Airiston veneturman syynä puutteellinen tähystys

Onnettomuustutkintakeskuksen tutkinta huviveneiden yhteentörmäyksestä Airiston selällä 3.8.2019 on valmistunut. Airiston selällä tapahtui huviveneiden yhteentörmäys, jonka seurauksena kaksi henkilöä menehtyi. Yhteentörmäys tapahtui väylien risteyskohdassa Seilin saaren pohjoispuolella.

Kummankaan veneen miehistö ei havainnut yhteentörmäämisvaaraa ennen kuin oli liian myöhäistä. Isomman veneen päällikön viime hetken väistöyrityksistä huolimatta isompi vene törmäsi pienemmän veneen vasempaan laitaan. Molempien veneiden päälliköillä oli pitkä veneilykokemus.

Tähystyksen merkitys korostui tutkinnassa. Liikenne alueella oli vähäistä ja näkyvyys hyvä. Väritykseltään veneet sulautuivat taustaan. Muuttumaton suuntima ja vähenevä etäisyys muodostavat vaaratilanteen, jossa virheitä tapahtuu myös kokeneille veneilijöille ilman erityistä piittaamattomuutta tai varomattomuutta. Merenkulun säännöissä, ohjeissa ja turvallisuustyössä korostetaan tähystyksen merkitystä ja yhteen törmäämisen vaaran tunnistamista riittävän ajoissa.

Vaikka Saaristomerellä oli lähes samaan aikaan tutkittavana olevan onnettomuuden kanssa viisi muuta pelastustehtävää, resurssit riittivät kaikkien tehtävien suorittamiseen. Hätäpuhelun ja tehtävän siirtämisessä hätäkeskuksesta meripelastuskeskukseen havaittiin teknisiä puutteita.

Tutkinnan seurauksena Onnettomuustutkintakeskus antaa kolme turvallisuussuositusta veneilyn turvallisuuden parantamiseksi. Onnettomuustutkintakeskus suosittaa, että Liikenne- ja viestintävirasto yhdessä veneilyjärjestöjen kanssa nostavat esille muuttumattoman suuntiman ja vähenevän etäisyyden ongelman ja yhteentörmäysriskin arvioinnin käytännön keinot osana veneilijöille tarjottavaa koulutusta ja ohjeistusta.

- Vesialueilla on sattunut useita onnettomuuksia, joissa huviveneet ovat törmänneet toisiinsa joko puutteellisen tähystyksen tai havaintovirheiden vuoksi. Muuttumaton suuntima ja vähenevä etäisyys muodostavat tilanteen, jossa havaintovirhe syntyy erityisen helposti. Ongelma on kyllä hyvin tunnistettu, mutta käytännön keinot sen ratkaisemiseen ovat olleet liian vähäisiä, toteaa Onnettomuustutkintakeskuksen johtaja, professori Veli-Pekka Nurmi.

Onnettomuustutkintakeskus suosittaa toiseksi, että Liikenne- ja viestintävirasto kiinnittää huviveneilyn koulutusohjelmien auditoinnissa huomiota tähystyksen ja sen käytännön keinojen opetukseen.

- Vesiliikenteen säännöissä ja määräyksissä korostetaan päällikön vastuuta aluksen turvallisen kulun varmistamiseksi, mihin liittyy myös asianmukaisen tähystämisen järjestäminen muun muassa mahdollisen yhteentörmäämisriskin tunnistamiseksi riittävän ajoissa. Tähystämisen on oltava aktiivista joka suuntaan, painottaa tutkinnan johtaja Risto Haimila.

Onnettomuustutkintakeskus suosittaa kolmanneksi, että sisäministeriö varmistaa, että hätäkeskuksessa vastaanotetun meripelastustehtävän siirtäminen hätäkeskuksesta meripelastuskeskukseen sujuu viiveettä ja katkoksitta.

- Vaikka resurssit riittivät kaikkien pelastustehtävien hoitoon Saaristomerellä 3.8.2019, on hätäkeskuslaitoksen ja rajavartiolaitoksen hätäilmoituksen vastaanottojärjestelmien yhteensovittamisessa on teknisiä puutteita, jotka on syytä korjata, painottaa Haimila.

Aamuset-kaupunkimedia (AKM)

Borrelioositapauksia ennätysmäärä tänä vuonna

Borrelioositapausten määrä on noussut tänä vuonna. Punkkikausi voi jatkua jopa marraskuulle asti, joten punkkeja vastaan suojautuminen kannattaa muistaa myös syksyllä.

Konsulttiyhtiö: Liiga voi saada eron SHL:ään kiinni uudella mediasopimuksella

TPS:n liiketoiminnan kulut per piste ovat 150 000 euroa ja henkilöstökulut per piste 77 100 euroa.

Konsulttiyhtiö EY:n tuore analyysi SM-liigaseurojen taloudellisesta tilanteesta kaudelta 2024–25 osoittaa, että liigaseurojen yhteenlaskettu liikevaihto nousi ennätykselliseen 191,7 miljoonaan euroon, missä on kasvua 11 prosenttia edellisvuodesta. Kasvu ei kuitenkaan tullut jääkiekosta, vaan pääosin oheis- ja muusta liiketoiminnasta. Liigakarsinnat olivat tuottoisia liigalle ja toivat yli miljoonaa euroa lisää rahaa kiekkobisnekseen. Taloudellisessa tarkastelussa kauden tehokkaimpia olivat kauden finalistit Saipa ja Kalpa, jotka tekivät hyvän tuloksen pienellä budjetilla.

Uusi tutkimus paljastaa poikkeavuuksia aivojen dopamiini- ja opioidijärjestelmässä autismikirjon häiriössä

Tutkimuksessa selvitettiin tiettyjen dopamiinireseptorien ja opioidireseptorien toimintaa autismikirjon häiriötä sairastavilla aikuisilla miehillä. Aivojen toimintaa tutkittiin PET-kuvauksella. Tutkimukseen osallistui 16 autismikirjon häiriötä sairastavaa aikuista ja 24 verrokkihenkilöä.

Analogisia valokuvia ja kollaaseja suurikokoisilla käsinvärjätyillä kodintekstiileillä

Juliana Irene Smith, KillJoy2.

Juliana Irene Smithin näyttely Scaredy Cat – Boo! on esillä Valokuvakeskus Perissä 31.10.–30.11.

Ville Valkonen johtamaan velkajarru-työryhmää

Eduskuntaryhmät ovat nimenneet finanssipoliittisen parlamentaarisen työryhmän eli niin sanotun velkajarru-työryhmän. Työryhmän puheenjohtajaksi on valittu varsinaissuomalainen kansanedustaja Ville Valkonen (kok.) ja varapuheenjohtajaksi Joona Räsänen (sd.). Työ käynnistyy 4. marraskuuta.

Viemäri- ja vesijohtotyö kaventaa ajorataa Vähäheikkiläntiellä vuoden loppuun asti

Vähäheikkiläntien ja Rykmentintien risteyksessä tehdään viemäri- ja vesijohtotyötä 27.10.–31.12. Ajorata on kavennettu risteysalueella ja aiheuttaa haittaa kaikissa ajosuunnissa. Nopeusrajoituksena on 30 km/h.

Naapurimaat kiinnostivat kesällä suomalaismatkailijoita, risteilyjen suosio kasvoi

Suomalaiset tekivät touko–elokuussa ulkomaille kaikkiaan noin 2,8 miljoonaa lomamatkaa, mikä on hieman vähemmän kuin edelliskesänä. Naapurimaat kiinnostivat suomalaismatkailijoita kesällä eniten, kun taas Etelä-Euroopan suosio laski.

Turun seutu Suomen kansainvälisin start up -ekosysteemi

Vesa Palander.

Turun seudun start up -ekosysteemi on selvässä kasvussa, selviää vuoden 2025 startup-selvityksestä. Yrittäjät kokevat toimintaympäristön aiempaa myönteisemmäksi, ja alue houkuttelee yhä enemmän kansainvälisiä osaajia. Uudet avaukset, kuten start up -hubi ja sinisen talouden ohjelmat, vauhdittavat kehitystä kohti Suomen dynaamisinta kasvualuetta.

Väitös: Suomi voi säästää miljardi euroa vuodessa suhtautumalla henkilöstön hyvinvointiin investointina

Suomen terveydenhuolto on suurten haasteiden edessä: ikääntyvä väestö, vähenevä työikäinen väestö, lisääntyvät pitkäaikaissairaudet ja kustannusten nousu kuormittavat sekä yksilöitä että kansantaloutta. Åbo Akademin uusi väitöskirja osoittaa, että ratkaisu on henkilöstön terveyden johtamisessa – ei kustannuksena, vaan investointina.

Naantalin Teatterissa ensi-illassa Yksinen-näytelmä

Topi Kanerva, Teija Söderholm ja Unna Äkäslompolo.

Naantalin Teatterin lavan valloittaa Laura Ruohosen näytelmä Yksinen , joka saa ensi-iltansa 15. marraskuuta. Teoksen ohjaa Katariina Salonen . Rooleissa nähdään Teija Söderholm , Unna Äkäslompolo ja Topi Kanerva . Yksinen on samanaikaisesti karu, kaunis ja humoristinenkin tutkielma ihmisistä, jotka joutuvat kohtaamaan itsensä ja toisensa ilman yhteyttä ulkomaailmaan.

Eurojackpotin potti kohoaa noin 24 miljoonaan euroon

Eurojackpotin perjantai-illan arvonnassa ei löytynyt täysosumia. Tiistain Eurojackpotin potti kohoaa noin 24 miljoonaan euroon.

Sinulle on postia

Posti ja Tori.fi julkaisivat pari viikkoa sitten tiedotteen kuvineen Postin jakelukeskuksesta, jonka täyttävät mitä mielikuvituksellisimmat tee se itse -kierrätyspakettien viritykset. Halki Suomen ja Euroopankin kuljetetaan nyt muovipussi- ja teippimyttyjä sekä sipsipurkeissa puseroita.

Kotimaisen kuminan, korianterin ja öljyhampun viljelymäärää ja laatua nostetaan uudessa hankkeessa

Korianteria viedään ulkomaille.

Pyhäjärvi-instituutin Kumina ja kaverit -hanke on saanut myönteisen rahoituspäätöksen. Hanke jatkuu vuoden 2027 loppuun saakka ja sen hankealue on Uusimaa, Etelä-Pohjanmaan, Kanta-Häme, Päijät-Häme, Pohjanmaa ja Keski-Pohjanmaa.

Yrttiaho: Ammattiopetusta uhkaavat leikkaukset tulee torjua Turun budjettineuvotteluissa

Turun kaupungin ensi vuoden budjetti uhkaa leikata ammattiopetuksesta peräti 1,5 miljoonaa euroa. Muutaman vuoden aikana ammattiopetuksesta leikattaisiin peräti 4,5 miljoonaa euroa. Tavoite on muuttaa Turun ammatti-instituutin toiminta yhtiömuotoiseksi. Esitykset sisältyvät kansliapäällikön budjettiesitykseen, jonka pohjalta päättäjät nyt neuvottelevat.

Kuivuus karkottaa sokeritoukat

Sokeritoukat eivät ole vaarallisia, mutta runsas esiintymä voi kieliä kotona piilevästä kosteusvauriosta.

Sokeritoukat ovat yleinen riesa erityisesti kylpyhuoneissa ja muissa kosteissa tiloissa. Vaikka ne eivät ole vaarallisia, voi runsas esiintymä kieliä kotona piilevästä kosteusvauriosta. Usein sokeritoukista kuitenkin pääsee eroon systemaattisella siivouksella.

Työministeri vieraili Salossa ja Paimiossa

Työministeri Matias Marttinen (kok.) vieraili perjantaina 24. lokakuuta Salossa ja Paimiossa tutustumassa alueen työllisyystilanteeseen, elinvoimaan ja ajankohtaisiin kehityshankkeisiin. Vierailun aikana keskusteltiin myös Suomen kansainvälisistä yhteyksistä sekä mahdollisuuksista laajentaa alueellista junaliikennettä Varsinais-Suomeen. Lisäksi ministeri kuuli alueen yritysten huolia ja nostoja kasvun pullonkauloihin.

Myllyyn uusia ravintoloita ja etnisiä makuja

Kauppakeskus Myllyyn tuleva Moi ! Poke -ravintola avautuu Myllyntorin laidalle.

Myllyn kauppakeskuksen ruoka- ja juomatarjonta laajenee. Poke bowl -annoksista tunnettu Moi ! Poke avaa loppuvuoden aikana uuden ravintolan Myllyntorin laidalle. Finnkinon naapuriin tulee Moi ! Aasia -ruokakauppa. Ensi vuoden alussa Finnkinon päätyyn avautuu myös Fazer Café Mylly.

Veritaksen sijoitusten arvo ylitti ensimmäistä kertaa viisi miljardia euroa

– Viime vuosi oli meille ennätyksellisen kasvun vuosi ja näyttäisi siltä, että tänä vuonna pääsemme jopa piirun verran parempiin myyntilukemiin, Veritaksen vt. toimitusjohtaja Tommy Sandås kertoo tiedotteessa.

Urheilu

Konsulttiyhtiö: Liiga voi saada eron SHL:ään kiinni uudella mediasopimuksella

TPS:n liiketoiminnan kulut per piste ovat 150 000 euroa ja henkilöstökulut per piste 77 100 euroa.

Konsulttiyhtiö EY:n tuore analyysi SM-liigaseurojen taloudellisesta tilanteesta kaudelta 2024–25 osoittaa, että liigaseurojen yhteenlaskettu liikevaihto nousi ennätykselliseen 191,7 miljoonaan euroon, missä on kasvua 11 prosenttia edellisvuodesta. Kasvu ei kuitenkaan tullut jääkiekosta, vaan pääosin oheis- ja muusta liiketoiminnasta. Liigakarsinnat olivat tuottoisia liigalle ja toivat yli miljoonaa euroa lisää rahaa kiekkobisnekseen. Taloudellisessa tarkastelussa kauden tehokkaimpia olivat kauden finalistit Saipa ja Kalpa, jotka tekivät hyvän tuloksen pienellä budjetilla.

Alkanut kausi odotetun hankala TPS:lle ja FBC Turulle

TPS:lle ja FBC Turulle kauden alku miesten F-liigassa on ollut haastava. Kuva on tammikuulta.

Miesten F-liigan ensimmäiset kierrokset eivät ole turkulaisin tarjonneet juurikaan ilonaiheita. Otanta ei ole suuren suuri, mutta muutaman pelin jälkeen näyttää siltä, että sekin on mahdollista, ettei miesten pudotuspeleissä nähdä kuluvalla kaudella yhtäkään turkulaisjoukkuetta.

Puukkokatsomo: Salibandyn tuttu mitalinelikko

Salibandyn kansainväliseen kalenteriin on puuhattu hyvän tovin ajan puuhattu merkittävää muutosta. Tosin syy on jäänyt hieman epäselväksi.

Otteluanalyysi: TPS tyrmäsi KTP:n ja tarrasi kiinni liigapaikkaan

Maalivahti Dan Lauri piti KTP:n nollissa.

Harva uskoi tällaiseen tulokseen etukäteen. TPS tuli ja löi altavastaajana liigajoukkue KTP:n 3-0 taistelussa paikasta jalkapalloilun Veikkausliigaan. Kaksiosaisen liigakarsinnan toinen osa pelataan sunnuntaina Kotkassa. Yhteistulos ratkaisee kumpi pelaa ensi kaudella Veikkausliigassa – nykyinen liigajoukkue KTP vai Ykkösliigan kakkonen TPS.

Otteluanalyysi: Inter punnersi voiton vajaamiehisestä Gnistanista

Dimitri Legbo oli jälleen tehokas.

Inter nousi jalkapalloilun Veikkausliigassa pisteen päähän sarjakärki Kuopion Palloseurasta voittamalla Gnistanin maalein 2-1 Kupittaalla. Neljä joukkuetta – KuPS, Inter, SJK ja Ilves – on neljän pisteen sisällä, kun jäljellä on neljä ottelukierrosta. Nämä joukkueet ratkaisevat mestaruuden kohtalon Inter kohtaa vielä HJK:n ja KuPS:n vieraskentällä sekä SJK:n ja Ilveksen Kupittaalla.

TPS:n Ilona Heinonen pikkuhelmareiden mukana Ruotsiin

Ilona Heinonen kuuluu maajoukkueen kalustoon.

Suomen alle 19-vuotiaiden naisten maajoukkue pelaa 23. ja 27. lokakuuta harjoitusottelut Ruotsia vastaan. Ne ovat Suomelle viimeiset harjoituspelit ennen marraskuussa pelattavaa EM-karsintaturnausta, jossa Suomi kohtaa Ranskan, Walesin ja Turkin. Ruotsi-maaotteluissa Suomen joukkueessa pelaa myös TPS:n Ilona Heinonen .