Nukketeatterin tähtiä esillä pääkirjastossa
Kirjallisuudesta tutut nukketeatterihahmot valtaavat Turun pääkirjaston marraskuussa. Nukkeja kirjan sivuilta -näyttely esittelee viime vuosina kirjallisuudesta inspiroituneissa nukketeatteriesityksissä nähtyjä nukkeja.
3.–29. marraskuuta nukkeja on esillä sekä uuden puolen ala-aulassa että toisessa kerroksessa. Näyttelyn kuratoinnista vastaavat Alma Rajala ja Johanna Latvala.
– Tällaista näyttelyä on suunniteltu useamman vuoden ajan. Nyt sen ajankohta oli sopiva, kun marraskuun 12.–15. marraskuuta järjestetään myös nukketeatterifestivaali TIP-Fest. Näyttely on myös osa festivaalia, Rajala kertoo.
Nukkien valmistuminen on usein pitkä ja vaativa prosessi, joka vaatii tekijöiltä aikaa. Usein esityskaudet ovat kuitenkin suhteellisen lyhyitä. Tämän takia nukeille halutaan saada myös jatkokäyttöä, kuten nyt kirjaston näyttely.
– Esitykset myös kiertävät usein ympäri Suomea, mutta lisäksi meillä on ollut toisinaan ollut myös wanhojen nukkien catwalk-esityksiä, joissa nukkeja on päässyt näkemään. Haluamme päästä ulkoiluttamaan niitä, etteivät ne vaan ole jossain varastossa, Rajala kertoo.
Kirjaston näyttelyn nuket ovat esiintyneet noin 15 vuoden aikana syntyneissä kirjallisuudesta ammentaneissa esityksissä. Pääkirjastossa esillä on nukkeja 20 kirjasta, jotka ovat 18 eri tekijän käsialaa.
– Mukana olevia kirjoja ovat muun muassa Alastalon salissa, Mustan kuun majatalo, Dracula, Tainaron ja Pienen hauen pyydystys, Rajala sanoo.
– Olemme koittaneet valita nukkeja monia eri genrejä edustavista kirjoista. Myös nuket ovat keskenään erilaisia. Siellä on eri kokoisia ja eri tekniikoilla rakennettuja nukkeja.
Näyttelyyn rakentajat ovat myös kirjoittaneet tekstejä, joissa kertovat nukkien synnystä, tekemisestä ja siitä, millaisia ajatuksia ja ideoita kirjat tekijöissä herättivät.
Vuosien varrella kirjat ovat olleet monien nukketeatteriesitysten pohjateoksia. Rajalan mukaan ei ole ihme, että monet kirjallisuudesta tutut tarinat on sovitettu nukketeatteriksi.
– Monet nukketeatteriesitykset ovat visuaalisia, mutta nukketeatteri taipuu monenlaiseen kerrontaan. Nukketeatterissa ei tarvitse myöskään kertoa välttämättä kokonaista kirjan tarinaa. Jotkut nukketeatteriesitykset esimerkiksi ovat voineet inspiroitua kirjan maailmasta, Rajala toteaa.
Myös tämän vuoden TIP-Festissä kirjallisuus on läsnä. Biennaalin ohjelmassa on muun muassa Poiesis-kollektiivin esitys Mustien kukkien rauha, joka kertoo 1900-luvun alkupuolella eläneen runoilijan Katri Valan elämästä ja hitaasta kuolemasta. Esitys nähdään TIP-Festin aikana kaksi kertaa, 13. ja 14. marraskuuta Turun kaupunginteatterin Pienellä näyttämöllä.
– Runouden maailma on nukketeatteriin hyvin sopiva maailma, koska nukketeatteri vaatii aikaa olla kuvien äärellä. Runojen maailmaa voisi nukketeatterissa hyödyntää enemmänkin, Rajala toteaa.
Ilkka Lappi


















