Myrskyt iskeneet pahimmin Länsi-Suomen yksityismetsiin

Hannes-myrskyssä kaatuneita puita. Hannes-myrskyssä kaatuneita puita. Kuva: Johanna Kleemola

Myrskyt ja kovat tuulet ovat osuneet etupäässä läntisen Suomen metsiin 2020-luvulla. Pohjanmaa, Etelä- ja Keski-Pohjanmaa ja Satakunta ovat kärsineet myrskytuhoista pahiten suhteutettuna metsäpinta-alaan.

Suomen metsäkeskukseen on tullut ilmoituksia yksityismetsissä myrskytuhojen vuoksi tehtävistä hakkuista noin 182 000 hehtaarilta tällä vuosikymmenellä. Se on noin 1,4 prosenttia yksityismetsien pinta-alasta. Viime vuosina myrskytuhohakkuita on ilmoitettu tehtäväksi yksityismetsissä keskimäärin noin 20 000 hehtaarilla vuosittain.

Pahiten myrskyt ja kovat tuulet ovat kurittaneet Pohjanmaan maakuntien sekä Satakunnan yksityismetsiä viime vuosina. Kymenlaaksossa, Uudellamaalla ja Lapissa sen sijaan on vältytty suuremmilta myrskytuhoilta.

Myrskyt ovat kaataneet ja vaurioittaneet puita Suomen kunnista erityisesti Eurajoella. Metsänkäyttöilmoitusten perusteella jopa neljänneksellä kunnan yksityismetsien pinta-alasta on ollut myrskytuhoja viime vuosina.

Länsirannikolla ja Pirkanmaalla metsätuhoja on aiheuttanut erityisesti viime vuodenvaihteessa riehunut Hannes-myrsky. Taivalkosken yksityismetsiin tuhoja aiheutti erityisesti Paula-myrsky vuonna 2021. Paula-myrsky aiheutti yksityismetsien lisäksi paljon tuhoja myös valtion metsissä. Pohjois-Suomessa yksityismetsien osuus metsäpinta-alasta on merkittävästi pienempi kuin Etelä-Suomessa.

Ilmastonmuutos lisää myrskytuhojen riskiä metsissä

Ilmastonmuutoksen seurauksena talvet lämpenevät, routajaksojen pituus lyhenee ja roudattoman maan aika pitenee erityisesti Etelä- ja Keski-Suomessa.

– Kun maa ei ole jäässä, puiden juuristo saa maaperästä vähemmän tukea ja juuripaakku kääntyy helpommin. Silloin voimakkaat tuulet voivat kaataa puita ja aiheuttaa tuhoja, kertoo varavalmiuspäällikkö Aki Hostikka Suomen metsäkeskuksesta tiedotteessa.

Vaikka myrskyjä ei voida estää, metsänhoidolla on mahdollista vahvistaa puita kestämään myrskyjä paremmin. Esimerkiksi oikeaan aikaan tehty taimikonhoito antaa kasvatettaville puille riittävästi kasvutilaa, jolloin niille kehittyy vahva runko ja laaja juuristo. Tällaiset puut eivät kaadu helposti voimakkaassakaan tuulessa.

Myös harvennukset kannattaa tehdä metsässä oikeaan aikaan ja välttää suosituksia voimakkaampia harvennuksia. Tuuli voi kaataa puita pian harvennushakkuiden jälkeen, kunnes puut sopeutuvat uusiin kasvuolosuhteisiin.

Puulajeista erityisesti pintajuurinen kuusi on herkkä tuulituhoille. Lahovikaisissa kuusikoissa riski myrskytuhoille kasvaa entisestään. Tuoreet maahan kaatuneet tai vaurioituneet puut tarjoavat lisääntymispaikkoja tuhohyönteisille, mikä voi johtaa puustotuhojen laajenemiseen.

– Sekametsä kestää yhden puulajin metsää paremmin erilaisia tuhoja ja on hyvä myös luonnon monimuotoisuuden kannalta. Kun metsässä on eri puulajeja, hajauttaa se tuhoriskiä, Hostikka sanoo.

Metsänkäyttöilmoituksia myrskytuhohakkuista voi seurata Metsätuhohakkuut-karttapalvelusta Metsäkeskuksen verkkosivuilta.

Aamuset-kaupunkiemdia (AKM)

Veneluun murtuma ei aina näy röntgenissä – diagnoosiviiveet korostuvat rannemurtumien potilasvahingoissa

Ranteen alueen murtumiin liittyvissä vahingoissa korostuivat leikkaushoidon puutteet, diagnoosiviiveet ja murtuman virheasentoon reagoimatta jättäminen.

Potilasvakuutuskeskus on korvannut kymmenen vuoden aikana yhteensä 544 ranteen alueen murtumiin liittyvää potilasvahinkoa. Veneluun murtumiin liittyi 83 vahinkoa, ja 88 prosentissa niistä oli kyse diagnoosiviiveestä. Kaikissa ranteen alueen murtumiin liittyvissä vahingoissa korostuivat myös leikkaushoidon puutteet ja murtuman virheasentoon reagoimatta jättäminen.

Markkinaoikeus: Suorituskyvyttömyysvakuus pakollinen myös yhden asunnon kohteissa

Markkinaoikeus on hyväksynyt kuluttaja-asiamiehen vaatimukset ja katsonut, että perustajaosakkaan on asetettava suorituskyvyttömyysvakuus myös tilanteissa, joissa aiemmin olemassa olevaan asunto-osakeyhtiöön on muutostöillä rakennettu vain yksi uusi asuinhuoneisto.

Tommi Kinnusen Ei kertonut katuvansa saa ensi-iltansa Teatteri Akselissa

Ei kertonut katuvansa -näytelmä kuvaa viiden naisen rankkaa vaellusta Norjan vankileiriltä halki poltetun Lapin jatkosodan päättymisen jälkeen vuonna 1945. Kuvassa etualalla Irenen roolissa nähtävä Piia Leppämäki ja taustalla Hanna Pihlaja Lindqvist (vas.), Varpu Jokimaa, Tarja Westman-Linhala sekä Silver Flink.

Tommi Kinnusen Finlandia-ehdokkaana vuonna 2020 olleen menestysteoksen Ei kertonut katuvansa ensi-ilta on Teatteri Akselissa 6. marraskuuta. Dramatisoinnin näytelmäksi on tehnyt Mikko Roiha . Näytelmän ohjaa ja sovittaa Kauno Takarautio , joka ohjasi myös Teatteri Akselissa vuonna 2025 yleisömenestykseksi nousseen, Kinnusen esikoisteokseen pohjautuneen Neljäntienristeyksen .

Lokakuu Suomessa laajalti poikkeuksellisen lämmin

Lokakuun keskilämpötila oli koko maan tasolla korkeampi viimeksi vuonna 2000. Osaan maan pohjoisosaa satoi ensilumi, mutta kuun lopussa koko Suomi oli lumeton.

Ommi Mingsupphakunille thainyrkkeilyn Euroopan mestaruus

Ommi Mingsupphakun voitti thainyrkkeilyn ISKA-liiton Euroopan mestaruuden 63,5 kilon sarjassa teknisellä tyrmäyksellä.

Turku Muay Thain Ommi Mingsupphakun voitti viime lauantaina thainyrkkeilyn ISKA-liiton Euroopan mestaruuden 63,5 kilon sarjassa toisen erän teknisellä tyrmäyksellä. Mingsupphakun löi Tanskan Siam Warriors -tapahtumassa Kööpenhaminassa kyynärpäällä haavan vastustajalle silmien väliin. Mingsupphakun on vienyt jo kolmannen mestaruusvyön ulkomailta.

Varha sai ministeriöltä lisäaikaa alijäämien kattamiseen ensi vuoden loppuun

Varsinais-Suomen hyvinvointialue (Varha) sai hakemuksensa mukaisesti lisäaikaa alijäämien kattamiseen vuoden 2027 loppuun saakka. Valtiovarainministeriö kertoi päätöksestään hyvinvointialueelle 30. lokakuuta.

Kuolonkolareissa yli puolella kuljettajista terveysongelmia

Vuosina 2020–2024 tapahtui 445 kuljettajan ajoterveysongelmiin liittynyttä kuolemaan johtanutta moottoriajoneuvo-onnettomuutta.

Tuoreesta OTI-ajoterveysraportista selviää, että vuosina 2020–24 yli puolella (57 %) kuljettajista, jotka aiheuttivat kuolemaan johtaneen moottoriajoneuvo-onnettomuuden, havaittiin terveysongelmia. Ajaessa saatujen sydänperäisten sairauskohtauksien ohella tyypillisimpiä ajoterveysongelmia ovat päihderiippuvuus sekä mielenterveyden ongelmat. Raportissa esitetään liikenneonnettomuuksien tutkijalautakuntien tuottaman tiedon perusteella keinoja kuljettajien ajoterveyden varmistamiseksi. Esimerkiksi viranomaisten ja terveydenhuollon tietojärjestelmien kehittämisen uskotaan auttavan paljon.

Tutkimus: 40 asteen helteet mahdollisia Fennoskandiassa jo nykyilmastossa

Uusi tutkimus osoittaa, että Fennoskandiassa voi esiintyä huomattavasti voimakkaampia helteitä kuin havaintohistoriassa on toistaiseksi koettu. Myös Suomessa 40 asteen ylitys on mahdollinen, vaikka todennäköisyys sille on pieni.

Eniten vahinkoja aiheuttaneet myrskyt painottuvat loppuvuoteen

Ifin vahinkotilastojen perusteella myrskyt painottuvat loppuvuoteen: neljä viidestä vuoden 2010 jälkeen eniten vahinkoja Suomessa aiheuttaneesta myrskystä on sattunut marras–joulukuussa.

Myrskyt yllättävät suomalaiset yhä uudelleen. Ifin tuoreen kyselyn mukaan 61 prosenttia suomalaisista on joskus yllättynyt myrskyn voimakkuudesta. Joka kolmas arvioi, että tavallista etunimeä uhkaavampi myrskyn nimi voisi saada varautumaan paremmin. Tärkeimmäksi keinoksi suomalaiset kuitenkin nostavat viranomaisten nykyistä selkeämmät varoitukset.

Uudet hoitomuodot tuovat toivoa uniapneapotilaille

Uniapnean hoito ei tarkoita kaikille samaa hoitoa. CPAP-laitteen rinnalla käytössä on muun muassa uniapneakiskoja, asentohoitoa ja elintapahoitoa, ja osalle potilaista voidaan harkita kirurgista hoitoa. Tyksissä tehdään tutkimusta ja kehitetään hoitokäytäntöjä, joiden avulla uniapnean hoito on entistä kokonaisvaltaisempaa.

Kaikki Ruskon alueen sekajäteastiat tyhjentää nyt LSJH

Sekajäteastioiden tyhjennyksistä kanta-Ruskon alueella vastaa maanantaista alkaen Lounais-Suomen Jätehuolto (LSJH).

Lounais-Suomen Jätehuollon (LSJH) tyhjennysvastuulle on maanantaista 2. marraskuuta alkaen on siirtynyt noin 1500 sekajäteastiaa Kanta-Ruskon alueella. Muutos on osa uudistusta, jossa LSJH alkaa lähivuosina tyhjentää asuinkiinteistöjen kaikki jäteastiat koko toimialueellaan.

Flunssakausi on jo täällä

Flunssa on viruksen aiheuttama ylähengitysteiden tulehdus. Talvella flunssavirukset leviävät tavallista herkemmin, ja sama henkilö voi sairastua useamman kerran kauden aikana.

Varsinaissuomalainen kansanmusiikki soi Tokiossa

Marianne Maans ja Marjaana Puurtinen.

Turkulaiset kansanmuusikot Marianne Maans ja Marjaana Puurtinen konsertoivat Tokiossa 5. marraskuuta. Konsertti on osa Japanin Suomi-instituutin järjestämää ja suomenruotsalaista kulttuuria esittelevää Hallå Tokyo! -tapahtumasarjaa.

Turun Urheiluliiton 125-vuotisjuhlavuoden paneeli kysyy: Mitä urheilu antaa ihmiselle koko elämän ajaksi?

Turun Urheiluliiton 125-vuotisjuhlavuoden Meillä tehdään voittajia – urheilussa ja elämässä -juhlapaneeli järjestetään keskiviikkona 4. marraskuuta kello 16.30 Vierailukeskus Joen Cave-salissa. Tilaisuus on maksuton ja avoin kaikille.

Varsinais-Suomen syksyn ainoa burleskituotanto Saaristobaarissa

Varsinais-Suomen syksyn ainoa burleskituotanto Kiusoittelua Keskiyöllä II järjestetään lauantaina 7. marraskuuta kello 18 Saaristobaarissa. Saaristobaari sulkee ovensa vuoden lopussa lopullisesti.

Joka toinen suomalainen kiristäisi herkkujen verotusta

Lähes puolet suomalaisista kannattaa sokeriveroa tai ultraprosessoidun ruoan veroa, kertoo OP Pohjolan kysely. Samaan aikaan terveellisten elämäntapojen merkitys näkyy yhä enemmän myös Pohjola Vakuutuksen korvaustilastoissa: diabeteksesta maksetut korvaukset kasvoivat viime vuonna lähes kolmanneksen.

Disney Love Songs -konsertti Betel-kirkossa

Konsertti kuullaan Betel-kirkossa.

Disney Concerts ja Fever esittelevät Candlelight: Disney Love Songs -konserttisarjan. Erikoiskonserteissa valkokankaan ikonisimmat melodiat heräävät eloon klassisina sovituksina tuhansien kynttilöiden valaisemassa ympäristössä.

Virolaiset ja ruotsalaiset luistavat eniten pysäköintivirhemaksuistaan

Ruotsalaiset, saksalaiset ja norjalaiset maksavat ulkomaalaisista eniten pysäköintejä tällä hetkellä. Ulkomaalaisista pysäköintivirhemaksujaan jättävät Suomessa maksamatta virolaiset ja ruotsalaiset.

Näköislehti

Urheilu

Ommi Mingsupphakunille thainyrkkeilyn Euroopan mestaruus

Ommi Mingsupphakun voitti thainyrkkeilyn ISKA-liiton Euroopan mestaruuden 63,5 kilon sarjassa teknisellä tyrmäyksellä.

Turku Muay Thain Ommi Mingsupphakun voitti viime lauantaina thainyrkkeilyn ISKA-liiton Euroopan mestaruuden 63,5 kilon sarjassa toisen erän teknisellä tyrmäyksellä. Mingsupphakun löi Tanskan Siam Warriors -tapahtumassa Kööpenhaminassa kyynärpäällä haavan vastustajalle silmien väliin. Mingsupphakun on vienyt jo kolmannen mestaruusvyön ulkomailta.

Puukkokatsomo: Raju ulospuhallus TPS:ssä

Jos joku olisi sanonut jalkapallokauden 2026 alla, että TPS on Veikkausliigassa yhdeksäs, eikä joudu jännittämään sarjapaikkansa puolesta viimeisillä kierroksilla, moni turkulainen olisi varmasti ottanut tilanteen avosylin vastaan.

Maahockeyseura Kilppari vetäytyy Slovakian turnauksesta venäläisseurojen mukaantulon takia

Turkulainen maahockeyseura HC Kilppari vetäytyy ensi toukokuussa Slovakiassa järjestettävästä kansainvälisestä turnauksesta. Syynä on venäläisseurojen mahdollinen hyväksyminen turnaukseen. Jo aiemmin Valko-Venäjä hyväksyttiin takaisin eurooppalaiseen hockeykilpailutoimintaan.

Iida Suloselle tuplapotti tanko- ja ilmaurheilun MM-kisoista

Iida Sulonen nousi toisen kerran kakkoskorokkeelle.

Turkulainen Iida Sulonen , 18, voitti torstai-iltana hopeaa Artistic Pole Senior 18+ Women -sarjassa tanko- ja ilmaurheilun maailmanmestaruuskilpailuissa Prahassa. Kisat ovat lajien vuoden suurimmat. Tapahtumaan osallistuu yli 650 urheilijaa kymmenistä eri maista ja useassa sarjassa vain maansa paras lunastaa paikan MM-kisoihin.

FBC Loisto on syksyn positiivinen urheiluyllätys

Ruotsalainen Emeli Falkman (23) on sopeutunut hyvin FBC Loiston ykköskenttään.

Naisten F-liigan alkukauden positiivisiin yllättäjiin kuuluu ilman muuta FBC Loisto. Kauden alla keskikastiin povattu ryhmä on aloittanut tuloksellisesti vahvasti ja on kauden seitsemästä ensimmäisestä ottelustaan ottanut kuusi voittoa. Kauden ainoa tappio tuli maalin erolla SB-Prolle. Seuraavaksi edelliset viisi liigaotteluaan voittanut Loisto kohtaa 31. lokakuuta Kupittaalla PSS:n, joten kaikki mahdollisuudet voittoputken kasvattamiseen on olemassa.

Otteluanalyysi: Klubi näytti mestarin elkeitä Kupittaalla

Klubi juhli Kupittaalla.

Tasapeli olisi ollut kelpo tulos Interille jalkapalloilun Veikkausliigan mestaruustaiston kannalta jo lähes ratkaisevassa kamppailussa HJK:ta vastaan mutta sitä sille ei suotu. Kovaa syyskuntoon äitynyt HJK vei voiton Kupittaalta maalein 4–2.