THL: Hyvinvointialueiden erot syvenevät – osalla taloudellinen liikkumavara heikkenee merkittävästi
Hyvinvointialueiden välinen eriytyminen väestökehityksessä, palvelutarpeissa ja taloudellisissa toimintaedellytyksissä on syventynyt. Eriytyminen uhkaa palvelujen yhdenvertaista saatavuutta ja vaikeuttaa sosiaali- ja terveydenhuollon uudistamista erityisesti alueilla, joilla väestö vähenee, palveluiden tarve kasvaa ja talouden liikkumavara kaventuu. Tämä käy ilmi Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) valtakunnallisesta sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämisen asiantuntija-arviosta.
– Hyvinvointialueet ovat onnistuneet vakauttamaan talouttaan, hillitsemään kustannusten kasvua ja parantamaan monien palvelujen saatavuutta. Samalla alueiden väliset erot kuitenkin kasvavat. Seuraavalla hallituskaudella tarvitaan pitkäjänteisiä ratkaisuja, jotta sosiaali- ja terveyspalvelujen yhdenvertainen saatavuus voidaan turvata koko maassa, sanoo ylijohtaja Piia Aarnisalo THL:stä tiedotteessa.
Kokonaisuutena hyvinvointialueiden talous kehittyi viime vuonna myönteisesti, ja alueille kertynyt alijäämä pieneni kansallisella tasolla 1,7 miljardiin euroon. Viime vuonna alueiden yhteenlaskettu tulos oli noin 725 miljoonaa euroa ylijäämäinen, ja vain kuusi aluetta teki alijäämäisen tuloksen.
Myönteinen kokonaiskuva peittää kuitenkin alleen merkittäviä alueellisia eroja. Osalla alueista suuret alijäämät, kasvava palvelutarve ja rahoituksen kasvun hidastuminen tarkoittavat sitä, että paine mittaville sopeutustoimille jatkuu.
Väestöään menettävillä alueilla palveluita on vaikea turvata, kun taloudellinen liikkumavara kaventuu. Vaikein tilanne on alueilla, joilla kustannukset ovat korkeat, alijäämät suuria, rahoituksen kasvu hidasta ja rakenneuudistukset kesken. Talouden sopeuttamiseen liittyvät jatkuvat muutosneuvottelut ovat myös kuormittaneet henkilöstön hyvinvointia.
– Se, että useita hyvinvointialueita on päätynyt valtiovarainministeriön erillismenettelyihin, kertoo tilanteen vakavuudesta. Kyse ei ole yksittäisistä talousluvuista vaan alueiden erilaisista kyvyistä vastata kasvavaan palvelutarpeeseen ja uudistaa palvelujaan, sanoo THL:n johtava asiantuntija Nina Knape.
Hyvinvointialueet ovat vahvistaneet perustason palveluja sekä hyvinvoinnin, terveyden ja turvallisuuden edistämisen rakenteita. Muutosten vaikutukset näkyvät kuitenkin hitaasti ja työ edellyttää riittäviä resursseja.
Raskaiden palvelurakenteiden purkaminen ja korvaavien palvelujen kehittäminen vievät aikaa.
Iäkkäiden palveluissa ympärivuorokautista hoivaa voidaan vähentää vain, jos kotihoitoa ja sitä tukevia palveluja on riittävästi. Kehittämistyö on sovitettava yhteen ja muutokset on ajoitettava niin, että iäkkäät saavat tarvitsemansa palvelut oikea-aikaisesti.
Kiireettömään erikoissairaanhoitoon yli 180 vuorokautta odottaneiden osuus laski vuoden 2025 lopun 12,7 prosentista kuuteen prosenttiin syyskuussa.
Erikoissairaanhoidon kustannuksissa ja käytössä on kuitenkin edelleen huomattavia alueellisia eroja, joita palvelutarve selittää vain osittain. THL:n arvion mukaan erikoissairaanhoidon työnjakoa koskevissa ratkaisuissa tarvitaan nykyistä vahvempaa hyvinvointialuerajat ylittävää yhteistyötä ja sairaalaverkon tarkastelua kansallisena kokonaisuutena.
– Hoitojonojen purkaminen osoittaa, että järjestelmä pystyy vastaamaan suuriinkin haasteisiin, kun niihin kohdistetaan riittävästi huomiota ja resursseja. Keskeinen kysymys kuitenkin on, miten pysyviä tulokset ovat. Jos palvelurakennetta ja alueiden välistä yhteistyötä ei kehitetä pitkäjänteisesti, jonot voivat alkaa kasvaa uudelleen, sanoo THL:n palvelujärjestelmäjohtaja Anu Niemi.
Osana hyvinvointialueiden ohjausta THL:n lakisääteisenä tehtävänä on laatia vuosittain asiantuntija-arviot sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämisestä valtakunnallisesti ja hyvinvointialueittain. Jokaisesta hyvinvointialueesta, Helsingin kaupungista ja HUS-yhtymästä julkaistaan oma raporttinsa samaan aikaan valtakunnallisen arvion kanssa.
Aamuset-kaupunkimedia (AKM)


















