaapelit kannattaa irrottaa mahdollisen myrskyn varalta jo valmiiksi. Myrskytuhot ja niistä aiheutuvat ylijännitepiikit voivat syntyä poissaolon aikana.

– Etenkin alueilla, joilla sähköjohdot kulkevat ilmassa, salamanisku sähköjohtoon voi aiheuttaa jännitepiikin, joka voi rikkoa herkimmät sähkölaitteet tai pahimmassa tapauksessa aiheuttaa tulipalon, valottaa Santajärvi.

Varmista veneen ja laiturin kiinnitys. Kovalla tuulella voimakas aalto voi tempaista veneen, tai jopa laiturin, mukaansa. Siksi myrskyn lähestyessä kannattaa varmistaa erityisen huolellisesti, että vene ja laituri on kiinnitetty kunnolla.

– Jos venettä säilyttää rannassa, vene kannattaa vetää tarpeeksi pitkälle maihin, sillä myrskyssä aallot voivat lyödä yllättävänkin korkealle, sanoo Santajärvi.

Aamuset-kaupunkimedia (AKM)

Lokakuu Suomessa laajalti poikkeuksellisen lämmin

Lokakuun keskilämpötila oli koko maan tasolla korkeampi viimeksi vuonna 2000. Osaan maan pohjoisosaa satoi ensilumi, mutta kuun lopussa koko Suomi oli lumeton.

Ommi Mingsupphakunille thainyrkkeilyn Euroopan mestaruus

Ommi Mingsupphakun voitti thainyrkkeilyn ISKA-liiton Euroopan mestaruuden 63,5 kilon sarjassa teknisellä tyrmäyksellä.

Turku Muay Thain Ommi Mingsupphakun voitti viime lauantaina thainyrkkeilyn ISKA-liiton Euroopan mestaruuden 63,5 kilon sarjassa toisen erän teknisellä tyrmäyksellä. Mingsupphakun löi Tanskan Siam Warriors -tapahtumassa Kööpenhaminassa kyynärpäällä haavan vastustajalle silmien väliin. Mingsupphakun on vienyt jo kolmannen mestaruusvyön ulkomailta.

Varha sai ministeriöltä lisäaikaa alijäämien kattamiseen ensi vuoden loppuun

Varsinais-Suomen hyvinvointialue (Varha) sai hakemuksensa mukaisesti lisäaikaa alijäämien kattamiseen vuoden 2027 loppuun saakka. Valtiovarainministeriö kertoi päätöksestään hyvinvointialueelle 30. lokakuuta.

Kuolonkolareissa yli puolella kuljettajista terveysongelmia

Vuosina 2020–2024 tapahtui 445 kuljettajan ajoterveysongelmiin liittynyttä kuolemaan johtanutta moottoriajoneuvo-onnettomuutta.

Tuoreesta OTI-ajoterveysraportista selviää, että vuosina 2020–24 yli puolella (57 %) kuljettajista, jotka aiheuttivat kuolemaan johtaneen moottoriajoneuvo-onnettomuuden, havaittiin terveysongelmia. Ajaessa saatujen sydänperäisten sairauskohtauksien ohella tyypillisimpiä ajoterveysongelmia ovat päihderiippuvuus sekä mielenterveyden ongelmat. Raportissa esitetään liikenneonnettomuuksien tutkijalautakuntien tuottaman tiedon perusteella keinoja kuljettajien ajoterveyden varmistamiseksi. Esimerkiksi viranomaisten ja terveydenhuollon tietojärjestelmien kehittämisen uskotaan auttavan paljon.

Tutkimus: 40 asteen helteet mahdollisia Fennoskandiassa jo nykyilmastossa

Uusi tutkimus osoittaa, että Fennoskandiassa voi esiintyä huomattavasti voimakkaampia helteitä kuin havaintohistoriassa on toistaiseksi koettu. Myös Suomessa 40 asteen ylitys on mahdollinen, vaikka todennäköisyys sille on pieni.

Eniten vahinkoja aiheuttaneet myrskyt painottuvat loppuvuoteen

Ifin vahinkotilastojen perusteella myrskyt painottuvat loppuvuoteen: neljä viidestä vuoden 2010 jälkeen eniten vahinkoja Suomessa aiheuttaneesta myrskystä on sattunut marras–joulukuussa.

Myrskyt yllättävät suomalaiset yhä uudelleen. Ifin tuoreen kyselyn mukaan 61 prosenttia suomalaisista on joskus yllättynyt myrskyn voimakkuudesta. Joka kolmas arvioi, että tavallista etunimeä uhkaavampi myrskyn nimi voisi saada varautumaan paremmin. Tärkeimmäksi keinoksi suomalaiset kuitenkin nostavat viranomaisten nykyistä selkeämmät varoitukset.

Uudet hoitomuodot tuovat toivoa uniapneapotilaille

Uniapnean hoito ei tarkoita kaikille samaa hoitoa. CPAP-laitteen rinnalla käytössä on muun muassa uniapneakiskoja, asentohoitoa ja elintapahoitoa, ja osalle potilaista voidaan harkita kirurgista hoitoa. Tyksissä tehdään tutkimusta ja kehitetään hoitokäytäntöjä, joiden avulla uniapnean hoito on entistä kokonaisvaltaisempaa.

Kaikki Ruskon alueen sekajäteastiat tyhjentää nyt LSJH

Sekajäteastioiden tyhjennyksistä kanta-Ruskon alueella vastaa maanantaista alkaen Lounais-Suomen Jätehuolto (LSJH).

Lounais-Suomen Jätehuollon (LSJH) tyhjennysvastuulle on maanantaista 2. marraskuuta alkaen on siirtynyt noin 1500 sekajäteastiaa Kanta-Ruskon alueella. Muutos on osa uudistusta, jossa LSJH alkaa lähivuosina tyhjentää asuinkiinteistöjen kaikki jäteastiat koko toimialueellaan.

Flunssakausi on jo täällä

Flunssa on viruksen aiheuttama ylähengitysteiden tulehdus. Talvella flunssavirukset leviävät tavallista herkemmin, ja sama henkilö voi sairastua useamman kerran kauden aikana.

Varsinaissuomalainen kansanmusiikki soi Tokiossa

Marianne Maans ja Marjaana Puurtinen.

Turkulaiset kansanmuusikot Marianne Maans ja Marjaana Puurtinen konsertoivat Tokiossa 5. marraskuuta. Konsertti on osa Japanin Suomi-instituutin järjestämää ja suomenruotsalaista kulttuuria esittelevää Hallå Tokyo! -tapahtumasarjaa.

Turun Urheiluliiton 125-vuotisjuhlavuoden paneeli kysyy: Mitä urheilu antaa ihmiselle koko elämän ajaksi?

Turun Urheiluliiton 125-vuotisjuhlavuoden Meillä tehdään voittajia – urheilussa ja elämässä -juhlapaneeli järjestetään keskiviikkona 4. marraskuuta kello 16.30 Vierailukeskus Joen Cave-salissa. Tilaisuus on maksuton ja avoin kaikille.

Varsinais-Suomen syksyn ainoa burleskituotanto Saaristobaarissa

Varsinais-Suomen syksyn ainoa burleskituotanto Kiusoittelua Keskiyöllä II järjestetään lauantaina 7. marraskuuta kello 18 Saaristobaarissa. Saaristobaari sulkee ovensa vuoden lopussa lopullisesti.

Joka toinen suomalainen kiristäisi herkkujen verotusta

Lähes puolet suomalaisista kannattaa sokeriveroa tai ultraprosessoidun ruoan veroa, kertoo OP Pohjolan kysely. Samaan aikaan terveellisten elämäntapojen merkitys näkyy yhä enemmän myös Pohjola Vakuutuksen korvaustilastoissa: diabeteksesta maksetut korvaukset kasvoivat viime vuonna lähes kolmanneksen.

Disney Love Songs -konsertti Betel-kirkossa

Konsertti kuullaan Betel-kirkossa.

Disney Concerts ja Fever esittelevät Candlelight: Disney Love Songs -konserttisarjan. Erikoiskonserteissa valkokankaan ikonisimmat melodiat heräävät eloon klassisina sovituksina tuhansien kynttilöiden valaisemassa ympäristössä.

Virolaiset ja ruotsalaiset luistavat eniten pysäköintivirhemaksuistaan

Ruotsalaiset, saksalaiset ja norjalaiset maksavat ulkomaalaisista eniten pysäköintejä tällä hetkellä. Ulkomaalaisista pysäköintivirhemaksujaan jättävät Suomessa maksamatta virolaiset ja ruotsalaiset.

Kaupunginteatterin kevään ohjelmisto kasvaa 20 esityksellä

Aimo Räsänen ja Martti Suosalo.

Turun kaupunginteatteri avasi myyntiin 20 yhteistuotantoa ja vierailuesitystä täydentämään kevään 2027 ohjelmistoa, johon kuuluvat Ronja ryövärintytär ja Hyeenan päivät -esitykset.

Stairon keskittää tuotantoaan Pansion tehtaalle – Itäharjun yksikön koneistus- ja lämpökäsittelyliiketoiminta Steralle

Staironin Itäharjun yksikön koneistus- ja lämpökäsittelyliiketoiminta siirtyy Steralle.

Stairon ja Stera Technologies ovat sopineet liiketoimintakaupasta, jossa Staironin Turun Itäharjun yksikön koneistus- ja lämpökäsittelyliiketoiminta siirtyy Steralle. Kauppa tukee molempien yhtiöiden strategisia tavoitteita: Stairon keskittää tuotantoaan Pansion tehtaalle ja suuntaa resurssejaan kasvavien nykyasiakkuuksiensa palvelemiseen, kun taas Stera vahvistaa koneistuskapasiteettiaan ja laajentaa palvelutarjontaansa vastatakseen asiakkaidensa kasvavaan kysyntään.

Tutkimushanke haastaa käsityksemme kestävyydestä ajassa, jossa turvallisuuskaan ei ole itsestäänselvyys

Nykyiset kestävyyden tavoitteet ovat pitkälti muotoutuneet aikana, jolloin rauhaa ja yhteiskuntien perustavanlaatuista turvallisuutta voitiin etenkin Euroopassa pitää verrattain vakaina lähtökohtina. Geopoliittinen toimintaympäristö on kuitenkin muuttunut. Suurvaltakilpailu, sodat ja hybridiuhat ovat tuoneet yritysten ja yhteiskuntien arkeen turvallisuuskysymyksiä, joiden ajateltiin pitkään kuuluvan menneeseen maailmaan.

Näköislehti

Urheilu

Ommi Mingsupphakunille thainyrkkeilyn Euroopan mestaruus

Ommi Mingsupphakun voitti thainyrkkeilyn ISKA-liiton Euroopan mestaruuden 63,5 kilon sarjassa teknisellä tyrmäyksellä.

Turku Muay Thain Ommi Mingsupphakun voitti viime lauantaina thainyrkkeilyn ISKA-liiton Euroopan mestaruuden 63,5 kilon sarjassa toisen erän teknisellä tyrmäyksellä. Mingsupphakun löi Tanskan Siam Warriors -tapahtumassa Kööpenhaminassa kyynärpäällä haavan vastustajalle silmien väliin. Mingsupphakun on vienyt jo kolmannen mestaruusvyön ulkomailta.

Puukkokatsomo: Raju ulospuhallus TPS:ssä

Jos joku olisi sanonut jalkapallokauden 2026 alla, että TPS on Veikkausliigassa yhdeksäs, eikä joudu jännittämään sarjapaikkansa puolesta viimeisillä kierroksilla, moni turkulainen olisi varmasti ottanut tilanteen avosylin vastaan.

Maahockeyseura Kilppari vetäytyy Slovakian turnauksesta venäläisseurojen mukaantulon takia

Turkulainen maahockeyseura HC Kilppari vetäytyy ensi toukokuussa Slovakiassa järjestettävästä kansainvälisestä turnauksesta. Syynä on venäläisseurojen mahdollinen hyväksyminen turnaukseen. Jo aiemmin Valko-Venäjä hyväksyttiin takaisin eurooppalaiseen hockeykilpailutoimintaan.

Iida Suloselle tuplapotti tanko- ja ilmaurheilun MM-kisoista

Iida Sulonen nousi toisen kerran kakkoskorokkeelle.

Turkulainen Iida Sulonen , 18, voitti torstai-iltana hopeaa Artistic Pole Senior 18+ Women -sarjassa tanko- ja ilmaurheilun maailmanmestaruuskilpailuissa Prahassa. Kisat ovat lajien vuoden suurimmat. Tapahtumaan osallistuu yli 650 urheilijaa kymmenistä eri maista ja useassa sarjassa vain maansa paras lunastaa paikan MM-kisoihin.

FBC Loisto on syksyn positiivinen urheiluyllätys

Ruotsalainen Emeli Falkman (23) on sopeutunut hyvin FBC Loiston ykköskenttään.

Naisten F-liigan alkukauden positiivisiin yllättäjiin kuuluu ilman muuta FBC Loisto. Kauden alla keskikastiin povattu ryhmä on aloittanut tuloksellisesti vahvasti ja on kauden seitsemästä ensimmäisestä ottelustaan ottanut kuusi voittoa. Kauden ainoa tappio tuli maalin erolla SB-Prolle. Seuraavaksi edelliset viisi liigaotteluaan voittanut Loisto kohtaa 31. lokakuuta Kupittaalla PSS:n, joten kaikki mahdollisuudet voittoputken kasvattamiseen on olemassa.

Otteluanalyysi: Klubi näytti mestarin elkeitä Kupittaalla

Klubi juhli Kupittaalla.

Tasapeli olisi ollut kelpo tulos Interille jalkapalloilun Veikkausliigan mestaruustaiston kannalta jo lähes ratkaisevassa kamppailussa HJK:ta vastaan mutta sitä sille ei suotu. Kovaa syyskuntoon äitynyt HJK vei voiton Kupittaalta maalein 4–2.