Tutkimus: 40 asteen helteet mahdollisia Fennoskandiassa jo nykyilmastossa
Uusi tutkimus osoittaa, että Fennoskandiassa voi esiintyä huomattavasti voimakkaampia helteitä kuin havaintohistoriassa on toistaiseksi koettu. Myös Suomessa 40 asteen ylitys on mahdollinen, vaikka todennäköisyys sille on pieni.
Viime vuosina 40 asteen helteitä on mitattu useilla alueilla Euroopassa, mutta Fennoskandiassa Suomen, Ruotsin tai Norjan alueella ei ole vielä koskaan ollut näin korkeita lämpötiloja. Uuden tutkimuksen mukaan 40 asteen lämpötilat ovat kuitenkin jo mahdollisia myös Pohjoismaissa.
Ilmatieteen laitoksen tutkimuksen mukaan nykyilmastossa 40 asteen tai sitä korkeamman lämpötilan todennäköisyys jossain päin Fennoskandiaa on noin 0,53 prosenttia. Todennäköisyys on yli kuusinkertaistunut vuoden 1981 jälkeen ilmaston lämpenemisen seurauksena. Suomessa 40 asteen ylitys arvioitiin myös mahdolliseksi, mutta sen todennäköisyys yhden vuoden aikana on edelleen erittäin pieni, noin 0,041 prosenttia.
– Vaikka 40 asteen ylityksen vuosittainen todennäköisyys Fennoskandiassa on edelleen melko pieni, se ei tarkoita, että kyse olisi mahdottomasta tapahtumasta. Suomen nykyinen lämpöennätys, 37,2 astetta kesältä 2010, oli sen aikaisessa ilmastossa suunnilleen yhtä harvinainen tapahtuma, Ilmatieteen laitoksen tutkija Mika Rantanen kertoo tiedotteessa.
Fennoskandian nykyinen lämpöennätys on 38,0 astetta, joka on mitattu Ruotsissa vuosina 1933 ja 1947. Tutkimuksen mukaan tämän ennätyksen ylittämisen todennäköisyys yhden vuoden aikana on nykyilmastossa jo noin 4,0 prosenttia eli keskimäärin kerran 25 vuodessa. Kansallisen lämpöennätyksen ylitys on todennäköisintä Norjassa, jossa siihen on noin 11 prosentin mahdollisuus. Suomessa uuden lämpöennätyksen eli 37,2 asteen rajan ylityksen todennäköisyys on Pohjoismaista pienin, noin 1,6 prosenttia.
Uudessa tutkimuksessa tarkasteltiin, missä säätilanteissa nämä äärimmäisen korkeat, yli 40 asteen helteet Pohjoismaissa esiintyvät. Tilanteista nousi kaksi yhteistä tekijää: erittäin voimakas sulkukorkeapaine eli ns. omega-korkeapaine sekä samanaikaisesti hyvin alhainen maankosteus Itämeren ympäristössä. Alhainen maankosteus vähensi haihduntaa, jolloin lämpötilat pääsivät nousemaan korkeammalle.
– Kaikkein kovimmat helteet syntyvät useiden harvinaisten tekijöiden yhteisvaikutuksesta. Simuloiduissa 40 asteen tapauksissa sekä omega-korkeapaine että maaperän kuivuus olivat samanaikaisesti erittäin voimakkaita, mikä mahdollisti lämpötilojen kohoamisen ennennäkemättömän korkeiksi, Rantanen kertoo.
Tutkimuksen mukaan Pohjoismaiden on syytä varautua nykyistä huomattavasti korkeampiin lämpötiloihin kuin mitä alueella on tähän mennessä mitattu. Viime vuosina 40 asteen lämpötiloja on havaittu yhä uusilla alueilla Euroopassa: Englannissa 40 asteen raja rikkoutui ensimmäistä kertaa vuonna 2022 ja viime kesänä 40 asteen helteitä mitattiin muun muassa Saksassa, Puolassa ja Valko-Venäjällä. Monissa maissa varautuminen äärimmäiseen kuumuuteen perustuu pitkälti aiemmin koettuihin helteisiin, mutta kaikkein voimakkaimpia mahdollisia helteitä ei välttämättä ole vielä koettu. Siksi riskit voivat jäädä aliarvioiduiksi.
Tutkimuksessa analysoitiin Euroopan keskipitkien sääennusteiden keskuksen (ECMWF) kausiennusteita vuosilta 1981–2025, jotka vastaavat yhteensä yli 7 300 simuloitua kesää. Ennusteista poistettiin systemaattiset virheet, jolloin tutkijat pystyivät tarkastelemaan myös hyvin harvinaisia, mutta fysikaalisesti täysin mahdollisia helletilanteita, joita ei havaintohistoriassa ole vielä nähty.
Tutkimus toteutettiin ILMOS Uusimaa- ja SA-CLAIMS-hankkeiden rahoituksella. ILMOS Uusimaa -hankkeessa tuotetaan ilmastonmuutostietoa kuntien sopeutumisen tueksi, ja vastaavat äärimmäisten helteiden esiintymistodennäköisyysarviot on tuotettu erikseen myös Uudenmaan alueelle. SA-CLAIMS -hankkeessa tarkastellaan ilmastonmuutoksen vaikutusta sään ääri-ilmiöihin.
Aamuset-kaupunkimedia (AKM)
















