Inter on askeleen päässä Kööpenhaminasta
Inter matkustaa torstaina Liechtensteiniin FC Vaduzin vieraaksi Konferenssiliigan kolmannen karsintakierroksen toiseen osaotteluun. Inter pääsee kääpiövaltioon hyvistä lähtökohdista, sillä se voitti Kupittaalla ensimmäisen osaottelun 2-1. Ottelun voittomaalin pääsi iskemään vieraiden puolustusvirheestä Prosper Ahiabu. Vieraiden puolustuksella ei muutenkaan ollut viime viikolla paras iltansa, sillä Interin ensimmäinen maali merkittiin omaksi maaliksi.
Inter pelaa tällä hetkellä kovassa peliputkessa. Euro-pelien väliin mahtui jälleen kotimaisessa liigassakin ottelu, kun Inter kohtasi sunnuntaina Kupittaalla FC Lahden. Latautumisen kansainväliseen koitokseen ei pitäisi rasituksesta huolimatta olla ongelma. Inter pelaa tällä hetkellä seurahistoriansa kaikkien aikojen Euro-taivalta.
Menneinä vuosina kansainväliset ottelut eivät ole Inter-kannattajille juuri ilonaiheita tarjonneet. Ennen kuluvaa kautta Inter oli tasan kerran päässyt ensimmäiseltä kierrokselta jatkoon. Tämä tapahtui reilu 20 vuotta sitten, kun Intertoto-cupin ensimmäisellä kierroksella Inter voitti islantilaisen ÍA Akranesin. Toista kierrosta pidemmälle ei silloinkaan ollut asiaa.
Vuosien varrella on tullut tappioita myös silloin, kun Inter on ollut otteluparissa ennakkosuosikki. Esimerkiksi tappiot färsaarelaiselle Vikingurille ja moldovalaiselle Sheriff Tiraspolille ovat aivan liian tuoreessa muistissa, vaikka niistäkin on jo pitkälle toistakymmentä vuotta.
Kuluva kausi on huuhtonut aiempia tappioista. Inter pelaa kaikkien aikojen kansainvälistä kauttaan riippumatta siitä, miten ottelu torstaina päättyy.
Jos matka Konferenssiliigan play offseihin jatkuu, on jo paikallaan miettiä, onko kyseessä kaikkien aikojen turkulainen Eurocup-taival. Eri aikakausia on vaikeaa, ehkä tarpeetontakin, verrata. Selvää on, että nyt eletään turkulaisessa jalkapallossa poikkeuksellista aikaa. Siitä on syytä nauttia.
Turkulaisittain tilanne on torstaihin lähdettäessä herkullinen. Jatkopaikka on täysin Interin otettavissa, vaikka toisestakin osaottelusta tulee tiukka vääntö. Voitto avaisi tien Konferenssiliigan karsintojen viimeiseen vaiheeseen. Siellä vastaan tulisi todennäköisesti FC Kööpenhamina. Tanskalaiset voittivat omassa kolmannen karsintakierroksen ottelussaan unkarilaisen Debrecenin vieraissa 3-0. FC Kööpenhamina vastustajana ei tarvitsisi sen kummempia esittelyjä.
Interin ja Kööpenhaminen kohtaaminen olisi monella tasolla herkullinen. Turusta pääsisi helposti Kööpenhaminaan ja Parkenilla suomalainen jalkapallo on aiemminkin yllättänyt.
Ilkka Lappi

















