Kesä ja kirjat kuuluvat yhteen
Kesä on kääntymässä kohti syksyä, mutta vielä on kesä, vielä kotoillaan, matkaillaan ja puuhaillaan. Yleisenä oletuksena on, että kesällä myös luetaan, kesä on aina mielletty lukemisen ajaksi. Mitä vielä ehtisi lukea tässä vaiheessa kesää, kun koululaiset ovat palaamassa arkeen ja perheissä katseet kääntyvät syksyyn.
Elämäntilanteesta riippuu, onko kesällä ihan oikeasti aikaa lukea, mutta kirjoja halutaan mukaan ainakin lomamatkalle tai mökille. Päivälehdet ja aikakauslehdet tekevät lukemisen valinnasta helpompaa; ne ovat alkaneet julkaista aktiivisesti kirjalistoja ja -esittelyjä. Jos kirjan haluaa kirjastosta, voi varaustilastojen nopeasta kasvusta päätellä mainoskampanjoiden tehon.
Turun Akateemisen kirjakaupan myymäläpäällikkö Susanna Böckling kertoo ihmisten etsivän kesällä hyvin monenlaista kirjallisuutta. Halutaan rentouttavaa lukemista lomamatkalle, esimerkiksi dekkareita yhtä hyvin kuin ajatuksia herättävää mielipidekirjallisuutta, harrastekirjallisuutta, muistelmia ja elämäkertoja. Oma henkilöhistoria ja tapahtumat perheessä innottavat aina tietynaiheisten kirjojen ostamiseen, mutta miten mainonta vaikuttaa kysyntään?
– Kyllä Helsingin Sanomien ja Turun Sanomien kirja-artikkelien merkityksen huomaa kirjojen kysynnässä. Paljon vaikuttaa myös maailmanpolitiikka, esimerkiksi Ukrainan sodan alkaminen, uteliaisuus Kiinaa kohtaan, tai USA:n presidentinvaalit ovat herättäneet halun lukea taustatietoja. Näin siis yleensä, mutta kesälukeminen on vähän erikseen, silloin maailmanpolitiikan kartoitus tai historia jää vähemmälle, Böckling sanoo.
– Ihmisiä kiinnostavat taas klassikot, se on voimakas uusi trendi. Käännöspolitiikka, uudet suomennokset, uudet painokset toki vaikuttavat, mutta ehkä näin tehdäänkin juuri ihmisten kiinnostuksen takia. Joka tapauksessa klassikot ovat taas ulottuvillamme. Suurelokuva The Odyssey on saanut ihmiset huomaamaan myös alkuperäisklassikot, Ilias ja Odysseia ovat päässeet ostoslistalle, Böckling iloitsee.
Kirjat ovat kalliita. Böckling kertoo asian tulevan esille asiakkaiden kanssa siten, että ihan uusiakin kirjoja kysytään halpoina pokkariversioina.
– Kesällä ihmisiä on kiinnostanut psykologisten pohjoismaisten trillereiden ja klassikkosalapoliisikirjojen lisäksi uusi dekkarialue eli kiinalainen rikoskirjallisuus. Japanilaista feel good -kirjallisuutta on käännetty paljon ja kevyt romantasia on edelleen suosittua lomalukemista, Böckling luettelee.
Lasten puuhakirjat ovat saaneet rinnalleen vastaavat aikuisille suunnatut. Tämän hauskan kotoiluajanvietteen rinnalle on tullut vähän raskaampi juttu, Sudokua muistuttava Murdoku, jossa ratkotaan murhamysteerejä.
Merja Marjamäki


















