Oulun yliopistolla suunniteltu ja rakennettu vesikasvikeräin mahdollistaa hankalan vieraslajin tehokkaan keräämisen ja hyödyntämisen biomassana. Samalla ympäristönhoito voidaan yhdistää liiketoimintaan.

Oulun yliopiston tutkijat yllättyivät vesikasvikeräimen tehokkuudesta ja myös sen herättämästä kiinnostuksesta. Yhteydenottoja on tullut eri alojen tutkijoilta ja yrityksiltä.

– Onnistuimme toteuttamaan käytännöllisesti hyvin toimivan ratkaisun, jonka keruuteho on todistettu. Se mahdollistaa kustannustehokkaan korjuu–logistiikka–tuotantoketjun rakentamisen sekä biomassan jalostamisen biokaasuksi, energiaksi, lannoitteiksi tai torjunta-aineiksi jätteeksi läjittämisen sijasta, Oulun yliopiston professori Emil Kurvinen sanoo tiedotteessa.

Laite on monikäyttöinen, ja jatkotutkimukseksi suunnitellaan sen käyttämistä osana haitallisten kasvien keruuta Euroopan Unionin rahoittamassa projektissa.

Vesirutto on haitallinen vieraslaji, joka voi muodostaa tiheitä kasvustoja ja haitata vesistöjen käyttöä. Se on levinnyt Keski-Suomesta Koillismaalle ja havaintoja on myös Lapista.

– Vesikasveja poistetaan yleensä vaihtelevilla paikallisilla ponnistuksilla erilaisilla leikkureilla tai työläillä nuotilla ja tehokkaampaa ratkaisua on kaivattu, Kurvinen jatkaa.

Vesikasvikeräintä on vesiruton nostoon testattu Kuusamossa ja Rokualla.

Vesiruton kerääminen on erilaista kuin esimerkiksi kaislan niittäminen niittokoneella. Vesirutto ei kellu, jolloin kerääminen jälkikäteen on hankalaa. Veteen jääneet vesiruton palaset voivat lisätä kasvuston määrää.

Vesikasvikeräimen kehitystä ja tutkimusta on toteutettu osana kolmivuotista Biomassat kiertoon Koillismaalla -projektia, joka päättyi keväällä. Mukana on ollut paikallisia yrityksiä ja yhdistyksiä, Koillis-Suomen kehittämisyhtiö Naturpolis Oy sekä Luonnonvarakeskus, Suomen ympäristökeskus, ProAgria Oulu ry sekä Oulun yliopisto. Hanketta rahoitti Euroopan rakennerahastot – Euroopan aluekehitysrahasto (EAKR).

Vesikasvikerääjä on kelluva laite, jonka perusrakenteessa on tuttu periaate: leikkaavat terät, keräin eli nostokuljetin ja säiliö. Vastaavia laitteita löytyy maailmalta, mutta huomattavasti suuremmassa koko- ja hintaluokassa. Oulun yliopistolla laite on kehitetty ketteräksi: siipirattaat parantavat liikkumista kasvillisuuden seassa ilman, että kasvillisuus tarttuu potkurin ympärille, ja helpottavat myös paikallaan kääntymistä.

Keräimen ajaminen 24 hevosvoiman moottorilla on helppoa, ja noin 1200 kilon painoista laitetta voi kuljettaa lavetilla. Se on käytettävissä myös järvissä, joissa ei ole raskaille koneille sopivia laskupaikkoja. Lasti voidaan purkaa peruuttamalla rantaan ja käyttämällä säiliön pohjakuljetinta. Vesikasvikeräimen suunnittelusta ja valmistuksesta saatuja kokemuksia on hyödynnetty osana koneensuunnittelun opetusta Oulun yliopistossa.

Biomassan keräystehossa on päästy noin tuhanteen kiloon tunnissa.

– Parhaimmillaan on kerätty paksua vesiruttopatjaa jopa noin 3,6 tonnia tunnissa, kun sen alla ei ole keräystä hankaloittavaa mutaa, kertoo Oulun yliopiston projektitutkija Jonne Untinen.

Luvut sisältävät myös siirtoajot ja lastin purkamisen rannalle.

Vesiruton leviäminen on hankalaa pysäyttää, koska kasvi katkeaa helposti ja pystyy lisääntymään pienistäkin palasista. Palaset voivat kulkeutua virtausten, veneiden, pyydysten ja eläinten mukana uusille kasvupaikoille. Kasvin saa poistettua kitkemällä sen peräkkäisinä kesinä, mutta kasvi voi myös palata.

Aamuset-kaupunkimedia (AKM)